Ero sivun ”Natrium-kaliumpumppu” versioiden välillä

'''Natrium-kaliumpumppu''' on eläinsolun solukalvon tärkein [[kalvoproteiini]] (Hiltunen 2005), se ylläpitää Na⁺-ionien ja K⁺-ionien pitoisuuseroja solukalvon eri puolilla. [[kasvit|Kasvi]]-, [[sienet|sieni]]- ja [[bakteerit|bakteeri]]solujen solukalvossa ei Na-K-pumppua ole (Alberts et al. 2004, s. 402).

Solujen homeostaasille on tyypillistä solun sisäinen korkea K⁺ -pitoisuus ja alhainen Na⁺ -pitoisuus, kun taas solujen ulkopuolella kudosnesteessä tilanne on päinvastainen (Niemi 1984). Kuljetuksen energialähteenä senatrium-kaliumpumppu käyttää [[adenosiinitrifosfaatti|ATP:n]] hydrolyysissä vapautuvaa energiaa. Se kuuluu primaarisiin [[aktiivinen kuljetus|aktiivisiin kuljettajiin]]. Natrium-kaliumpumpun löysi tanskalainen [[Jens Christian Skou]] vuonna 1957. Löydöksen johdosta hän oli yksi kemian Nobel-palkinnon saajista vuonna 1997.

Natrium-kaliumpumpun olennainen osa on Na⁺-K⁺-ATPaasi, entsyymiproteiini, joka aktivoituu Na⁺- ja K⁺- ionien läsnä ollessa (Niemi 1984). Entsyymiproteiini rakentuu α- ja β-alayksiköistä. Eläinsolujen natrium-kaliumpumppu kuuluu P-tyypin ATPaaseihin, jotka ovat integraalisia kalvoproteiineja. P-tyyppi-nimi on seurausta siitä, että fosforyloituvan fosfaatin luovuttaja on ATP. Kolmen natrium-ionin siirtyessä ulos solusta kaksi kalium-ionia siirtyy solun sisään. Tästä seuraa varauseron muodostuminen, jonka vuoksi antiportti on elektrogeeninen. (Heino, Vuento 2004)

Na⁺-K⁺-ATPaasi pilkkoo aktiiviseen kuljetukseen tarvittavaa [[adenosiinitrifosfaatti|ATP:ta]] [[adenosiinidifosfaatti|ADP:ksi]] vapauttaen samalla energiaa Na⁺-K⁺-pumpun käyttöön (Niemi 1984). Entsyymi pystyy saamallaan energialla sitomaan Na⁺-ioneita itseensä ja muuttamaan muotoaan siten, että Na⁺-ionit kulkeutuvat solukalvon läpi ja vapautuvat solun ulkopuolella irti entsyymistä. K⁺-ionien sitoutuminen entsyymiin ja sitä seuraava defosforylaatio aiheuttaa sen muodon palautumisen ennalleen ja K⁺-ionien siirtymisen solukalvon läpi solulimaan (Alberts 2003).