Ero sivun ”Etiäinen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähes kokonaan uusiksi
p typo
Rivi 1:
'''Etiäinen''' on kansanuskomusten mukaan ihmisen kuvajainen, joka kulkee hänen edellään, ja tekee tai on tekevinään edellä samoja asioita mitä ihminen myöhemmminmyöhemmin oikeasti tekee. Etiäiseksi voidaan kutsua myös kokemusta tällaisen "olennon" kohtaamisesta. Etiäinen voi kuulua, joskus näkyäkin.
 
Ihmiset saattavat kuulla esimerkiksi perheenjäsenensä kävelevän pihaan, avaavan oven, jopa nähdä tämän hahmon tai varjon, kunnes huomaavat, ettei tämä todellisuudessa vielä tullutkaan. Pian perheenjäsen kuitenkin tulee ja toistaa saman kuin etiäisensä.