Ero sivun ”Atonaalisuus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p |
p w |
||
Rivi 1:
'''Atonaalisuus''' on termi musiikille, joka eroaa [[tonaalisuus|tonaalisten]] rakenteiden muodostamasta järjestelmästä, kuten duuri- ja molli-sävellajeista, jotka olivat tyypillisiä eurooppalaiselle taidemusiikille 1700- ja 1900-lukujen välillä. Tavallisesti atonaalisuus viittaa sävellyksiin 1900-vuoden ja nykyhetken väliltä, joissa teoksen rakennetta ei ole järjestetty ensisijaisesti käyttäen tonaalisten keskusten muodostamaa hierarkiaa. Tonaaliset keskukset korvasivat asteittain [[kirkkosävellaji|modaalisen]] järjestyksen alkaen 1500-luvulta ja kulminoituivat duuri-molli -sävellajeihin 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa.
Kaikkein tunnetuin atonaalisesti säveltävä ryhmä on ''Toinen Wienin koulukunta'', jonka muodostivat [[Arnold Schönberg]], [[Alban Berg]] ja [[Anton Webern]]. Myös muut tunnetut säveltäjät, kuten [[Josef Matthias Hauer]], [[Béla Bartók]], [[Edgar Varese]], [[Aaron Copland]], [[George Antheil]], ovat kirjoittaneet atonaaliseksi kutsuttua musiikkia ja monet perinteiset säveltäjät "flirttailivat atonalisuuden kanssa", kuten [[Leonard Bernstein]] asian ilmaisi.
Rivi 13:
Seuraavina vuosina atonaalisuus oli haaste monille säveltäjille - jopa tonaalisempaa musiikkia säveltäneet saivat vaikutteita. Toinen wieniläinen koulukunta ja etenkin dodekafoninen sävellystapa päätyivät avantgardististen säveltäjien ''uuden musiikin'' perustaksi ja johtivat serialismiin ja muunlaisiin musikaalisiin kokeiluihin. Näkyvimpiä toisen maailmansodan jälkeisiä tällä tavalla säveltäneitä ovat [[Pierre Boulez]], [[Karlheinz Stockhausen]], [[Luciano Berio]], [[Krzysztof Penderecki]] ja [[Milton Babbitt]]. Useat säveltäjät, kuten [[Elliott Carter]] ja [[Witold Lutosławski]], tekivät atonaalista musiikkia sodan jälkeen, vaikka olivatkin seuranneet muita tyylejä. Schönbergin kuoleman jälkeen [[Igor Stravinsky]] alkoi tehdä musiikkia, joka sekoitti tonaalisia ja sarjaelementtejä. Tänä aikana tutkittiin ja nimettiin sointukulkuja, jotka välttivät tonaalisia keskuksia. Muodostui musiikin joukkoteoria, joka keskittyi sävelkorkeuden luokkiin ja joukkoihin.
Atonaalista musiikkia sävelletään yhä, ja useat 1900-luvun loppupuolen atonaaliset säveltäjät ovat yhä elossa ja aktiivisia. Kuitenkin atonaalisen sävellyksen määrä alkoi hiipua 1960-luvulla, jolloin toisaalta [[Aleatorinen musiikki|aleatorinen]] ja elektroninen musiikki saivat enemmän huomiota ja toisaalta, itämaisesta [[mystiikka|mystiikasta]],
== Termiin liittyvä ristiriita ==
| |||