Ero sivun ”Bebop” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Historia: linkki |
p lisää linkkejä |
||
Rivi 6:
== Historia ==
[[Coleman
[[File:Dizzy Gillespie playing horn 1955.jpg|thumb|Dizzy Gillespie.]]
Jazzin yksinäiset sudet, [[Dizzy Gillespie]], Charlie Parker, [[Bud Powell]] ja [[Thelonious Monk]] saivat vaikutteita edeltävän sukupolven rohkeilta kokeilijoilta. Heitä olivat pianistit [[Art Tatum]] ja [[Earl Hines]], tenorisaksofonistit Coleman Hawkins ja [[Lester Young]] ja trumpetisti [[Roy Eldridge]].
Gillespie ja Parker, jotka molemmat soittivat uransa alkuvaiheessa Earl Hinesin orkesterissa Chicagossa, olivat olleet kiertueella esi-bebopin mestareiden [[Jack
Minton’s Playhouse –nimisestä klubista New Yorkissa tuli varhaisten bebop –soittajien harjoitussali ja kokeilunäyttämö. Tärkeimpiä heistä oli kitaristi [[Charlie Christian]], joka oli jo ennättänyt [[Benny
Christian kokeili myös epäsäännöllisillä fraaseilla. Tästä tuli myöhemmän bebop -tyylin tavaramerkki. Swing-improvisaatiot rakentuivat yleensä kahden tai neljän tahdin säkeistä, jotka vastasivat kappaleen laulumuodon (AABA) soinnullisia rakenteita kadensseineen (II-V-I). Bop-improvisoijien fraasit kestivät usein parittoman määrän tahteja ja ulottuivat tahtiviivojen ja kadenssirakenteiden yli. Christian ja muut varhaiset bop-muusikot saattoivat myös ennakoida tulevia harmonioita sooloissaan jo ennen kuin ne esiintyivät rytmisektiolla. Tällainen hetkellinen dissonanssi toi voimakkaan eteenpäin vievän tunnun improvisoituun sooloon. Swing-improvsoijat korostivat yleensä tahdin ykköstä ja kolmosta. Dizzy Gillespien Salt Peanutsin kaltaisessa bebop –sävellyksessä rytmiset painotukset vaihtuvat tahdin kakkoselle ja neloselle. Tällaiset uudet rytminkäsittely- ja fraseeraustekniikat antavat bebop –soololle vapauden ”kellua” vapaasti rytmisektion yläpuolella, ilman pohjalla olevan laulumuodon kahlitsevaa vaikutusta.
Swing –rumpalit olivat pitäneet vakaata pulssia yllä soittamalla bassorummulla neljä iskua tahtia kohden. Boprumpalit, kuten [[Kenny Clarke]], siirsivät tämän roolin ride- tai hi-hat –symbaalille. Bassorummulle jäi aksentoijan tehtävä, ja näitä korostuksia kutsuttiin ”putoileviksi pommeiksi” muusikoiden keskuudessa. Huomattavat boprumpalit [[Max Roach]], [[Philly Joe Jones]], [[Roy Haynes]] ja Kenny Clarke ryhtyivät tukemaan solisteja ja vastaamaan heidän ideoihinsa kysymys-vastaus –periaatteen mukaisesti.
Kontrabasson rooli korostui rumpalien lähestymistavan muuttuessa. Basso huolehti paitsi kappaleen harmonisen perustan ylläpidosta, myös pulssista soittamalla walking bass –linjoja neljä iskua per tahti. Pienet swing –kokoonpanot olivat saattaneet tulla toimeen ilman bassoa, mutta uusi bop –tyyli edellytti basson jatkuvaa läsnäoloa.
Vuoden 1950 tienoilla toisen polven bebop –muusikot [[Clifford Brown]], [[Sonny Stitt]] ja [[Fats Navarro]] alkoivat omassa musiikissaan lieventää varhaisen bebopin rytmisiä erikoisuuksia. Katkonaisten fraasien sijaan heidän improvisaationsa muodostuivat pitkistä tasaisten kahdeksasosanuottien jatkumoista. Rytminen vaihtelu saatiin aikaan yksinkertaisesti korostamalla tiettyjä säveliä.
== Musiikillinen tyyli ==
Bebop-musiikki erosi täydellisesti swingkauden suoraviivaisista sävellyksistä. Sen luonteenomaisia piirteitä olivat nopeat tempot, epäsymmetrinen fraseeraus, monimutkaiset melodiat ja rytmisektiot, joiden rooli oli paljon laajempi kuin pelkkä pulssin ylläpito. Bebop kuulosti erittäin sekasortoiselta Benny Goodmanin tai [[Glenn
Swing-kaudella harrastettiin tiukan järjestelmällisiä [[big band]] –sovituksia. Bebop oli paljon vapaampaa rakenteeltaan. Teema - usein swingkauden pop- tai [[jazzstandardi]] - esiteltiin kappaleen alussa ja lopussa. Väliin mahdutettiin joukko
Bebop –kappaleiden sointurakenteet otettiin usein suoraan swingkauden hiteistä ja niihin liitettiin uusi, mutkikkaampi melodia. Siten luotiin kokonaan uusia sävellyksiä. Käytäntö oli tunnettu jo varhaisemman jazzin yhteydessä, mutta bebopissa siitä tuli keskeinen periaate.
Rivi 42:
== Bebopin merkitys ==
1950-luvun puoliväliin tultaessa muusikot, erityisesti [[Miles Davis]] ja [[John Coltrane]], alkoivat tutkia bebopin tavanomaisen ilmaisukielen ulkopuolisia mahdollisuuksia. Samaan aikaan muualla laajennettiin bebopin keinovaroja. Syntyi uusia virtauksia kuten [[cool jazz]],
Bebopin vaikutus näkyy myös rock and rollissa, jossa esiintyy joskus bop-tyylisiä sooloja. 1960- ja 1970-lukujen hipeillä oli bopperien tapainen epämuodollinen pukeutumistyyli, ulkopuolisille käsittämätön slangi sekä taipumus muodostaa yhteisöjä musiikkimaun pohjalta. Bebopin faneja löytyi paitsi USA:sta, myös Ranskasta ja Japanista, joissa tyyli saavutti suoranaisen kulttiaseman.
| |||