Ero sivun ”Krist Novoselic” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Pikalisätty luokka ”Yhdysvaltalaiset kitaristit” (käyttäen HotCat-työkalua).
triviat pois - ei erityisen mielenkiintoista tietoa
Rivi 20:
 
Nuorena Novoselic siirtyi Kroatiaan asumaan sukulaistensa kanssa. Samoihin aikoihin hän alkoi kuunnella [[punk]]ia, esimerkiksi [[Sex Pistols]]ia ja [[Ramones]]ia. Kun Novoselic jonkin ajan kuluttua palasi Yhdysvaltoihin, hän tapasi [[Kurt Cobain]]in. Novoselic perusti hänen kanssaan vuonna [[1987]] [[Nirvana (yhtye)|Nirvanan]]. Novoselic itse toimi siinä basistina. Nirvana hajosi vuonna [[1994]] solisti Kurt Cobainin tehtyä itsemurhan [[5. huhtikuuta]] [[1994]]. Sen jälkeen Novoselic perusti yhtyeen nimeltään [[Sweet 75]], joka ei juurikaan herättänyt kiinnostusta. Senkin jälkeen Novoselic on toiminut lukuisissa yhtyeissä, mutta on jättäytynyt pois julkisuudesta. Tällä hetkellä hän vaikuttaa Flipper- nimisessä punk-yhtyeessä. Novoselic on myös erittäin aktiivinen politiikan saralla.
 
==Triviaa==
{{Korjattava/trivia}}
* Hän soittaa Harmonikkaa Nirvanan MTV Unplugged keikalla "Jesus Doesn't Want Me for a Sunbeam" ja Dave Grohl soittaa bassoa.
* Novoselic soittaa kitaraa Seasons In The Sun cover kappaleessa, Kurt Cobain soittaa rumpuja ja laulaa ja Grohl soittaa bassoa. Tämä on nähtävissä Nirvanan [[With The Lights Out]] box-setin DVD:llä.
 
{{Nirvana}}