Ero sivun ”Manuel I Komnenos” versioiden välillä

Manuelin menestys idän suunnalla jäi lyhytaikaiseksi, sillä hänen läsnäoloaan vaadittiin Balkanilla. Vuonna 1147 hän salli kahden ristiretkeläisarmeijan, joita johtivat [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Saksan]] [[Konrad III]] ja [[Ranska]]n [[Ludvig VII (Ranska)|Ludvig VII]], kulkea alueidensa halki. Näihin aikoihin Bysantin hovissa oli vielä väkeä, joka muisti, kuinka [[ensimmäinen ristiretki|ensimmäisen ristiretken]] osanottajat olivat kulkeneet Bysantin halki, mikä oli tapahtumana merkkipaalu itäisen ja läntisen [[kristikunta|kristikunnan]] suhteissa ja oli innoittanut Manuelin tätiä, [[Anna Komnena]]a.

 

 

Monet Bysantin asukkaista pelkäsivät ristiretkeläisiä, ja tätä pelkoa ruokkivat lukuisat ilkivallanteot ja varkaudet, joita kurittomat armeijat harjoittivat marssiessaan valtakunnan halki. Bysantin omat joukot seurasivat ristiretkeläisiä koettaen valvoa näiden käytöstä, ja etäämmäs Konstantinopoliin oli sijoitettu vielä lisää joukkoja, jotka olivat valmiita puolustamaan pääkaupunkia ristiretkeläisiltä, mikäli nämä kävisivät väkivaltaisiksi. Varovainen suhtautuminen ristiretkeläisiin oli paikallaan, mutta siitä huolimatta frankkien ja kreikkalaisten välillä oli havaittavissa paitsi pienempiä kahinoita myös avointa vihamielisyyttä marssin aikana, mistä kävi syyttäminen molempia osapuolia ja mikä lähestulkoon aiheutti täysimittaisen konfliktin Manuelin ja hänen vieraidensa välillä. Manuel otti käyttöön varotoimia toisin kuin [[Aleksios I Komnenos|isoisänsä]] ja korjautti Konstantinopolin muurit. Tämän lisäksi hän piti kuninkaat erillään turvatakseen alueensa. Konradin armeija saapui Bysanttiin ensimmäisenä kesällä 1147, ja se mainitaan useammin bysanttilaisissa lähteissä, joiden mukaan se aiheutti enemmän harmia kuin toinen armeija.