Ero sivun ”Demaratos Korinttilainen” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 6:
Tarquiniassa Demaratos rakensi talon ja kohtasi köyhtyneeseen etruskiaateliin kuuluvan naisen (nimeä emme tiedä) ja meni naimisiin tämän kanssa. Demaratokselle syntyi kaksi poikaa, Arruns ja Lucumo,<ref>Nimi ''Lucumo'' ([[Etruskin kieli|etruskiksi]] ''lauχme'') saattoi olla jonkinlainen lempinimi, sillä päinvastoin kuin Arruns, Lucumo ei ollut etruskilainen henkilönimi vaan pikemminkin arvonimi ja -asema, eräänlainen pappiskuningas.</ref> jotka saivat kreikkalaisen ja etruskilaisen kasvatuksen. Jälkimmäinen otti sittemmin nimekseen Lucius Tarquinius. Esikoispoika Arruns kuoli ilmeisesti jo alle 40-vuotiaana, ja Demaratos kuoli piakkoin sen jälkeen suruunsa tietämättä miniänsä olevan raskaana. Näin ollen Demaratos ei osannut ottaa uutta tulokasta huomioon testamentissaan. Demaratoksen jättämä perintö meni siis kokonaan Lucumolle, ja Arrunsin poika Egerius jäi ilman perintöosaa.<ref>[[Livius]], ''Ab urbe condita'' 1.34. –Egerius-nimeen on vähän vaikea suhtautua. Livius selittää Egerius-nimen annetun lapselle, koska tämä oli tuomittu puutteenalaisuuteen (vrt. latinan verbiin ''egere'' 'elää puutteessa'). Dionysios Halikarnassolaisen selitys on sama (''Ant. Rom.'' 3.50), mutta koska hän kirjoittaa nimen {{Polytoninen|Ἠγέριος}} [{{IPA|ɛ:'gerios}}], tämä sananselitys ei käy päinsä. Muutenkaan Tarquinian etruskikaupungissa tuskin oli tapana antaa latinankielisiä nimiä, semminkin kun oli kyse kreikkalais-etruskilaisesta suvusta. Ehkäpä Egerius on jonkin etruskinimen latinankielinen asu. Ilmeinen kiinnekohta on muinainen, monen mielestä etruskiperäinen lähdenymfi Egeria (Ἠγερία).</ref> Tosin Egerius kohosi sittemmin setänsä avittamana korkeahkoon asemaan.
Demaratoksen ansioksi on luettu paljon. Häntä pidetään Rooman myyttisten etruskikuninkaiden kantaisänä, eivätkä Fabius Pictor tai Polybios hänestä tunnu muuta väittävänkään.<ref>Ridgway & Ridgway (1994: 13).</ref> Myöhempi traditio (varsinkin Dionysios Halikarnassolainen) antaa seikkaperäisemmän kuvan, jota on sekä kyseenalaistettu että monella tavoin tulkittu.<ref>Esimerkiksi Zevi (1995) tulkitsee Demaratoksen alkupisteeksi Tarquinius-saagalle, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa käsitys Roomasta ja [[Cumae]]sta (johon Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus karkoitettiin) "korinttilaisina" kaupunkeina.</ref> Antiikin traditio esittää nimen omaan Demaratoksen hellenisoineen Etrurian opettamalla etruskeille kreikkalaisten kirjainten käytön<ref>[[Tacitus]], ''Keisarillisen Rooman historia'' (= ''Annales'') 11.14.</ref> ja tuomalla mukanaan kreikkalaisia savityötaidon osaajia.<ref>Plinius (''Naturalis historia'' 35.152) mainitsee kolmen nimet: Eukheir ('Kätevä'), Diopos ('Päällysmies') ja Eugrammos ('Piirturi'). Nämä eivät välttämättä ole tekaistuja nimiä vaan ammattiyhteisössä syntyneitä lempinimiä. Kirjan aikaisemmassa jaksossa (35.16) Plinius antaa ymmärtää, että mukana oli muitakin.</ref> Tällaisissa kertomuksissa Demaratos saa tietenkin liian keskeisen aseman, mikä nimen omaan on myytin luomista, mutta hänen historiallisuuttaan olisi vaikea kiistää.<ref>Blakeway (1935); Bayer (1972: 309-311); Scullard (1980: 23); Ridgway & Ridgway (1994: 13); Brendel (1995: 95, 134-135); Winter (2002).</ref> Pliniuksen kertomuksen kannalta mielenkiintoista on myös, että Sisilian etelärannikon [[Ragusan maakunta|Ragusan maakunnan]] alueella sijainneesta [[Kamarina]]n kaupungista, joka nykyään on arkeologinen kohde, on löytynyt piirtokirjoituksia, jotka osoittavat paikalla olleen myös korinttilaisia, joiden yhteydessä mainitaan myös Diopos-niminen taiteilija.<ref>Cordano (1987).</ref> On kuitenkin korostettava, että Demaratos oli vain yksi monista kreikkalaisista liikemiehistä, jotka olivat jo 700-luvulta eaa lähtien havainneet Etrurian ja myös koko Italian loistavaksi markkina-alueeksi.
== Viitteet ==
Rivi 13:
== Lähteet ==
* Ampolo, Carmine (1976/1977) Demarato. Osservazioni sulla mobilità sociale arcaica. ''Dialoghi di Archeologia'' 9-10: 333-345.
* Bayer, Erich (1972) Rom und die Westgriechen bis 280 v. Chr. ''Aufstieg und Niedergang der römischen Welt'' (= Joseph Vogt -juhlakirja, toim. H. Temporini), 305-340. Berlin: de Gruyter.
* Blakeway, Alan (1935) "Demaratus": A Study in Some Aspects of the Earliest Hellenisation of Latium and Etruria. ''Journal of Roman Studies'' 25, 129-149.
* Brendel, Otto J. (1995) ''Etruscan Art.'' New Haven & London: Yale University Press/Pelican History of Art. ISBN 0-300-06446-2
* Cordano, Federica (1987) Contributo onomastico alla storia di Camarina arcaica. ''Kokalos'' 33: 121-127.
* Martínez-Pinna Nieto, Jorge (2009) ''La monarquía romana arcaica''. Barcelona: Universitat de Barcelona. (Col·lecció Instrumenta, 31) ISBN 978-84-475-3384-8
* Ridgway, David & Ridgway, Francesca R. (1994) Demaratus and the Archaeologists. ''Murlo and the Etruscans: art and society in ancient Etruria'' (toim. Richard Daniel De Puma & Jocelyn Penny Small), 6-15. Madison, Wisconsin: The University of Wisconsin Press.
* Scullard, Howard H. (1980) ''A history of the Roman world, 753-146 B.C.'' 4th ed. London: Methuen.
* Williams, Charles K. (1978) Demaratus and Early Corinthian Roofs. ''STELE'' (N.Kontoleon-juhlakirja), 345-350. Ateena.
* Winter, Nancy A. (2002) Commerce in Exile: Terracotta Roofing in Etruria, Corfu and Sicily, a Bacchiad Family Enterprise. ''Etruscan Studies'' 9 (artikkeli #18), 227-236.
| |||