Ero sivun ”Kirkko ja valtio -komitea” versioiden välillä

p
ei muokkausyhteenvetoa
(Mainitaan edes yksi toteutettu ehdotus)
p
Komitea esitti joitakin uudistuksia, jotka olisivat lievästi parantaneet [[Uskonnonvapaus|uskonnonvapautta]] Suomessa. Lausuntokierroksen jälkeen opetusministeriö asetti työryhmätasoisen valmisteluelimen tekemään käytännön toimenpide-ehdotuksia komiteanmietinnön pohjalta. Työryhmä kuitenkin ehdotti, että käytännöllisesti katsoen mitään komitean muutosehdotuksista ei tule toteuttaa. Puheenjohtaja Jaakko Nummisen lehdistölausuntojen mukaan ”yhteiskunnan asenneilmasto on tällä hetkellä sellainen, ettei muutoksille ole nyt sijaa”. Tilanne muuttui jonkin verran vasta vuoden 1993 [[Kirkkolaki|kirkkolain]] uudistuksessa ja hallitusmuodon perusoikeusuudistuksessa 1995. Oikeusasiantuntija Pauli Nopan mukaan ennen uudistusta uskonnonvapauden periaatetta ei ilmaistu lainsäädännössä lainkaan, ellei uskonnonvapauslain nimeä katsota sellaiseksi.<ref name="Noppa">Noppa, Pauli: Valtiokirkon hallinnollis-lainsäädännöllinen asema ja muutoksen mahdollisuus”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Vaismaa, Aaro (toim.) | Nimeke=Kansanhumanismin ABC: Suomalaisen humanistiliikkeen sanomaa ja historiaa kolmelta vuosikymmeneltä | Sivu=177 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomen humanistiliitto | Vuosi=1998 | Tunniste=ISBN 951-97679-2-4}}</ref>
 
Komitean ehdotuksista on 1990-luvulla toteutettu muun muassa [[tuomiokapituli]]en siirtäminen kokonaan kirkon ylläpidettäviksi.<ref>{{verkkoviiteVerkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960139 | Nimeke = Hallituksen esitys 139/1996 kirkkolain muuttamiseksi | Julkaisija = Valtioneuvosto (perusteluosan kappaleessa 5, Asian valmistelu, mainitaan, että komitea oli näin ehdottanut | Viitattu = 7.9.2010}}</ref>.
 
== Vapaa-ajattelijain liiton lausunto ==