Ero sivun ”Alexander Dubček” versioiden välillä

Dubčekin vanhemmat olivat [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] muuttaneita köyhiä slovakkisiirtolaisia, joilla oli [[sosialismi|sosialistisia]] ihanteita. Isä Stephan oli saanut vuonna 1916 Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Seuraavana vuonna Yhdysvallat liittyi [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäiseen maailmansotaan]] ja Alexander Dubčekin isä meni [[pasifismi|pasifistisen]] vakaumuksensa vuoksi mieluummin vankilaan kuin lähti sotimaan. Vuonna [[1921]], saatuaan tiedon uuden Tšekkoslovakian synnystä, perhe päätti palata syntymämaahansatakaisin Slovakiaan.<ref>Dubček 1993, s. 10–15.</ref>

Alexander Dubček syntyi [[Uhrovec]]issa, joka oli hänen isänsä suvun kotikaupunki. Sattumalta Alexander Dubčekin syntymätalo oli myös 1800-luvun slovakialaisen kansallisen liikehdinnän keskushahmon, [[Ludovit Štúr]]in, syntymäkoti. Dubčekin syntymän aikoihin Tšekkoslovakian tasavaltaa koettelivat taloudelliset vaikeudet, jotka tuntuivat erityisen hankalilta juuri Slovakian puolella. Taloudelliset vaikeudet vahvistivat Dubčekin perheen sosialistista vakaumusta ja 25. syyskuuta [[1921]] Stefan Dubček johti puhetta Slovakian sosiaalidemokraattisen puolueen paikallisosaston kokouksessa. Kokouksessa muodostettiin TšekkoslovianTšekkoslovakian kommunistisen puolueen paikallisosasto, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin Stefan Dubček.<ref name="Dubček20-21">Dubček 1993, s. 20–21.</ref>

Dubčekin perhe kuuli [[Interhelpo]]sta vuoden [[1924]] paikkeilla. Se oli työläisten ja maanviljelijöiden osuuskunta, joka auttoi [[Neuvostoliitto]]a teollisuuden ja maatalouden kehittämistyössä. Perhe muutti vuonna [[1925]] [[Kirgisiakirgisia]]anlaiseen [[Biškek]]in kaupunkiin, yli 6&nbsp;000 kilometrin päähän kodistaan, [[Biškek]]in kaupunkiin. Monelle Interhelpon 303 jäsenestä Kirgisian alkukantaiset olot olivat pettymys. Ensimmäisiltä kuukausilta ei saatu lainkaan palkkaa ja asuntoina olivat vuoden [[1905]] [[Venäjän–Japanin sota|Venäjän ja Japanin välisen sodan]] aikaiset sotilasparakit. Neuvostoliiton johtaja [[JosefJosif Stalin]] kielsi osuuskunnan toiminnan vuonna [[1943]]. Muuten Dubček kuvailee lapsuuttaan Kirgisiassa onnelliseksi.<ref name="Dubček20-21"/>

Vuonna [[1929]] Neuvostoliitossa aloitettiin kollektivisointi, joka ulottui seuraavana vuonna ulottui myös Kirgisiaan. Nuori Alexander muistaa nähneensä [[Ukraina]]sta ja Venäjältä karkotettuja talonpoikia. Perhe asui tuolloin [[Frunze]]nssa (nykyisinjoksi Biškek)Biškekin kaupungissanimi oli vaihdettu vuonna 1926) ja kaupungin hedelmänviljelijät kaatoivat hedelmäpuitaan vastustaakseen kollektivisointia. Vuonna [[1933]] perhe muutti [[GorkiNižni Novgorod|Gorkin]]n kaupunkiin (nyk. Nižni Novgorod).<ref>Dubček 1993, s. 36–37.</ref>

Vuonna [[1935]] sattui välikohtaus, jonka vuoksi perheen äiti ja vanhempi poika, Julius, muuttivat takaisin kotimaahan. Alexander jäi vielä kolmeksi vuodeksi isänsä kanssa [[Neuvostoliitto]]onNeuvostoliittoon. Vaikka veli ja äiti olivat poissa oli, elämä oli muuten onnellista. Vuodesta [[1936]] lähtien alkoi kuitenkin aikuisten elämä alkoi kuitenkin synkentyä, ja se heijastui myös lapsiin ja nuoriin. Koulussa opettajat käskivät leikata kirjoista irti sellaisista henkilöistä kertovia sivuja, jotka oli julistettu "vallankumouksen”vallankumouksen vihollisiksi"vihollisiksi”. Erityisen hämmentävä oli [[Nikolai Buharin|Buharinin]]in, [[Genrih Jagoda|Jagodan]]n ja [[Aleksei Rykov|Rykovin]]in oikeudenkäynti maaliskuussa [[1938]]. Kuinka– kuinka oli mahdollista, että aikaisemmin sankareina pidetyt henkilöt olivatkin nyt valtion vihollisia? <ref>Dubček 1993, s. 40–41.</ref>

Kesällä [[1938]] Neuvostoliiton korkein neuvosto julkaisi asetuksen, jonka mukaan kaikkien maassa oleskelevien ulkomaalaisten pitäätulee joko ottaa Neuvostoliiton kansalaisuus tai poistua maasta. Saman vuoden marraskuussa Stefan Dubček päätti palata poikansa kanssa kotiseudulleen.<ref>Dubček 1993, s. 44–45.</ref>

Alexander Dubček liittyi Slovakian kommunistiseen puolueeseen vuonna [[1939]] isänsä antaman esimerkin innostamana.<ref>Dubček 1993, s. 50–51.</ref> [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana hän taisteli vastarintaliikkeessä. Vuonna 1939 [[Slovakian tasavalta (1939–1945)|Slovakian tasavalta]] oli itsenäistynyt [[Jozef Tiso]]n johdolla. Maa oli kuitenkin kansallissosialistisen Saksan "suojelussa"”suojelussa”. Toisen maailmansodan puhjettua Slovakian aseteollisuus tarjosi työpaikkoja, samoin Tison hallinnon turvallisuus- ja poliisiorganisaatiot. Tämän johdostavuoksi jotkut slovakkipiirit katsovat vuosien 1939–1944 luoneen maahan vakautta ja vaurautta. Alexander Dubček on itse muistellut, että eiettei muista tuolloin juuri kenenkään iloinneen elinoloistaan, saati sitten vaurastuneen. Lisäksi hän muistuttaa kyseisen ajan inhimillisistä ja moraalisista seuraamuksista. Näin ollen kommunistinen puolue ja toimiminen vastarintaliikkeessä olivat hänelle itsestäänselvyys, vaikkakin hän huomauttaa, ettei hänellä juuri ollut vertailukohtaa tekemilleen valinnoille.<ref>Dubček 1993, s. 69–70.</ref>

[[29. elokuuta]] vuonna [[1944]] alkoi Slovakian epäonnistunut [[Slovakian kansannousu 1944|Slovakian epäonnistunut kansannousu]]. Dubček osallistui veljensä kanssa taisteluihin, joissa hän haavoittui ja hänen Julius-veljensä kuoli. Saksan armeija kukisti kansannousun ja Dubček joutui piileskelemään vangitsijoita pienessä Velčicen[[Velčice]]n kylässä aina sodan loppuun asti. Rauhan saavuttua hän työskenteli vuoteen [[1949]] asti [[Trencin]]issä hiivatehtaan huoltomiehenä.<ref>Dubček 1993, s. 72–81.</ref>

Vuodesta [[1945]] alkaen [[Tšekkoslovakia]]ssaTšekkoslovakiassa ryhdyttiin toteuttamaan kansallistamista ja maauudistusta. Lisäksi asettiin voimaan yleinen sairausvakuutus. Vuoden [[1948]] alussa kommunistit nousivat valtaan ("Voittoisa”Voittoisa helmikuu"helmikuu”). Dubček ajatteli tuolloin, että tavallisille ihmisille avautuisi nyt mahdollisuus kunnolliseen elämään: jokaisella olisi asunto ja kaikkien vatsat olisivat täynnä. Myöhemmin, vanhana miehenä, hän katsoo olleensa tuolloin naiivi ja miettineensä liian vähän vapauden merkitystä.<ref>Dubček 1993, s. 82.</ref>

Vuoteen [[1949]] saakka Dubček oli ollut mukana poliittisessa toiminnassa ainoastaan työpaikkansa kommunistipuolueen solussa. Niinpä hän yllättyi, kun saman vuoden kesäkuussa hänet kutsuttiin [[Trencin]]inTrencinin kaupungin aluesihteeristöön tekemään politiikkaa päätoimisesti. Hän pohti tarjousta vaimonsa Annan kanssa, sillä nuori perhe tarvitsi rahaa ja puolue maksoi pienempää palkkaa kuin tehdas. Harkinnan jälkeen hän kuitenkin päättyipäätti ottaa paikan vastaan.

Kolmen kuukauden kuluttua puoluetyön alkamisesta Dubček osallistui puoluetyön kursseille Harmonian kylpyläkaupungissa ja kurssin päätyttyä maaliskuussa [[1950]] hän suoritti asepalveluksensa. Perhepiirissä sattui tuohon aikaan surullinen tapahtuma: Alexander Dubčekin setä Michal surmasiteki itsensä[[itsemurha]]n. Michal Dubček oli joutunut aiheettomien kavallussyytteiden[[kavallus]]syytteiden uhriksi. Hänen väitettiin kavaltaneen rahaa räätälien osuuskunnasta, jonka johtaja ja perustaja hän oli. Myöhemmin syytteet kumottiin aiheettomina.<ref>Dubček 1993, s. 83.</ref>

Sotilaspalveluksen suorittamisen jälkeen Dubček työskenteli Trencinin aluekomitean ensimmäisenä sihteerinä. 1950-luvun alkuvuodet Dubček muistaa surullisina ja huolestuttavina. Häntä huoletti paitsi setänsä kohtalo myös se, että Tšekkoslovakiassa oli tuohon aikaan ankara poliittinen sortokausi. Useita tunnettuja patriootteja ja poliitikkoja vangittiin ja heitä syytettiin mitä mielikuvituksellisimmin perustein. Rangaistuksina oli usein elinkautinen vankeus tai kuolemantuomio. Sortoa puolusteltiin Stalinin teorialla ”[[Josef Stalinluokkataistelu]]in teorialla "luokkataistelunn kiihtymisestä"kiihtymisestä”.<ref>Dubček 1993, s. 84.</ref>

Myöhemmin 1960-luvulla tutkiessaan edellisen vuosikymmenen poliittisia oikeudenkäyntejä tutkiessaan Dubčekille ilmeni, että valtionpoliisi oli toiminut kuin valtio valtiossa. Se sai usein ohjeensa suoraan Neuvostoliitosta ja 1950-luvun näytösoikeudenkäynnit olivat neuvostoliittolaisten suunnittelemia ja ohjaamia. Ankaraa sortoa jatkui vuosia ja Dubček oli monien ystäviensä kanssa hämmentynyt. Mitä heidän suurelle unelmalleen oli tapahtumassa? Toisaalta ajateltiin, että sosialismi oli ajautunut kunnottomien ja vilpillisten ihmisten käsiin ja jos sen käytännön toteutus palautettaisiin sopimaan yhteen sen filosofisten arvojen kanssa, kaikki muuttuisi.<ref>Dubček 1993, s. 85–86.</ref>

Lokakuussa [[1951]] Dubček nimitettiin [[Bratislava]]an Slovakian kommunistisen puolueen keskuskomitean toimitsijaksi ja ylennettiin vuonna [[1953]] [[Banská Bystrica]]n piirisihteeriksi. Piirisihteerinä Dubček joutui tekemään pitkiä työpäivä ja ottamaan osaa monenlaiseen päätöksentekoon koskien niin maataloutta, teollisuutta kuin asuntokysymyksiäkin.

1960-luvulla Tšekkoslovakiassa alkoi nousta esiin mielipiteitä, jotka vaativat uudistuksia ja vapaampia oloja. Vuodesta [[1963]] lähtien Slovakian kirjailijaliiton lehti "''Kultúrny život"'' alkoi ottaa esille aikaisemmin kiellettyinä pidettyjä asioita. Lehti oli ollut vapaa ennakkosensuurista. Pian samankaltaisia kirjoituksia tuli myös Slovakian kommunistisen puolueen sanomalehden "''Pravdan"'' sivuille. Dubček sekä rohkaisi arvostelua, että katsoi sitä tarvittaessa läpi sormiensa. Antonin Novotnýn hallinto vastasi tähän sekä perustamalla lehdistösensuuriviraston vuonna [[1964]] ettäja yrittämällä syrjäyttää Dubčekin. TšekinmaanTšekin kultturielämä ja lehdistö oli myös otettu tiukkaan kontrolliin.<ref>Dubček 1993, s. 116–117.</ref>

Vuoden [[1967]] loppupuolella oli tullut selväksi, että välienselvittelyä uudistusmielisten ja stalinistien välillä ei voitu välttää. Tšekkoslovakiassa oli alkuvuodesta 1967 käynnistetty "uusi”uusi talousmekaniikka"talousmekaniikka”. Pian selvisi, että tämä supistettu projekti ei riittänyt mihinkään. Kommunistisen puolueen aluekomiteoiden istunnoissa niin [[Tšekki|Tšekissä]] kuin Slovakiassakin käytiin kiivasta keskustelua yhteiskunnan tilasta ja maan todettiin olevan kriisissä talouden, kulttuurin ja kansallisuuksien välisten suhteiden alueilla. Useat tunnetut kirjailijat kuten [[Pavel Kohout]], [[Ludvík Vaculík]] ja [[Milan Kundera]] tuomitsivat stalinistisen hallinnon ja vaativat demokratiaa.<ref>Dubček 1993, s. 144–145.</ref>

30. lokakuuta [[1967]] käynnistettiin Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen keskuskomitean istunto. Dubček oli keskittynyt kokouksessa kolmeen aiheeseen: 1) Puoluejohdon oli tehtävä itsekritiikkiä eikä vain tuomittava aluejärjestöjä, 2) Puolueen ja hallituksen välille oli tehtävä selkeä raja; puolue ei saa sekaantua päivittäin valtionhallintoon, 3) Oli aloitettava keskukomitean päätöksiin perustuvan toimintaohjelman laatiminen. Antonin Novotný ja hänen liittolaisensa torjuivat Dubčekin ehdotukset ilman äänestystä. Seuraavana päivänä Novotný matkusti [[Moskova]]an [[Lokakuun vallankumous|lokakuun vallankumouksen]] 50-vuotisjuhliin.<ref>Dubček 1993, s. 148–150.</ref>

Palattuaan Moskovasta Antonin Novotný syytti Dubčekia "nationalistisesta poikkeamasta". Lisäksi hän oli pyytänyt [[Leonid Brežnev]]in Prahaan ratkaisemaan asian stalinistisiiven eduksi. Brežnev saapuikin [[Praha]]an kaikessa hiljaisuudessa 8. joulukuuta. Uudistusmieliset totesivat neuvotteluissa Brežneville, että Antonin Novotnýn hallinto on kaiken kehityksen tiellä. Brežnev ei esittänyt asiasta mitään mielipidettä eikä puuttunut siihen, kuka olisi Novotnýn seuraaja. Brežnev poistui maasta jo seuraavana päivänä. Keskuskomitea keskusteli taloudesta 19. joulukuuta, ja 5. tammikuuta [[1968]] alkoi ratkaiseva kokous. Antonin Novotný saatiin syrjäytettyä ja Alexander Dubček valittiin ainoana ehdokkaana kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi. Virkaanastujaispuheessaan Dubček herrasmiesmäisesti kiitti Antonin Novotnýta tämän tekemästä työstä.<ref>Dubček 1993, s. 161.</ref> Presidentin virasta Antonin Novotný erotettiin 22. maaliskuuta 1968 ja uudeksi presidentiksi nousi toisen maailmansodan veteraani, kenraali [[Ludvik Svoboda]].

Dubček kumosi lehdistösensuurin. Lisäksi vuonna [[1948]] kielletty perinteikäs voimisteluseura "[[Sokol]]" sallittiin jälleen ja poliittisesti vainotut perustivat [[Klubi 231|Klubi 231:n]], joka vaati syyttömästi tuomittujen kunnian palauttamista. Pian muodostettiin myös "osallistuvien puolueettomien klubi" (KAN), jolla oli poliittisen puolueen piirteitä olematta kuitenkaan poliittinen puolue. Suoritettiin mielipidekysely, jonka mukaan vain kuusi prosenttia uskoi kehityksen heikentävän sosialismia ja vain 1,9 prosenttia halusi suurempaa riippumattomuutta Neuvostoliitosta.<ref> Grimberg 1985, s. 194–195.</ref> Henkilökohtaisesti Dubček piti tärkeänä parantaa tšekkien ja slovakkien suhteita ja luoda Tšekkoslovakiasta aidosti toimiva liittovaltio. Lakiesitys asiasta oli määrä hyväksyttää parlamentissa 20. elokuuta [[1968]].<ref>Dubček 1993, s. 195.</ref> Uudessa ohjelmassa tähdennettiin myös vapautta: kaikki ulkojuridiset rajoitukset tuli poistaa, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden tuli olla myös todellisuutta sekä irtisanouduttiin diktatorisista toimenpiteistä. Kansalaisille taattiin matkustusvapaus myös ulkomaille. Taloudessa pyrittiin yritysten itsehallintoon, keskusjohtoisuuden purkuun ja palvelualojen yksityisyritysten laillistamiseen. Neuvostoliittolaiset tulkitsivat viimeisen kohdan tarkoittavan kapitalismiin palaamista.<ref>Dubček 1993, s. 188.</ref>

[[23. maaliskuuta]] vuonna 1968 Tšekkoslovakian edustajat kutsuttiin [[Dresden]]iin käsittelemään taloudellista yhteistyötä. [[Romania]]n edustajat eivät olleet paikalla. [[DDR]]:n johtaja [[Walter Ulbricht]] avasi kokouksen, hylkäsi esityslistalla olleet talousasiat ja siirtyi käsittelemään Tšekkoslovakian tilannetta. Dubček muisteli myöhemmin tunteneensa itsensä niin petetyksi, että oli kävellä ulos salista. Kokouksessa luettiin tšekkoslovakialaisia sanomalehtiä joiden artikkeleista etsittiin perusteita syytöksille "vastavallankumouksesta" ja "otteen menetyksestä" ja väläyteltiin sosialismiin kohdistuvan ulkovaltojen uhkia. Dubček puolusteli lehdistön oikeutta kirjoittaa asioista vapaasti ja toimivansa kansan parhaaksi. Lisäksi hän tähdensi maansa hoitavan velvollisuutensa [[Varsovan liitto|Varsovan liitossa]] tinkimättä. Kokouksessa [[Leonid Brežnev]] näytteli huolestunutta isää ja Walter Ulbricht ja [[Władysław Gomułka]] syyttäjiä.<ref>Dubček 1993, s. 175–178.</ref>

Leonid Brežnev soitti Dubčekille [[19. heinäkuuta]] 1968 ja ehdotti kahdenvälistä kokousta. Ilmassa leijui pelottelua: DDR:n lehdistö väitti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun lähettäneen aseita vastavallankumouksellisille ja Neuvostoliiton lehdistö väitti Tšekkoslovakian yrittävän kaapata itselleen osaa [[Ukraina]]sta. Neuvottelupaikasta käytiin kädenvääntöä ja lopulta sovittiin tapaamispäiväksi 29. heinäkuuta Čiernan rautatieasemalla, minne Neuvostoliiton valtuuskunta tuli junalla. Neuvottelut ajautuivat heti alussa umpikujaan, mutta ne kestivät kaikkiaan kolme päivää. Neuvostoliittolaiset käyttäytyivät neuvotteluissa karkeasti: [[Aleksei Kosygin]] solvasi tšekkoslovakialaista František Kriegeliä "Galitsian juutalaiseksi" ja Brežnev vetäytyi tekosairaana junanvaunuunsa, minne Dubčekin täytyi tulla hänen luokseen henkilökohtaisiin keskusteluihin.<ref>Dubček 1993, s. 211–212.</ref>

Elokuun alkupäivinä käytiin [[Bratislava]]ssa tuloksettomia neuvotteluja kiistojen sopimiseksi. Viiden Varsovan liiton maat kokoontuivat Moskovassa [[18. elokuuta]] 1968 ja tekivät päätöksen miehityksestä.<ref>Dubček 1993, s. 215.</ref>

15. joulukuuta 1969 Dubček lähetettiin suurlähettilääksi [[Turkki]]in vuosiksi [[1969]]–[[1970]]1969–1970 ja erotettiin kommunistisesta puolueesta vuonna 1970. Kotimaahansa Dubček palasi kesäkuussa 1970.