Ero sivun ”Jacques Brel” versioiden välillä

[[1950-luku|1950-luvun]] alkupuolella Brel sai alkupuolella jonkin verran menestystä Belgiassa esitettyään omia laulujaan. Pian ilmestyi 78 kierroksen levy ''La foire/Il y a''. Vuodesta [[1954]] Brel pyrki tosissaan kansainväliselle laulajanuralle. Hän irtisanoutui työpaikastaan ja muutti [[Pariisi]]in, teki lauluja ja esiintyi kaupungin [[kabaree]]-ravintoloissa sekä [[musiikkiteattereissa]], joiden näyttämöillä hän esitti laulujaan hyvin eläytyvästi. Tammikuussa 1955 hän esiintyi [[Ancienne Belgique]]ssa Brysselissä belgialaisen pop- ja varietee-musiikin uranuurtajan [[Bobbejaan Schoepen]]in kanssa. Kun menestystä alkoi tulla, perhe muutti hänen luokseen [[Ranska]]an. Vuonna 1956 hän kiersi Eurooppaa ja levytti laulunsa "Quand on n'a que l'amour", jonka ansiosta hän sai ensimmäisen kerran merkittävää huomiota. Hän esiintyi myös yhdessä [[Maurice Chevalier]]in ja [[Michel Legrand]]in kanssa.

1950-luvun lopulla Miche ja Brelin kolme tytärtä palasivat Brysseliin. Siitä pitäen Brel asui erillään perheestään. Ystäviensä Georges Pasquierin ('Jojo') ja pianisti Gérard Jouannestin sekä FrancoisFrançois Rauberin vaikutuksesta Brel muutti tyyliään. Hän ei ollut enää katolishumanistinen trubaduuri, vaan hän esitti karheita lauluja rakkaudesta, kuolemasta ja elämäntaistelusta. Musiikki kehittyi laadukkaammaksi ja laulujen aiheet monipuolistuivat. Hän puhui niissä rakkaudesta ("Je t'aime", "Litanies pour un retour"), yhteiskunnasta ("Les singes", "Les bourgeois", "Jaurès") ja uskonnosta ("Le bon Dieu", "Dites, si c'était vrai", "Fernand"). Hän ei rajoittunut vain yhteen tyyliin. Hän oli yhtä taitava hauskoissa sävellyksissä ("Le lion", "Comment tuer l'amant de sa femme...") kuin tunnelmapaloissakin ("Voir un ami pleurer", "Fils de...", "Jojo").

Brel oli kova tupakoitsija, ja hänessahänessä havaittiin keuhkosyöpä 1973. Hän kuoli 1978, ja hänet haudattiin Marquesassaarille Ranskan Polynesiaan taiteilija [[Paul Gauguin]]in haudan viereen.