Ero sivun ”Hopearuutana” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
{{Korjattava/määritelmä}} |
vähän parempi määritelmä |
||
Rivi 25:
| commonscat = Carassius gibelio
}}
'''Hopearuutana''' (''Carassius gibelio'') on [[särkikalat|särkikaloihin]] kuuluva kalalaji. Suurimmillaan hopearuutana voi olla pituudeltaan 45 cm ja painaa 3 kg. Hopearuutana on nimensä mukaan hopeanhohtoinen ja se on myös pulleampi kuin ruutana. Hopearuutanalla on siivilähampaita 39-54, kun ruutanalla niitä on ainoastaan 23-34. Lajitunnistuksen varmistaminen vaatii kalojen avaamisen. Ruutanan vatsakalvo on vaalea, kun taas Hopearuutanan on tumma.
==Hopearuutana Suomessa==
Hopearuutana on uusin kalatulokkaamme. Sen saapuminen varmistettiin vuoden 2005 alussa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat onkivat niitä ylös Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. Hopearuutanaa ollaan tavattu myöskin muistakin rehevistä järvistä. Suurin Suomessa saatu hopearuutana painoi hieman yli kaksi kiloa. Hopearuutanoita istutettiin vuoden 1940 lopussa eri puolelle Viroa, josta se levisi aikaa myöten Helsingin edustalle. Yksi hopearuutanan nopean leviämisen syy on sen kyky sopeutua elinympäristöönsä. Se viihtyy parhaiten rehevissä ja lämpimissä vesissä. Hopearuutana on yksi esimerkkilaji, joka tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä. Suomessa tavattavat hopearuutanat ovat usein naaraita.
[[Luokka:Särkikalat]]
|