Ero sivun ”Metsänpeitto” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p rvv |
pois en:time slip. Liian eri aiheet, vaikka jotain samaa onkin. |
||
Rivi 1:
'''Metsänpeitto''' on suomalaisessa uskomusperinteessä tila, johon metsässä kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeitosta pääsemiseksi on erilaisia keinoja, kuten vaatekappaleen kääntäminen nurin päin tai jalkojensa välistä katselu. On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu, jälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös kadonneen etsijä on voinut kääntää vaatteitaan nurin päin. Päästäjä oli [[tietäjä]], joka kykeni palauttamaan metsänpeittoon joutuneen.▼
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu kivelle, tietämättä että istuu lehmänsä päälla. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
▲Metsänpeitosta pääsemiseksi on erilaisia keinoja, kuten vaatekappaleen kääntäminen nurin päin tai jalkojensa välistä katselu. On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu,
Ufoharrastajien [[oz-ilmiö]] [http://www.ufofinland.org/index.php?id=3&pid=1195] muistuttaa metsänpeittoa. Metsänpeittoa muistuttavia oireita voi aiheuttaa esimerkiksi [[diabetes]].
Rivi 18 ⟶ 22:
[[Luokka:Suomalainen mytologia]]
[[Luokka:Suomalaisen mytologian paikat ja olotilat]]
|