Ero sivun ”Luchino Visconti” versioiden välillä

'''Luchino Visconti''', (s. [[2. marraskuuta]] [[1906]], [[Milano]] – k. [[17. maaliskuuta]] [[1976]], [[Rooma]]) oli [[italia]]laisen elokuvan keskeisimpiä ohjaajia. Hän oli tunnetun [[Visconti-suku|Visconti-suvun]] jälkeläinen. Suku hallitsi aikoinaan [[Milano]]a ja Pohjois-[[Italia]]aItaliaa, ja hän itse oli Modronen herttua. Visconti on tunnettu erityisesti historiallisista ja yhteiskunnallisista aiheistaan.

Luchinon perhe oli Pohjois-Italian rikkaimpia. Isä oli Giuseppe Visconti (Milano, [[1879]] – [[1941]]1879–1941) ja äiti oli Carla Esba, kuuluisan farmaseuttisen yrityksen omistaja. Luchinolla oli kaikkiaan kuusi sisarusta. Sisar Umberta Visconti avioitui dokumentaristin ja ohjaajan Renzo Avanzon kanssa, ja toisen avioliiton hän solmi säveltäjä ja orkesterinjohtaja Franco Manninon kanssa, joka työskenteli yhteistyössä useiden Viscontin filmien tekemisessä. Veli Luigi Visconti avioitui näyttelijä Laura Adanin kanssa.

Luchino Viscontin aloitti uransa elokuvan parissa vasta 30-vuotiaana, ja lähes nelikymppisenä hän ohjasi oman esikoiselokuvansa. Vuonna [[1936]] hänen ystävänsä, muotisuunnittelija [[Coco Chanel]], tutustutti hänet ohjaaja [[Jean Renoir]]iin [[Ranska]]ssa. Visconti toimi hänen johdollaan kolmantena apulaisohjaajana ja pukusuunnittelijana. Häneen teki syvällisen vaikutuksen Renoirin realismi, jota hän oli mukana toteuttamassa kahdessa elokuvassa (''[[Les basfonds]]'' ja ''[[Une partie de campagne]]''). Ranskassa hän myös tapasi italialaisia vasemmistolaisia, jotka olivat maanpaossa. He vaikuttivat häneen poliittisesti. Visconti vieraili myös Hollywoodissa ja tutustui siellä elokuvastudioihin, mutta tämä vierailu vuonna [[1939]] jäi varsin lyhykäiseksi äidin kuoleman takia. Mielenkiintoinen yhteistyö Renoirin kanssa sai jatkoa Tosca-oopperan elokuvaversiolla. Toinen maailmansota sekoitti ranskalaisohjaajan suunnitelmat, ja elokuvan valmisti loppuun ohjaajana saksalainen Karl Koch.

Visconti onnistui tutustumaan joukkoon nuoria intellektuelleja ja kriitikoita toimiessaan avustajana Cinema-lehdessä, jonka oli perustanut [[Italia]]n diktaattorin [[Benito Mussolini]]n poika Vittorio. Hän aloitti yhteistyönsä [[Roberto Rosselini]]n kanssa. Näissä merkeissä hän kohtasi myös todennäköisesti elokuvaohjaaja [[Federico Fellini]]n. Yhdessä Gianni Puccinin, Antonio Pietrangelin ja Giuseppe De Santisin kanssa Visconti kirjoitti käsikirjoituksen ensimmäiseen elokuvaansa ''[[Ossessione]]'' ([[1943]]). Elokuvaa pidetään ensimmäisenä [[neorealismi|neorealistisena]] elokuvana. Se perustui [[James Cain]]in useasti filmattuun teokseen ''The Postman Always Rings Twice''. Elokuvan pääroolissa oli ''[[Clara Calamai'']], joka oli viime hetkellä tullut ''[[Anna Magnanin''Magnan]]in tilalle. Vuonna [[1948]] Visconti käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan ''[[Maa järisee]]'' (''La terra trema'' (Maa järisee), joka perustui mekaanikko Ginon elämästä kertovaan [[Giovanni Verga]]n romaaniin ''I Malavoglia''.

Visconti oli yksi harvoista neorealistisista ohjaajista, jotka onnistuivat työskentelemään koko 501950-luvun ajan. Hän kylläkin siirtyi genren ulkopuolella vuonna [[1954]] valmistuneella elokuvallaan ''[[Senso]]'', joka oli kuvattu Technicolor-värijärjestelmällä. Elokuva sijoittuu vuoteen [[1866]], jolloin Italia oli yhdistymässä miehittäjävaltioiden ja pienten ruhtinaskuntien muodostamasta hajanaisesta niemimaasta yhdeksi kansakunnaksi. Tapahtumapaikkana on [[Itävalta-Unkari]]n kaksoismonarkian hallitsema [[Veneto]]n alue. Tarina perustuu Camillo Boniton romaaniin. Tässä filmissä Visconti yhdistää realismin ja romantiikan ja siten johdattaa katsojan pois neorealismista. Tätä filmiä ovat jotkut kriitikot väittäneet kaikkein viscontimaisimmaksi elokuvaksi.

Vuonna [[1957]] Visconti voitti [[Venetsian filmifestivaalienelokuvajuhlat|Venetsian elokuvajuhlien]] Hopeisen leijonan elokuvallaan ''[[Valkeat yöt]]''. Kyseessä oli [[Feodor Dostojevski]]n novelliin pohjautuva tulkinta rakkaudesta. Elokuvan tärkeissä rooleissa olivat [[Marcello Mastroianni]], [[Maria Schell]], [[Jean Marais]] ja [[Clara Calamai]]. Livornon kaupunki Italiassa oli inspiroinut ohjaajaa, ja hän oli rakentanut sen Italian elokuvakeskukseen [[Cinecitta]]an.

Visconti oli myös kuuluisa näytelmäohjaaja. Eritoten vuosien [[1946]] ja [[1960]] välisenä aikana hän ohjasi lukuisia produktioitatöitä Rina Morelli-Paolo Stoppa Companylle; mukana oli myös [[Vittorio Gassmann]]. Myös ooppera kuului hänen työsarkaansa, ja kaikkein kuuluisin hänen ohjauksensa lienee [[Donizetti]]n ''[[Anna Bolena]]'', joka esitettiin [[Teatro alla Scala|La Scalassa]] vuonna [[1957]]. Pääosassa esiintyi itse ''[[Maria Callas]]'', jonka laulamista oopperoista hän ohjasi myös ''La Sonnambulan'' sekä ''La Traviatan''.

Elokuva ''[[Tiikerikissa (elokuva)|Tiikerikissa]]'' valmistui vuonna [[1962]] ja se perustui Giuseppe Tomasi di Lampedusan samannimiseen romaaniin, joka oli kirjoittajansa ainoa, postuumina julkaistu teos. Elokuva käsittelee lähes samaa aihetta kuin Senso, Italian yhdistymisen vaikeutta, mutta Italian eteläisen osan, ja eritoten Sisilian, kautta katsottuna. Tarina kuvaa uuden ja vanhan törmäämistä monella tasolla, niin rakkaudessa kuin yhteiskunnassakin. Vanha ruhtinas pitäytyy entisessä vaikka uusi aika ja Italian yhdistyminen on jo läsnä. Luokkarajat rikkova rakkaus kruunaa kaiken. Rooleissa nähdään [[Burt Lancaster]], [[Claudia Cardinale]] sekä [[Alain Delon]]. Elokuva voitti [[Kultainen palmu|Kultaisen palmun]] [[CannesCannesin elokuvajuhlat|Cannesin elokuvajuhlilla]]in filmifestivaaleilla. Kirjailija [[Alberto Moravia]] on todennut, että Tiikerikissa on Viscontin filmeistäelokuvista puhtain, tasapainoisin ja todellisin.

Vuonna [[1969]] valmistui Viscontin elokuva ''[[Kadotetut (elokuva)|Kadotetut]]'', josta hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta. Elokuva kertoo vauraan saksalaisen teollisuusperheen hajoamisesta ja [[Kansallissosialismi|natsismiin]] sortumisesta. Tässä elokuvassa tulee hyvin esille ohjaajansaohjaajan esteettiset pyrkimykset, dekadenssi ja puhdas kauneus.