Ero sivun ”Aleksandr Lurija” versioiden välillä

'''Aleksandr Romanovitš Lurija''' ({{K-ru|Александр Романович Лурия}}, s. [[1902]] – k. [[1977]]) oli [[neuvostoliitto]]lainen aivotutkija ja [[Neuropsykologia|neuropsykologi]] sekä tiedemies. Hän oli yksi kolmesta ("troika") merkittävimmistämerkittävimmästä psykologian kulttuurihistoriallisen koulukunnan ja toiminnan teorian (activity theory) sekä [[kulttuurihistoriallinen psykologia|kulttuurihistoriallisen psykologian]] perustajistaperustajasta yhdessä [[Lev Vygotski]]n ja [[Aleksei Leontjev]]in kanssa.

Lurija syntyi [[Kazan]]issa. Hän opiskeli paikallisessa yliopistossa ja perusti opintoaikanaan Kazanin psykoanalyyttisen yhdistyksen. Hän sai viran Moskovasta ja tapasi [[Lev Vygotski]]n, jolla oli Lurijaan suuri vaikutus. Tavattuaan [[Lev Vygotski]]n hän esimerkiksi pitkälti hylkäsi psykoanalyysin[[psykoanalyysi]]n, koska VygotsikinVygotskin mukaan sekä psykoanalyysi että [[behaviorismi]] olivat kaksi vallalla ollutta hyvin epätyydyttävää psykologista teoriasuuntausta, joilla ihmistoimintaa ja psyykkistä toimintaa yritettiin selittää.

1930-luvulla Lurija retkeili Keski-Aasiassa tutkien muun muassa havaitsemista, muistia ja ongelmanratkaisua sekä kaksosia. Vuosikymmenen lopulla Lurija siirtyi lääketieteelliseen kouluun (osaksi paetakseen [[Josif Stalin|Stalinin]] vainoja), erikoistui [[afasia]]n tutkimukseen ja keskittyi kielen ja ajattelun välisen yhteyden tutkimiseen. Toisen maailmansodan alku nosti arvoonsa Lurijan laajat tiedot ja kokemuksen ajattelun alueella. Työskennellessään hallituksen hyväksi Lurija saattoi tutkia lukuisia aivovauriopotilaita, joita etenkin "suuri isänmaallinen sota" tuolloin tuotti.