Ero sivun ”Viikinki (moottorivene)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Luokka ”Suomen laivaonnettomuudet” poistettu; Pikalisätty luokka ”Laivaonnettomuudet Suomessa” (käyttäen HotCat-työkalua).
w
Rivi 3:
Viikinki-veneestä lähetetyt hätämerkit havaittiin [[Russarö]]n linnakkeella ja niistä meni tieto [[merivartiosto]]lle. Jossain välillä tapahtui kuitenkin tietokatkos ja pelastustoimien käynnistyminen viivästyi kohtalokkain seurauksin.
 
Vene ei saanut itse törmäyksessä kovin pahoja vaurioita ja olisi voinut pysyä pinnalla aamuun asti veneessä olleen käsipumpun avulla, mutta törmäyksen jälkeen veneessä syntynyt paniikki nähtävästi aiheutti sen, ettei näin tapahtunut. Tämä todettiin, kun ylös nostettu vene upotettiin [[Onnettomuustutkintakeskus|tutkijalautakunnan]] toimesta uudelleen [[Hangon satamassasatama]]ssa. Veneen kaksi sähkökäyttöistä pilssipumppua, joista kumpikin olisi yksinään pitänyt aluksen pinnalla, osoittautuivat olevan epäkunnossa. Toisen pumpun siipipyörä oli rikki ja toisen siipien väli täynnä roskaa. Pumppujen letkut olivat paikoillaan mutta tutkimus osoitti että niistä puuttuivat letkunkiristimet eli ne eivät olisi pysyneet kiinni jos pumput olisivat toimineet. Lisäksi aluksen pelastusliiveistä suuri osa oli lasten kokoa eikä siis riittänyt pienimmillekään aikuisille. Kaksi hukkunutta löydettiin pieneen Sportyak-jollaan köyttäytyneenä.
 
Vene nostettiin ylös; merivartioston [[vartiolaiva]] [[Valpas]] ei onnistunut; Suomen ainoa [[nosturi|uiva nosturi]] - joka oli aikoinaan nostanut troolari [[Gurli]]n pohjasta - oli kiinni työssä Oulussa, joten paikalle oli hankittava toinen riittävän tehokas alus. Ainoa muu tällaiseen pystyvä alus oli [[kaapelilaiva Putsaari]]. Tältä alukselta työ onnistui. Aluksella tehtiin tutkintaan liittyviä kokeita ja niiden päätyttyä hylky myytiin vakuutusyhtiön huutokaupassa Hangossa. Sen osti [[espoo]]lainen ''Åke Sundell'', joka kunnosti sen käyttökuntoon nyt ''Viking''-nimisenä.