Versio 25. syyskuuta 2009 kello 14.22 muokkaa Tarttolainen (keskustelu \| muokkaukset) 576 muokkausta pEi muokkausyhteenvetoa ← Vanhempi muutos		Versio 7. maaliskuuta 2010 kello 23.19 muokkaa kumoa TapioK (keskustelu \| muokkaukset) automaattiseulotut käyttäjät 758 muokkausta →‎Inkerin suomalaismurteet Uudempi muutos →
Rivi 168: {{Pääartikkeli\|[[Kaakkoismurteet]]}} ~~Inkerin suomalaiset~~Inkeriläiset puhuivat murteita, jotka olivat hyvin lähellä [[Karjalankannas\|Karjalankannaksella]] puhuttuja [[kaakkoismurteet\|kaakkoismurteita]] (eli ns. "Karjalan murteita") ja toisaalta lähellä [[inkeroisen kieli\|inkeroiskieltä]]. Inkerin ~~suomalaisväestö~~suomalaiseksi laskettava väestö jakautui ennen toista maailmansotaa kolmeen murreryhmään, [[äyrämöiset\|äyrämöisiin]], [[savakot\|savakoihin]] ja Narvusin suomalaisiin. Pietarin kaupungin runsaslukuisen suomalaisväestön puhekielestä ei ole muistiinpanoja, mutta kirjakielen vaikutus siinä oli huomattavan suuri verrattuna inkeriläismurteisiin. Inkerin äyrämöiset polveutuivat osaksi [[Äyräpää]]n kihlakunnasta Länsi-Kannakselta tulleista uudisasukkaistaja sekä osaksi inkeroisista kanta-asukkaista. Äyrämöismurteet sekä Suomessa että Pohjois-Inkerissä ja Inkerinmaalla muistuttivat paljon toisiaan. Savakot olivat Äyräpäätä kauempaa sekä [[Savo]]n eri kihlakunnista Inkeriin muuttaneiden jälkeläisiä. Heidän murteensa oli kuitenkin lähellä itäisen Kannaksen ja Saimaan etelärannan kaakkoismurteita. Savakkomurteita puhuttiin monin paikoin Pohjois- ja Keski-Inkerissä sekä koko Itä-Inkerissä. Länsi-Inkerin Narvusin suomalaiset erosivat muista ~~alueen suomalaisista~~inkeriläisistä murteensa ja alkuperänsä puolesta. Heidän puhumansa kieli edustaa läntisempää murretta, jolla on yhteisiä piirteitä Viipurinlahden ja Kymijoen välisen rannikon murteiden kanssa. Heitä oli sotienvälisenä aikana arviolta 3000 henkeä eli vain muutama prosentti Inkerin suomalaisväestöstä. Tyypillisiä piirteitä Inkerin suomalaismurteille ovat esim. ''ts''-yhtymän säilyminen (''metsä'', ''vitsa''), sananloppuisten vokaalien kato (''talos'', ''kotont''), perfektin partisiippimuodot ''mänt'', ''ottant'', ''ei tult'', ''ei sanont'', persoonapronominit ''mie'' ja ''sie'', ''hää/heä/hiä'', ''myö'', ''työ'', ''hyö'' sekä ''sk''-yhtymän [[astevaihtelu]] (''sisko'' : ''sison'', ''laskee''/''laskii'' : ''lasettii''). Yksikön kolmannessa persoonassa käytetään määrätapauksissa aina labiaalistuneita muotoja: ''tulloo/tulluo'', ''männöö/männyö'' jne. Monikon kolmannessa persoonassa käytetään muotoja ''antaat''/''antuat'' , ''ottaat''/''ottuat''. ('antavat', 'ottavat'), ''antoit'', ''ottiit'' ('antoivat', 'ottivat'). Myös kaakkoismurteille tyypillinen -''loi''-monikko oli yleinen (''taloloi'', ''tyttölöi'' eli 'taloja', 'tyttöjä'). Myös [[kantasuomi\|kantasuomen]] ''kr-'', ''tr-'' konsonanttiyhtymien säilyminen oli tavallista erityisesti äyrämöismurteissa esim. ''nakraa'' ('nauraa'), ''kakra'' ('kaura'), ''atra'' ('aura'). Vuosisatoja jatkunut rinnakkaiselo [[venäjän kieli\|venäjän kielen]] naapurissa on tuonut inkeriläismurteisiin huomattavan määrän lainasanastoa. Sanasto kattaa monia elämän osa-alueita, kaupasta ja elinkeinoista ja arkipäivän esineistöön.1900-luvun kuluessa venäjän vaikutus ulottui myös kielen muille tasoille: [[idiomi\|idiomeihin]], [[syntaksi\|syntaksiin]] eli lauserakenteisiin ja sanajärjestykseen.

Ero sivun ”Inkeri” versioiden välillä