Ero sivun ”Svartholman merilinnoitus” versioiden välillä

'''Svartholman merilinnoitus''' on [[Ruotsi]]n laivaston tukikohdaksi sekä [[Venäjä]]n vastaisen rajan turvaksi rakennettu merilinnoitus [[Loviisa]]n edustalla. Linnoituksen suunnittelija everstiEversti [[Augustin Ehrensvärd]] suunnitteli sen säännölliseksi [[bastionijärjestelmä|bastionilinnoitukseksi]]. Svartholman rakennustyöt aloitettiin vuonna [[1748]], ja se valmistui keskeisiltä osiltaan [[1760-luku|1760-luvun]] aikana.

Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi vuosina [[1741]]–[[1743]] käydyn [[hattujen sota|hattujen sodan]] jälkeen solmitussa [[Turun rauha]]ssa [[Kymijoki|Kymijokeen]]. RuotsinRuotsi menetti rauhansopimuksessa entiset rajalinnoituksensa [[Haminan linnoitus|Haminan]], [[Lappeenrannan linnoitus|Lappeenrannan]] ja vanhan [[Olavinlinna]]n [[Savonlinna]]ssa. Uuden vaikeammin puolustettavan rajan tuntumaan piti ryhtyä rakentamaan uusia linnoituksia.

Uuden rajan tuntumaan vuonna [[1745]] perustettuun rajakaupunkirajakaupunkiin Loviisaan suunniteltiin rakennettavaksi [[Loviisan linnoitus]]. Laaja kuudesta bastionista ja etuvarustuksista muodostuva linnoitus vartioisi rannikkoa pitkin kulkevaa [[kuninkaantieKuninkaantie]]tä. Maalinnoituksen pariksi suunniteltiin rakennettavaksi Loviisan lahden suulle Svartholman merilinnoitus. Linnoitusten tehtävänä oli estää venäläisten pääsy rannikkoa pitkin Ruotsin hallitsemaan [[Suomi|Suomeen]] sekä tarjota tukeutumispaikantukeutumispaikka ja huoltotukikohdanhuoltotukikohta Ruotsin laivastolle. Svartholman merilinnoitus toimisi myös samaan aikaan [[Helsinki|Helsingin]] edustalle rakennettavan [[Suomenlinna|Viaporin]], eli Suomenlinnan merilinnoituksen sisarlinnoituksena ja etuvartioasemana.

Vanhin tunnettu Svartholman linnoitussuunnitelma on Suomen linnoitusprikaatin päällikön, päämajoitus-mestariluutnanttipäämajoitusmestariluutnantti A. J. Nordenbergin vuonna [[1744]] laatima hahmotelma. Rakennustöihin ryhdyttiin kuitenkin Viaporinkin rakentamisesta vastanneen Augustin Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta. Svartholman merilinnoitus suunniteltiin rakennettavaksi tuolloin vallalla olleen [[bastionijärjestelmä]]n mukaisesti, jolloin linnoituksen eri osat saattoivat tukea toisiaan tykkitulella taistelutilanteessa. Neljästä bastionista ja linnoitussaarta kiertävästä etuvarustuksesta koostuva merilinnoitus valmistui jokseenkin suunnitellussa muodossa. Sen sijaan [[Loviisan linnoitus|Loviisan maalinnoituksen]] rakennustyöt jäivät lopullisesti kesken [[Pommerin sota|Pommerin sodan]] vuoksi vuonna [[1757]]. Linnoituksesta ehti valmistua vain kuninkaan tienKuninkaantien kahden puolen rakennetut bastionit, [[Ungern]] ja [[Rosen]], jotka ovat edelleen nähtävissä Loviisan keskustan itäpuolella.

Svartholman rakennustöiden johdossa oli Augustin Ehrensvärd, jolla oli kuitenkin johdettavanaan myös Suomenlinnan rakennustyömaa. Rakennustöiden johto jäi käytännössä aina jollekin luutnantin tai kapteenin arvoiselle upseerille. Työvoimana saarella käytettiin jalkaväen [[ruotusotilas|ruotusotilaita]] ja laivamiehiä sekä [[vanki|rangaistusvankeja]], mutta joukkoon oli palkattu myös ammattimiehiä: [[muurari|muurareita]], [[kirvesmies|kirvesmiehiä]] ja [[puuseppä|puuseppiä]]. Ensimmäisenä rakennuskesänä Loviisan ja Svartholman linnoitustyömaiden työläisten määrä nousi 1  500 sotilaaseen ja käsityöläiseen, ja suurimmillaan työntekijämäärä oli vuonna [[1752]], jolloin rakennustyömailla työskenteli 4  500 sotilasta, käsityöläistä ja vankia.

Työpäivät olivat 12-tuntisia ja töitä tehtiin kuutena päivänä viikossa kuuden [[äyri]]n päiväpalkalla. Rakennustöitä pystyttiin tekemään pääasiassa kesäisin, huhtikuusta syyskuuhun, ja valtaosa kotimaisista joukko-osastoista kotiutettiin yleensä talven ajaksi. Talvisin pystyttiin kuitenkin ajamaan saareen rakennustarpeita sekäja työskentelemään linnoitustyömaan pajoissa ja verstaissa.

Rakennustyöt Svartholman linnoitustyömaalla alkoivat tammikuussa [[1748]]. Saaren lähivedet luodattiin turvallisen [[satama]]paikan löytämiseksi ja linnoituksen pohjakaava mitattiin maastoon. Kevättalven aikana saarelle nousi rakennustöissä tarvittavia rakennuksia: pajoja, varastorakennuksia ja [[kasarmi]]. Kesällä roudan sulettua ryhdyttiin varsinaisiin linnoituksen rakennustöihin. Rakennustyöt etenivät ripeästi, ja [[1750-luku|1750-luvun]] aikana ehdittiin saada kutakuinkin valmiiksi sekä neljästä bastionista koostuva harmaakivinen keskuslinna, jonka muurit nousivat 7-9 metrin korkeuteen, sekäettä linnoituksen pääporttia suojaava pohjoinen rantavarustus eli [[bastionijärjestelmä|tenalji]]. [[Bastioni]]t, linnoituksen pääpuolustusasemat, nimettiin niiden rakennustöitä johtaneiden upseereiden mukaan.

Pommerin sota katkaisi kuitenkin työt vuonna [[1757]]. Töiden päästyä uudelleen jatkumaan vuonna [[1762]] valmistuivat nopeaan tahtiin [[komendantti|komendantintalo]], rantavarustukselle sijoitettu vartiotupa sekä itäinen ja pohjoinen kasarmi. [[bastionijärjestelmä|Kurtiineihin]] holvatut kasarmirakennukset olivat kaksikerroksisia, ja niiden kattoina toimivat linnoituksen kurtiinivallien ampumatasanteet rintavarustuksineen. Katot osoittautuivat kuitenkin ongelmallisiksi, sillä avoimia ampumatasanteita ei saatu täysin vesitiiviiksi. Vuotavat ja vetoiset kasarmit varustettiin [[1770-luku|1770-]] ja [[1780-luku|1780-lukujen]] vaihteessa ullakkokerroksilla ja veden pitävillävedenpitävillä katoilla. Samaan aikaan rakennettiin myös läntinen kasarmi, joka katettiin myös katettiin.

Työmaan rakennustarpeita koottiin LoviisaltaLoviisan lähistöltä. Alueen sahat sekä [[tiili]]- ja [[rautaruukki|rautaruukit]] toimittivat tuotteitaan rakennustyömaalle, ja hiekkaa rahdattiin Svartholmaan lähisaarilta. Kaupungin [[porvaristo|porvarit]] toimittivat työmaalle paperia, kynttilöitä, heinää, hevosia sekäja kaikkeakaikenlaista muuta, mitä töissä tarvittiin. Sen sijaan kaikki rakennustöissä käytetty kiviaines saatiin itse linnoitussaaresta louhintatöiden yhteydessä.

Linnoituksen kasarmeistakasarmeissa löytyivätolivat niin varuskunnan sotilaiden majoitustilat kuin laivaston huoltoon tarvittavia tiloja. Pohjoinen kasarmi toimi erityisesti laivaston varastotiloina, ja läntiseen kasarmiin oli sijoitettu suuri [[leipomo]] alusten ruokatäydennyksiä varten. Linnoituksen piha-alue viimeisteltiin rakentamalla kivettyjä kulkuteitä kasarmien välille sekä pääportilta rantaan.

Svartholman linnoitus oli saatettu [[1780-luku|1780-luvun]] alkuun mennessä siihen asuun, mihin se sittemmin ruotsalaisten linnoituskauden jälkeen jäi. Linnoitus ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Alkuperäisestä suunnitelmasta jäivät uupumaan linnoituksen itäisen ja läntisen porttien suojaksi suunnitellut [[bastionijärjestelmä|ravelliinit]], joiden rakennustöissärakennustöistä oli ehditty vasta osittain louhia varustusten perustukset sekä rakentaa muutamia muurien osia. Myös linnoitussaarta kiertävät rantavarustukset, joiden tehtävänä oli estää maihinnousu saarelle, olivat monin paikoin keskeneräiset. Keskeneräisyys heikensi linnoituksen taistelukykyä sekä Kustaa III:n sodan että Suomen sodan aikana, vaikka saarta pyrittiin varustelemaan kummallakin kerralla pikavauhtia ennen vihollisen saapumista.

Kunniakkaimmat hetkensä linnoitus koki [[Kustaa III:n sota|Kustaa III:n sodan]] ([[1788]]–[[1790]]) aikana, jolloin Venäjän laivastoa vastaan taisteleva Ruotsin laivasto saattoi tukeutua Svartholman linnoitukseen. Svartholmassa täydennettiin taisteluun lähtevien laivojen varastoja, ja sen turviin saattoi vetäytyä taistelun jälkeen nuolemaan haavojaan. Linnoituksella oli suuri merkitys esimerkiksi [[Ruotsinsalmen II meritaistelu|Ruotsinsalmen meritaisteluihin]] valmistauduttaessa.

Suomen siirryttyä Venäjän valtaan Suomen sodan jajälkeen [[Haminan rauha]]n seurauksenansopimuksella vuonna [[1809]] joutui Svartholman rajalinnoitus joutui kauaksi [[Tornionjoki|Tornionjokeen]] siirtyneestä valtakunnan rajasta. Linnoituksen sotilaallinen merkitys hiipui, ja sitä ryhdyttiin osittain riisumaan aseista. Venäläinen varuskunta majaili linnoituksessa kuitenkin vuoteen [[1853]] saakka. Kutistuneen varuskunnan seuraksi saareen muutti [[1830-luku|1830-luvulla]] vankila. Kotimaisten rangaistusvankien lisäksi linnoituksen vanhassa vartiotuvassa virui joukko venäläisiä [[poliittinen vanki|poliittisia vankeja]].

Vankilan ehkä tunnetuin pappi oli [[herrnhutilaisuus|herrnhutilaisuudesta]] voimakkaita vaikutteita saanut [[Henrik Renqvist]], joka määrättiin tähän tehtävään rangaistuksena: ollessaan kappalaisena huonosti hoidetussa Liperin seurakunnassa hän astui aivan liian voimakkaasti hengellisesti velttoina pitämiensä kirkkoherran josja [[Johan Molander|piispa Molanderinkin]] varpaille eikä piitannut ylemmänkään tahon varoituksista herätysmielisessä innossaan. Niinpä hänestä tehtiin vankilapappi, koska katsottiin että tällaisessa paikassa into kyllä laimenee. Toisin kävi: yhdeksän vuoden vankilapalvelu vuosina 1825 - 1835 vain syvensi ja tiivisti nuoren papin intomieltä. Svartholmassa hän laski perustan myöhemmässä elämässä ajamalleen raittiusliikkeelle.

Svartholma soveltui varsin huonosti vankilaksi, ja jatkuvien valitusten vuoksi vankila lakkautettiin ja jäljelle jääneet vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuonna [[1847]]. Svartholman vankila pyrittiin kuitenkin avaamaan uudelleen vielä muutaman vuoden kuluttua, mutta lopullisesti vankilakausi päättyi Krimin sotaan, jolloin Svartholman vangit evakuoitiin sodan jaloista [[Hämeen linna]]an.

Lähinnä vankilana toiminut linnoitus oli päässyt pahasti rappeutumaan Venäjän vallan ajan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Krimin sodan uhatessa ryhdyttiin Suomen rannikon puolusta ryhdyttiin elvyttämään, ja Svartholmaakin varten tehtiin korjaussuunnitelma. Tehtävä koettiin kuitenkin ylivoimaiseksi, ja linnoitus päätettiin tyhjentää kokonaan. Aseistus purettiin, puurakennukset sekä kivirakennusten puiset ovet ja ikkunat evakuoitiin mantereen puolelle.

Englantilainen laivasto-osasto saapui tyhjilleen jätetyn linnoituksen edustalle heinäkuun alussa [[1855]]. Aluksista siirrettiin tuhansia kiloja ruutia linnoitukseen, joka räjäytettiin käyttökelvottomaksi.

Svartholman varuskunnan rauhanajan vahvuudeksi oli määrätty 300-400 miestä. Miehistön arkipäivän täyttivät harjoitukset ja vartiopalvelus sekä linnoituksen ja sen aseistuksen ylläpitotyöt. Silloin tällöin miehiä työllistivät myös mittavammat rakennustyöt.

Elämä linnoitussaarella ei ollut herkkua. Linnoituksen kasarmit olivat etenkin ennen [[1770-luku|1770-]] ja [[1780-luku|1780-lukujen]] vaihteessa tapahtunutta kattamistaan varsin kylmiä ja kosteita, sillä kasarmien katoilla olevia ampumatasanteita ei oltuollut saatu vesitiiviiksi. Miehistöä vaivasivatkin monet taudit, kuten [[punatauti]], [[kolera]] ja vilustumistaudit. Myös [[keripukki]]a vaivasi yksipuolisella ruokavaliolla toimeen tulevia sotilaita. Sairastuneita sotilaita hoivasi linnoituksen [[välskäri]] läntiseen kasarmiin sijoitetussa sairastuvassaan.

Sotilaiden ateriat koostuivat lähinnä leivästä ja puuroista. Toisinaan ruokalistalla oli myös herneitä, lihaa, kalaa ja silavaa, joista loihdittiin erityisesti erilaisia keittoja. Juomaksi sotilaille tarjottiin viinietikkaan sekoitettua vettä ja viinaa. Linnoituksessa asustaneet vangit saivat tyytyä pelkkään kuivaan leipään. MonipuolisestiMonipuolisempi ruoka täytyi ostaa linnoitustöistä saadulla vähäisellä palkalla. Linnoituksen ruokahuolto tarjosi varman tulonlähteen lähiseudun talonpojille ja kalastajille sekä Loviisan porvareille. Kaupunkiin perustettiin vuonna [[1754]] oma [[tupakkakehräämö]], ja anniskeluravintoloiden määrä nousi [[1700-luku|1700-luvun]] jälkimmäisellä puoliskolla yli kahdenkymmenen.

Vuosikymmenten unohduksen jälkeen museovirastonMuseoviraston edeltäjä muinaistieteellinen toimikunta alkoi tutkia Svartholman raunioita ensimmäisen kerran jo vuonna 1911, ja Loviisan kaupunki suoritti linnoituksessa raivaustöitä 1930-luvun alussa. Varsinaisiin [[restaurointi]]töihin ryhdyttiin kuitenkin vasta sotien jälkeen.

Vuonna 1948 suoritettuja pienimuotoisia muurien korjaustöitä lukuun ottamatta laajemmat restaurointityöt Svartholmassa aloitettiin vasta museovirastonMuseoviraston vuosina 1963-1964 toteutettujen kaivausten yhteydessä. Ensimmäisten kaivausten yhteydessä paljastettiin linnoituksen sisäpihaa sekä itäisessä ja läntisessä kurtiinissa sijainneita kasarmeja. Kaivausten seurauksenavuoksi linnoituksen muurit kärsivät valitettavasti talvisia lisävaurioita linnoitukselle, sillä esiin kaivettuja muurinosia ei suojattu välittömästi sateelta ja jäätymiseltä.

Linnoituksen pohjoinen kasarmirakennus kaivettiin esiin 1970-luvun kaivauksissaluvulla, jolloin myös bastionikehän muurirakenteita vahvistettiin ja muurattiin osittain uudelleen. Maan uumenista paljastuneen pohjoisen kasarmin suojaksi rakennettiin katos.

Svartholman merilinnoitus on nykyisin museovirastonMuseoviraston omistuksessa oleva [[muinaismuistolaki|muinaismuistolain]] suojaama [[muinaisjäännös]].

Linnoitussaaressa sijaitsee museovirastonMuseoviraston tuottama Svartholman historiasta kertova näyttely. Näyttelyssä voi tutustua linnoituksen rakentamisvaiheeseen, sen palvelukseen sotilaskäytössä sekä pitkään ja vaativaan restaurointiprojektiin. Näyttelyssä on esillä linnoituksesta löytynyttä esineistöä sekä linnoituksen pienoismalli. Saareen ja linnoitukseen voi tutustua myös opastettujen kävelykierrosten merkeissä. Lisäksi saarestasaaressa löytyyon museomyymälä, ravintola ja vierasvenesatama. Osassa linnoituksen raunioista on sortumavaara, joten muureilla tulee liikkua varovaisesti.