Ero sivun ”Vuoden 2009 influenssapandemia” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
{{Tauti}}
Rivi 174:
Pandemia alkaa pohjoisella pallonpuoliskolla ehkä loka–marraskuussa 2009 ja saattaa kestää 2 kuukautta. Tällöin on influenssakausi. Toinen aalto tulee ehkä 6 kuukauden kuluttua ensimmäisestä aallosta. Rokote saadaan 4–6 kuukauden kuluessa toukokuun puolivälistä, eikä se mahdollisesti ehdi ensimmäiseen aaltoon. Erään arvion mukaan ensimmäiseen aaltoon sairastuisi jopa 25&nbsp;% suomalaisista, eli noin 1,5 miljoonaa.<ref>Ilta-Sanomat 13.5.2009</ref>
Lokakuun lopulla asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että epidemia tulee kaikkiin Euroopan maihin viimeistään tavallisen talvi-influenssakauden kuluessa. Lapissa alkaneen alueellisen epidemian jälkeen epidemia leviää muualle Suomeen viimeistään 3–4 viikon kuluessa. Lokakuun lopun arvioiden mukaan kuolonuhrien määrä [[Sikainfluenssa Suomessa|Suomen osalta]] jäisi noin 50:een.<ref>[http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/kattavatrokotukset ]</ref><ref>http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/infektiolaakari_kuolemantapaukset_saavat_kansan_haluamaan_rokotetta_1100431.html</ref>
 
Vuoden 2010 alussa epäilyt sikainfluenssan pandemialuokituksen oikeellisuudesta joutuivat korkean tason kritiikin alaiseksi. Ulkopuoluiset asiantuntijat alkoivat selvittää, onko WHO yliarvioinut riskejä luokitellessaan taudin pandemiaksi. WHO päätyi pandemialuokitukseen kuultuaan lausunnot asiantuntijoilta, joilla on kytköksiä rokoteteollisuuteen. Euroopan neuvoston terveystoimikunnan puheenjohtajan, epidemiologi Wolfgang Wodargin mielestä tapaus on yksi aikamme suurimmista skandaaleista lääketieteen alueella. Se on Wodarginin mukaan vesittänyt pandemia-käsitteen ja horjuttanut vakavasti luottamusta WHO:ta kohtaan. <ref>http://www.aamulehti.fi/teema/sikainfluenssa/sikainfluenssan-pandemialuokitus-oli-laaketeollisuuden-lobbauksen-tulos-whon-uskottavuus-vaakalaudalla/167119</ref>
 
== Viruksen genomi ==