Ero sivun ”Opettajaseminaari” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
-s |
Siivottava vielä, hetki... |
||
Rivi 3:
Opettajankoulutus on muotoutunut [[Suomi|Suomessa]] vähitellen. Opettajankoulutusta on kehitetty ja järjestetty kutakin koulumuotoa ja jopa opetustehtävää varten erikseen. Ensimmäisenä Suomessa aloitettiin [[oppikoulu]]n opettajiksi haluavien pedagoginen valmennus [[Turun akatemia]]ssa jo vuonna [[1806]]. Pysyväisluonteisesti sitä alettiin järjestää vuodesta [[1864]] lähtien. Kansakoulunopettajien valmistus aloitettiin sekin jo niinkin varhain kuin vuonna [[1863]]. Koulutus aloitettiin [[Jyväskylä]]n Seminaarissa, jonka ensimmäisenä rehtorina ja samalla koko opetuksen hengen luojana toimi [[Uno Cygnaeus]]. Kansakoulunopettajien koulutuksen yhteydessä kiinnitettiin voimakkaasti huomiota tulevien opettajien siveelliseen kasvatukseen, sekä monipuolisten sivistysharrastusten kehittämiseen. Jyväskylän opettajaseminaarin lisäksi tunnettuja opettajaseminaareja [[1800-luku|1800-luvulla]] olivat mm. Sortavalan opettajaseminaarit. [[Sortavala]]ssa aloitti toimintansa vuonna [[1880]] sekä nais- että miesopettajaseminaari.
[[Kuva:Jyväskylän_seminaarin_oppilaita.jpg|thumb|right|Jyväskylän seminaarin miesosaston oppilaita 1900-luvun alussa pukeutuneina parhaisiinsa.]]
Suomeen perustettiin vuonna [[1863]] [[Jyväskylän seminaari]], jonka ensimmäisenä johtajana toimi [[Uno Cygnaeus]]. Seminaarin tarkoituksena oli kouluttaa suomenkielisiä kansakoulunopettajia vasta perustetulle [[kansakoulu]]laitokselle. Seminaari oli sisäoppilaitos, joka koostui mies- ja naisosastoista. Pääsyvaatimuksena seminaariin oli vuodesta 1880 alkaen kansakoulun oppimäärä, mutta alusta lähtien naisosaston oppilaat olivat huomattavasti vähimmäisvaatimusta koulutetumpia, tyypillisesti ruotsinkielisten säätyläisperheiden tyttäriä. Näille kansakoulunopettajattaren ammatti tarjosi erään harvoista sosiaalisesti hyväksyttävistä työmahdollisuuksista. Miesoppilaat tulivat sen sijaan useimmiten kansan syvistä riveistä ja hyvin monen pohjakoulutus rajoittui [[kiertokoulu|kierto]]- ja [[rippikoulu]]un. Vaatimattomista oloista lähteneelle miehelle kansakoulunopettajaksi valmistuminen merkitsi sääty-yhteiskunnan aikana melkoista sosiaalista nousua. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseutuyhteisössä kirjoitus- ja laskutaitoiselle opettajalle avautui opetustyön ohella lukemattomia erilaisia luottamustehtäviä.
[[Kuva:Jyväskylän_seminaarin_naisvoimistelijoita.jpg|thumb|left|250px|Jyväskylän seminaarin opetusohjelmaan kuului voimistelu. Seminaarin naisosastolaisia voimistelupuvuissaan sauvoineen vuonna 1897]]
Jyväskylän seminaari vakiintui [[1860-luku|1860-luvun]] aikana ja sen rinnalle tulivat pian ruotsinkieliset [[Tammisaaren seminaari|Tammisaaren]] ja [[Uudenkaarlepyyn seminaari|Uudenkaarlepyyn seminaarit]] sekä myöhemmin [[Raahen seminaari|Raahe]]n, [[Rauman seminaari|Rauman]], [[Heinolan seminaari|Heinolan]], [[Kajaanin seminaari|Kajaanin]] ja [[Sortavalan seminaari|Sortavalan]] seminaarit. Ruotsin [[Haaparanta|Haaparannalla]] toimi kuitenkin maailman toiseksi vanhin suomenkielinen seminaari. Sortavalan seminaari perustettiin [[1890-luku|1890-luvulla]] vahvistamaan suomalaista kulttuuria Raja- ja Itä-Karjalassa. [[Tampere]]elle aiottu seminaari perustettiin [[Hämeenlinnan seminaari|Hämeenlinnaan]], koska teollistuneen Tampereen katsottiin olevan haitallinen seminaarilaisten moraalille.
Seminaarien oppimäärä oli aluksi kolmivuotinen, mutta se piteni [[1910-luku|1910-luvulle]] tultaessa asteittain aina viisivuotiseksi. Opetettavaan ainekseen sisältyi kansakoulun kurssin syventäminen, kasvatusoppia, mahdollisesti hieman ruotsia tai jopa saksaa (sortokaudella myös venäjää, jota luettiin äärimmäisen tehottomasti) sekä runsaasti taito- ja taideaineita. Seminaarilaisten tuli osata harmoonin- ja pianonsoitto, laulu, oman sukupuolensa käsityöt sekä voimistelu.
Seminaarien harjoittama sivistystyö oli maatalous-Suomessa erittäin merkittävää. Sen lisäksi, että ne kouluttivat alueensa kansakouluille opettajia, ne virkistivät koko seutunsa hengenelämää. Nuorten seminaarilaisten kuorot, voimistelu- sekä urheiluseurat ja muut kulttuuriharrasteet toimivat mallina koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Samalla ne antoivat opettajille eväitä käynnistää vastaavaa toimintaa omalla sijoituspaikallaan. Useat kymmenet kansakoulunopettajat tulivat tunnetuiksi myös kirjailijoina ja kansanperinteen kerääjinä; yksi tunnetuimmista oli [[Samuli Paulaharju]], joka sai Suomen ensimmäisenä ei-akateemisena henkilönä professorin arvonimen.
Seminaareihin oli jo varhain otettu ylioppilaita ''hospitanteiksi'', jotka suorittivat yhdessä vuodessa kansakoulunopettajan pätevyyden. Ylioppilaiden määrän kasvaessa hospitanttijärjestelmä tuli kuitenkin tiensä päähän. Helsingissä pidettiin [[1920-luku|1920-luvulla]] kokeellisia kansakoulunopettajakursseja ylioppilaille ja nämä vakinaistettiin vuonna [[1934]], kun Jyväskylän seminaari muutettiin kasvatusopilliseksi korkeakouluksi, myöhemmäksi [[Jyväskylän yliopisto|Jyväskylän yliopistoksi]]. Jyväskylän seminaarin viimeinen luokka valmistui vuonna [[1937]]. Samoihin aikoihin seminaarien pääsyvaatimukseksi asetettiin [[keskikoulu]]tutkinto. Helsingissä ja Turussa toimivat 1950- ja 1960-luvuilla ylioppilaille tarkoitetut väliaikaiset opettajakorkeakoulut.
Seminaarit kouluttivat kansakoulunopettajia peruskoulujärjestelmän tuloon saakka. Tällöin katsottiin tarpeelliseksi yliopistollistaa opettajankoulutus. Tämä toteutettiin perustamalla vuonna [[1974]] kasvatustieteelliset tiedekunnat [[Helsingin yliopisto|Helsingin]], [[Turun yliopisto|Turun]], [[Tampereen yliopisto|Tampereen]], [[Oulun yliopisto|Oulun]] yliopistoihin. (Jyväskylässä oli jo kasvatustieteellinen.) Ruotsinkielisestä opettajankoulutuksesta vastaamaan perustettiin [[Åbo Akademi]]n alaisuuteen Pedagogiska fakulteten Vaasaan. Seminaarit ja aineenopettajakoulutuksesta vastanneet normaalikoulut (Vaasassa Vasa Övningsskola) liitettiin uusiin tiedekuntiin opettajankoulutuslaitoksina. Erityisesti on mainittava, että Hämeenlinnan seminaari liitettiin Tampereen yliopistoon, Rauma Turkuun, Kajaani Ouluun. Heinolan seminaari lakkautettiin ja sen tiloihin sijoitettiin opettajien täydennyskoulutuskeskus. Joensuuhun siirretty Sortavalan seminaari toimi pohjana Joensuun yliopistolle. [[Rovaniemi|Rovaniemen]] opettajankoulutuslaitos ei toiminut missään vaiheessa seminaarina vaan perustettiin samassa muutosvaiheessa Oulun yliopiston filiaaliksi. Vuonna [[1980]] laitoksesta tuli [[Lapin yliopisto]].
[[Luokka:Koulutus]]
| |||