'''Reunavaltiopolitiikka''' tarkoitti [[Baltia]]n ententen muodostamista [[Puola]]sta, [[Viro]]sta, [[Liettua]]sta ja [[Latvia]]sta sekä [[Suomi|Suomesta]] näiden maiden yhteistyöllä [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] uhan neutraloimiseksi. Yhteistyöhön kuului ulkoisesti tiukka sitoutuminen [[Kansainliitto]]on ja kansainväliseen oikeuteen sekä samalla salainen sotilasyhteistyö säännöllisesti vuosittain pidettävin kokouksin. {{lähde}}
Neuvostoliitto piti reunavaltiopolitiikkaa itseensä kohdistuvana saartona ja vastusti sitä. Suomessa reunavaltiopolitiikkaa edisti ulkoasiainministeri [[Rudolf Holsti]]. Suomi irtisanoutui julkisesti reunavaltiopolitiikasta vuonna 1935 ilmoittaen kannattavansa [[Pohjoismaat|pohjoismaista]] suuntausta, [[puolueettomuus|puolueettomuutta]], mikä tarkoitti käytännössä sitä, ettei Suomi tue Baltian maita siinä tapauksessa, että nämä joutuisivat sotaan Neuvostoliiton kanssa. Toisaalta Neuvostoliiton kannalta puolueettomuuden tuli Suomen näkökulmasta merkitä sitä, ettei sen olisi tarvinnut pelätä Suomen liittoutuvan Neuvostoliittoa vastaan hyökkäävän Saksan kanssa, mistä Neuvostoliitto halusi takuita [[1938]] Jartsev-neuvotteluissa.
Reunavaltiopolitiikan edellytykset heikkenivät, kun [[Ranska]] ei ollut valmis jyrkkiin [[Saksa]]n vastaisiin toimiin ja kun Puola teki kansallissosialistisen Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Tätä aikaisemmin reunavaltiopolitiikkaa heikensivät mm. Liettuan ja Puolan väliset vakavat esimielisyydet mm. [[Vilna]]n asemasta.
