Ero sivun ”Hammer Film Productions” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
täydennystä
uudelleenkirjoitusta
Rivi 7:
 
== Uusi alku 1939-1955 ==
Carrerasin ja Hindsin Exclusive-levitysyhtiö jatkoi edelleen toimintaansa. Heidän poikansa James Carreras ja Anthony Hinds tulivat mukaan yhtiön toimintaan 1939 ja Jamesin poika Michael Carreras 1943. He joutuivat kuitenkin kaikki suorittamaan sotapalveluksensa ja Exclusive aloitti elokuvien tuotannon vasta sodan jälkeen ja ensimmäinen teattereihin saapunut elokuva oli ''River Patrol'' 1948. <<ref name="History" /> Exclusive rekisteröi Hammer Film Productionsin uudelleen helmikuussa 1949.
 
Hammerin ja Exclusiven merkittäviä hankintoja 1950-luvulla olivat yhteistyösopimus Robert Lippert Productionsin kanssa, jonka ansiosta Hammer pystyi palkkaamaan hiipuvia yhdysvaltalaisia tähtiä elokuviensa pääosiin. Se helpotti pääsyä Yhdysvaltojen elokuvamarkkinoille. Toinen merkittävä aluevaltaus olivat oikeudet BBC:n kuunnelmiin, joista se teki monia elokuvasovituksia. <ref name="History" />
 
== Hammer-kauhun synty 1955-1959 ==
== Läpimurto ==
 
Hammer oli jo sovittanut elokuviksi erinäisiä BBC:n kuunelmia, kunnes he saivat oikeudet ''The Quatermass Experiment'' -kuunnelmaan, johon perustuva [[Quatermass]] (1955) menestyi yllättäen erittäin hyvin. Tuottajat etsivät sen jälkeen muuta hirviöaiheista materiaalia ja päätyivät [[Mary Shelley]]n [[Frankenstein]]iin, jonka tekijänoikeudet olivat jo rauenneet. [[Universal Studios|Universal]], joka oli tuottanut alkuperäisen [[Frankenstein (vuoden 1931 elokuva)|Frankenstein-elokuvan]] uhkasi oikeustoimilla, jos elokuva millään tavalla käyttäisi hyväksi Universalin ''Frankensteinia'' (mukaan lukien naamiointi). ''[[Frankensteinin kirous|Frankensteinin kirouksesta]]'' (1957) tuli jättimenestys.<ref name="History" />
Yhtiön ensimmäinen menestyselokuva ''[[Frankensteinin kirous]]'' toi ilmestyessään vuonna 1957 valkokankaalle ennenäkemätöntä väkivaltaa ja siihen asti tabuna pidettyä verta, joka aiheutti aikoinaan suurta kohua. Elokuva tuotti melko hyvin, vaikka sen tuotantobudjetti oli vaatimaton. ''Frankensteinin kirous'' oli myös elokuva, joka teki Hammerin luottonäyttelijästä, [[Christopher Lee]]stä maailmanlaajuisen tähden.
 
''Frankensteinin kirouksen'' pääosan esittäjät [[Peter Cushing]] ja [[Christopher Lee]] nousivat elokuvan myötä tähdiksi ja olivat Hammerin luottonäyttelijöitä vuosien ajan. Niin ikään ohjaaja [[Terence Fisher]] ja käsikirjoittaja [[Jimmy Sangster]] kuuluivat tämän jälkeen Hammerin vakiotekijöihin.
== Suurimmat menestykset ja klassikot ==
 
Seuraavana vuonna sama kokoonpano teki Hammerin seuraavan suuren menestyselokuvan ''[[Dracula (vuoden 1958 elokuva)|Dracula]]''. Christopher Lee oli tullut jo kuuluisaksi Frankensteinina, mutta Draculana hän jäi elokuvahistoriaan sinä ainoa oikeana Draculana. <ref name="Dracula" /> Hammerin ''Draculaa'' pidetäänkin yhtenä parhaimmista vampyyrielokuvista. <ref name="Allmovie" /> Elokuvasta tuli vielä suurempi menestys kuin ''Frankensteinin kirouksesta''.
Vaikka Hammer tekikin elokuvia varsin pienellä budjetilla, olivat useat yhtiön elokuvista kaupallisia menestyksiä, ja eräät jopa nousivat vielä tänäkin päivänä varsin tunnetuiksi klassikoiksi.
 
''Draculan'' tuotannon aikana Hammerilla oli jälleen ongelmia Universalin kanssa, sillä ''Draculan'' tekijänoikeudet olivat epäselvempiä kuin ''Frankensteinin''. Yhtiöt löysivät kuitenkin sopuratkaisun, jonka myötä Hammer sai lisäksi uudelleenfilmatisointioikeudet kolmeen Universalin kauhuklassikkoon: ''[[Näkymätön mies (elokuva)|Näkymätön mies]]'', ''[[Suuren oopperan kummitus (vuoden 1943 elokuva)|Suuren oopperan kummitus]]'' ja ''[[The Mummy's Hand]]''. Ensimmäistä Hammer ei lopulta koskaan tehnyt, [[Suuren oopperan kummitus (vuoden 1962 elokuva)|Suuren oopperan kummitus]] (1962) jäi vaille jatko-osia, mutta [[Muumion kosto]] (1959) oli ''Frankensteinin'' ja ''Draculan'' tapainen menestyselokuva.
Hammer teki uudelleenfilmatisointeja monista tunnetuista, lähinnä Universalin kauhuklassikoista. Kuuluisimpia ovat Frankenstein-elokuvien lisäksi myös esimerkiksi ''Ihmissusi'' (The Wolfman), ''Muumio'' (The Mummy), ''Jekyll/Hyde'', ''Viiltäjä-Jack'' ([[Jack the Ripper]]) ja ''Oopperan kummitus''.
 
== Jatko-osien aika 1959-1974 ==
Klassisten hirviöiden lisäksi Hammer kehitti myös omia, täysin uudenlaisia hirviöitä, kuten lukuiset avaruusoliot.
 
Hammer aloitti menestyselokuviensa jatko-osien tuotannon heti ensimmäisen menestyselokuvan ''Quatermassin'' jälkeen, joka sai jatko-osan [[Vihollinen avaruudesta]] jo 1957.
Hammer tuli tunnetuksi myös psykologisista trillereistään, joiden suurimpia innoittajia olivat esimerkiksi [[Hitchcock]]in [[Psyko (vuoden 1960 elokuva)|Psyko]]. Tunnetuimpia trillereitä ovat esimerkiksi ''Hysteria'', ''[[Pelon tunne]]'' ja ''the Maniac''.
 
=== Frankensteinin jatko-osat ===
Myös Yhdysvalloista karkotettu [[Joseph Losey]] työskenteli Hammerille. Merkkityöksi muodostui vuonna 1963 valmistunut jäätävä ydinkauhun kuvaus '''The Damned''' (suom. [[Kirotut]]), kuvaus salaisessa luolassa kasvatetuista radioaktiivisista ''"Valon lapsista"''.
''Frankensteinin kirous'' sai kuusi jatko-osaa ja Peter Cushing näytteli paroni Frankensteinia kaikissa muissa paitsi elokuvassa ''The Horror of Frankenstein'', joka oli vitsimielessä tehty uusintaversio ''Frankensteinin kirouksesta''.
 
Hammerin kaikki Frankenstein-elokuvat:
== Draculat ==
{| class="wikitable sortable"
! Vuosi !! Alkuperäinen nimi !! Suomenkielinen nimi
|-
| 1957||The Curse of Frankenstein||[[Frankensteinin kirous]]
|-
| 1959||The Revenge of Frankenstein||[[Frankensteinin kosto]]
|-
| 1964||The Evil of Frankenstein||[[Frankensteinin rikos]]
|-
| 1967||Franeknstein Created Woman||[[Frankenstein vangitsi sielun]]
|-
| 1969||Frankenstein Must Be Destroyed||[[Frankenstein on tuhottava]]
|-
| 1970||The Horror of Frankenstein||
|-
| 1974||Frankenstein and the Monster from Hell||[[Frankenstein ja hirviö Helvetistä]]
|}
 
=== Draculan jatko-osat ===
Jo vuosi ''Curse of the Frankenstein''in ilmestymisen jälkeen tehtiin yhtiön ehkä arvostetuin ja kuuluisin elokuva ''[[Dracula (vuoden 1958 elokuva)|Dracula]]'' (alkuperäisnimeltään ''Horror of Dracula'', perustuu [[Bram Stoker]]in klassikkoromaaniin). Vaikkei elokuvan tarina noudatakaan orjallisesti alkuperäistarinaa, on se nykyään monien mielestä kaikkien aikojen paras ''Dracula''-filmatisointi.{{Lähde}} Elokuvan ilmestyessä näin ei varsinkaan kriitikoiden mielestä ollut, vaan elokuva tuomittiin aikoinaan hirveäksi ja kuvottavaksi häpeilemättömän veren käytön takia. Siitä huolimatta elokuvasta tuli valtava menestys ja nimiroolissaan upean suorituksen tekevä [[Christopher Lee]] tunnetaan vielä tänäkin päivänä Draculana.
Hammer teki ''Dracualle'' kahdeksan jatko-osaa, joista tosin vain neljä ensimmäistä jatkoivat alkuperäisen elokuvan tarinaa. ''Vampyyrin arvet'' -elokuvan (1970) huonon menestyksen takia seuraavat elokuvat siirrettiin nykyaikaan – Peter Cushing esitti niissä edelleen Van Helsingiä, joka nyt oli alkuperäisen Van Helsingin jälkeläinen.
 
Hammerin Dracula-elokuvat:
Menestyksen ja suosion takia Hammer päätti tehdä elokuvalle jatko-osankin. Ensimmäinen jatko-osa, [[Dracula – pimeyden ruhtinas]] (''Dracula: Prince of Darkness'') syntyi kuitenkin vasta vuonna 1966, koska vasta silloin Christopher Lee suostui uusimaan roolinsa. Kerrotaan että Leellä oli ehtona, ettei Dracula sano elokuvassa sanaakaan.{{Lähde}} Elokuvasta tuli jonkinasteinen menestys, mutta jälleen kerran kriitikot hyökkäsivät elokuvan kimppuun, eikä elokuva ole nykyäänkään kovin arvostettu.
{| class="wikitable sortable"
! Vuosi !! Alkuperäinen nimi !! Suomenkielinen nimi !! Dracula !! Van Helsing
|-
| 1958||Dracula||[[Dracula (vuoden 1958 elokuva)|Dracula]]||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||
|-
| 1960||The Brides of Dracula||||ei esiinny||[[Peter Cushing]]||Jatko-osa Draculaan
|-
| 1966||Dracula: Prince of Darkness||[[Dracula_–_pimeyden_ruhtinas]]||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||Jatko-osa Draculaan
|-
| 1968||Dracula Has Risen from the Grave||Dracula on noussut haudastaan||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||Jatko-osa Draculaan
|-
| 1969||Taste the Blood of Dracula||Dracula, paholaisen lähettiläs||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||Jatko-osa Draculaan
|-
| 1970||Scars of Dracula||Vampyyrin arvet||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||
|-
| 1972||Dracula AD 1972||Dracula A.D. 1972||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||
|-
| 1973||The Satanic Rites of Dracula||||[[Christopher Lee]]||[[Peter Cushing]]||
|-
| 1974||The Legend of the 7 Golden Vampires||Seitsemän vampyyrin legenda||John Forbes-Robertson||[[Peter Cushing]]||
|}
 
=== Muumio-elokuvat ===
Tämän jälkeen Dracula sai vaihtelevalla menestyksellä vielä kuusi jatko-osaa, joissa Dracula seikkaili mm. nykyajassa (1970-luvulla) ja Kiinassa. Yleisesti ottaen kriitikot pitävät varsinkin loppupään Draculoita mitättöminä ja huonoina elokuvina. Toisaalta esimerkiksi ''Dracula Has Risen from the Gravea'' pidetään yhtenä Hammerin parhaimmista elokuvista.
[[Muumion kosto]] (1959) oli ''Frankensteinin kirouksen'' ja ''Draculan'' kaltainen menestys ja myös se sai jatko-osia, joilla tosin ei ollut mitään tekemistä ensimmäisen elokuvan kanssa.
 
Hammerin Draculatkaikki järjestyksessäMuumio-elokuvat:
 
{| class="wikitable sortable"
*''Horror of Dracula'' ([[1958]])
! Vuosi !! Alkuperäinen nimi !! Suomenkielinen nimi
*[[Dracula_–_pimeyden_ruhtinas|''Dracula: Prince of Darkness'' ]]([[1966]])
|-
*''Dracula Has Risen from the Grave'' ([[1968]])
| 1959||Mummy||[[Muumion kosto]]
*''Taste the Blood of Dracula'' ([[1970]])
|-
*''Scars of Dracula'' ([[1970]])
| 1964||The Curse of the Mummy's Tomb||Muumion haudan kirous
*''Dracula A.D. 1972'' ([[1972]])
|-
*''The Satanic Rites of Dracula'' ([[1974]])
| 1966||The Mummy's Shroud||Muumion kosto
*''Legend of the 7 Golden Vampires''([[1974]])
|-
 
| 1971||Blood from the Mummy's Tomb||
== Frankensteinit ==
|}
Paroni Victor Frankensteinin hahmo oli luonnollisesti liian käyttökelpoinen jätettäväksi sivuun, joten siitä tehtiin kaiken kaikkiaan kuusi elokuvaa. Kaikissa pääosaa esitti [[Peter Cushing]], joka oli aivan erilainen Frankenstein kuin Universal-yhtiön [[Colin Clive]]. Hammerin Frankenstein oli käskevä ja voimakasluonteinen maailmanmies, joka otti kyselemättä kaiken mitä tarvitsi: rikkailta rahat ja köyhiltä tarvitsemansa ruumiinosat.
 
Hammerin Frankensteinit:
*''[[Frankensteinin kirous]]'' ([[1957]])
*''[[Frankensteinin kosto]]'' ([[1958]])
*''[[Frankensteinin rikos]]'' ([[1964]])
*''[[Frankenstein vangitsi sielun]]'' ([[1967]])
*''[[Frankenstein on tuhottava]]''([[1969]])
*''[[Frankenstein ja hirviö Helvetistä]]'' ([[1974]])
 
Useimmat näistä elokuvista ohjasi yhtiön ykkösohjaaja [[Terence Fisher]], jonka tavaramerkiksi muodostuivat tiukkaan seuraava, suorastaan väijyvä kameratyö ja yleisesti tiukkaotteinen hallinta: hänen ohjauksessaan näyttelijöiden ilmaisu ja artikulaatio ovat äärimmäisen selkeitä.
 
Monet Hammer-fanit ovat sitä mieltä, että huonoksi myyntimenestykseksi jäänyt kauhuelokuva [[Paholaisen morsian]] (''The Devil Rides Out'', USA: ''The Devil's Bride'') on Fisherin ehdoton huippusaavutus, ei vähiten näyttelijöidensä vuoksi: [[Christopher Lee]] harvinaisessa hyvän miehen osassa ja [[Charles Gray]] hänen antagonistinaan lataavat koko taitonsa vaikeisiin rooleihinsa, onnistuen hyvin.
 
== Muita huomattavia ohjaajia ==
Rivi 75 ⟶ 104:
=== Viitteet ===
{{Viitteet|viitteet=
* <ref name="Dracula">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elitisti.net/artikkeli/2004/09/003102/dracula_1958_pimeyden_prinssi.html| Nimeke = Dracula (1958)| Tekijä = Mustonen, Jari| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = www.elitisti.net | Ajankohta = 30.9.2004| Julkaisupaikka = | Julkaisija = |Viitattu = 17.6.2010| Kieli = {{fi}} }}</ref>
* <ref name="History">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.fortunecity.com/lavendar/judidench/339/hammer.html| Nimeke = Hammer Studios History| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = |Viitattu = 24.4.2010| Kieli = {{en}} }}</ref>
* <ref name="Allmovie">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.allmovie.com/work/the-horror-of-dracula-23155/review| Nimeke = The Horror of Dracula | Tekijä = Doberman, Matthew| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = www.allmovie.com | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = |Viitattu = 18.6.2010| Kieli = {{en}} }}</ref>
}}