Ero sivun ”Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p l
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 4:
SMP:n eduskuntaryhmä hajosi [[8. syyskuuta]] 1972, kun 12 edustajaa poistui eduskuntaryhmän kokouksesta [[Veikko Vennamo]]n ilmoitettua [[Mauno Kurppa|Mauno Kurpan]] ja [[Heikki Kainulainen|Heikki Kainulaisen]] erotetuksi puoluehallituksen päätöksellä eduskuntaryhmästä sekä [[Lauri Linna]]n ja [[Artturi Niemelä]]n pidätetyksi ryhmän työskentelystä määräajaksi. Uusi eduskuntaryhmä järjestäytyi eduskunnan istuntosalissa omaksi ryhmäkseen [[24. lokakuuta]] 1972. Syksyn aikana Vennamo erotutti nämä henkilöt puolueesta joko puoluehallituksen päätöksellä tai erottamalla sen puolueosaston, johon kyseiset henkilöt kuuluivat. Kun tämä menettely ei onnistunut Artturi Niemelän kohdalla, hän erotti koko Lapin piirin puolueesta. Eduskunnassa hyväksyttiin [[28. joulukuuta]] 1972 [[Puoluetuki|puoluetukea]] koskeva muutos mahdollisti toiseen eduskuntaryhmään siirtyneiden kansanedustajien puoluetuen saamisen, mikäli siirtyjiä on yli puolet eduskuntaryhmän kansanedustajista. Myöhemmin vuoden 1973 alussa vielä kansanedustaja [[Arvo Sainio]] siirtyi SMP:stä [[6. joulukuuta]] 1972 perustettuun SKYP:hyn, kun puolueen jäsenet auttoivat hänet irti velkakahleistaan Veikko Vennamoon. Vennamo kutsui entisiä tovereitaan "seteliselkärankaisiksi" väittäen heidän jättäneen puolueen sen tähden, että he saisivat puoluetuen itselleen.
 
[[Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi|ETYK]]-prosessin varmistamiseksi [[Urho Kekkonen]] ei halunnut käydä vuoden 1974 presidentinvaalia, vaan edellytti, että hänet valitaan presidentiksi eduskunnan perustuslain säätämisjärjestystä edellyttävällä poikkeuslailla. Vennamo vastusti poikkeuslakia ja määräsi myös muut SMP:n kansanedustajat äänestämään sitä vastaan. 13 SKYP:n kansanedustajaa asettui tukemaan poikkeuslakia. He eivät tahtoneet estää Kekkosen presidenttikauden jatkamista etenkään, koska muitakaan presidenttiehdokkaita ei Vennamoa lukuun ottamatta ollut. Poikkeuslaki tarvitsee 5/6 kannatuksen, joten SKYP oli keskeinen tekijä lain hyväksymisessä. Veikko Vennamo syytti Kekkosen uudelleenvalintaa kannattaneita puolueita SMP:n opposition "ostamisesta" poikkeuslain hyväksymisen tueksi.
 
SKYP sai ensimmäisissä käymissään [[Eduskuntavaalit 1975|eduskuntavaaleissa 1975]] yhden kansanedustajan, mutta jäi tämän jälkeen ilman. SKYP:n ainoa kansanedustaja [[Matti Asunmaa]] loikkasi [[Suomen Keskusta|Keskustapuolueeseen]] kesken vaalikauden keväällä 1977.