Ero sivun ”Aladár Paasonen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Vesteri (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Ashoka (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 10:
Vuonna [[1937]] hänet nimitettiin presidentti [[Kyösti Kallio]]n vanhemmaksi adjutantiksi ja ylennettiin everstiksi. Juuri hän ja eversti [[Aksel Airo]] saivat ensimmäisinä otteen halvauksen saaneesta presidentistä Helsingin rautatieasemalla, ei marsalkka [[Mannerheim]], kuten yleinen käsitys on ollut.{{Lähde}}
 
Paasonen oli Suomen valtuuskunnan jäsenenä Talvisotaa edeltäneissä Moskovan neuvotteluissa loka-marraskuussa 1939 yhdessä mm. Paasikiven ja Nykoppin kanssa. [[Talvisota|Talvisodan]] aikana Paasonen oli komennettuna Pariisiin[[Pariisi]]in, jossa hänen tehtävänsä oli yrittää hankkia aseita ja muuta sotavarustusta puolustusvoimille. Jatkosodan aikana Paasonen oli aluksi [[Jalkaväkirykmentti 5 (jatkosota)|Jalkaväkirykmentti 5:n]] (JR 5) komentajana [[Karjalankannas|Karjalankannaksella]] ja [[Itä-KarjalassaKarjala]]ssa vuosina 1941–42. Hänestä tuli marsalkka Mannerheimin[[Mannerheim]]in luotetuin apulainen toimiessaan Päämajan[[Päämaja]]n tiedustelujaoston päällikkönä vuosina 1942–44. Kun marsalkka vetäytyi Sveitsin Lausanneen[[Lausanne]]en, [[Sveitsi]]in eläkkeelle, juuri Paasonen oli hänen uskollisin seuralaisensa siellä.
 
Sodan jälkeen Paasonen lähti Suomesta yhdessä [[Reino Hallamaa]]n kanssa keväällä 1945, koska pelkäsi joutuvansa Valpon[[Valpo]]n pidättämäksi mm. [[operaatio Stella Polaris|Stella Polaris]]- ja [[asekätkentä]]juttujen takia. Ruotsista hän piti yhteyttä Suomessa olevaan [[Saksalaismielinen vastarintaliike Suomessa|saksalaisten tukemaan vastarintaorganisaatioon.]]
 
Paasonen oli jonkin aikaa Ruotsissa, sen jälkeen Ranskan[[Ranska]]n tiedustelun palveluksessa Saksassa[[Saksa]]ssa 1945–47 ja Espanjassa[[Espanja]]ssa 1947–1948, Mannerheimin muistelmien toimitustyössä Sveitsissä[[Sveitsi]]ssä 1948–1952, Yhdysvalloissa 1952–1955, [[CIA]]:n palveluksessa [[Länsi-SaksassaSaksa]]ssa 1955–1963 ja vietti viimeiset vuotensa 1963–1974 eläkkeellä Yhdysvalloissa, jossa kuoli vuonna 1974.<ref>Aino Paasonen, Äänettömyyden toinen puoli. Suomalais-unkarilainen sukutarina. Keuruu 1989, s. 216-335.</ref>
 
Paasosen tuhkauurna on haudattu sukuhautaan [[Hietaniemen hautausmaa]]lla.