Ero sivun ”Demaratos Korinttilainen” versioiden välillä

Demaratos kuului [[Korintti]]a hallinneeseen Bakkhiadien[[Bakkhiadit|bakkhiadien]] aatelissukuun. Demaratos itse harjoitti menestyksekästä vienti- ja tuontikauppaa [[etruski]]en kanssa ja sai näin kootuksi mahtavan omaisuuden. [[Kypselos Petralainen|Kypseloksen]] tultua Korintin tyranniksi [[657 eea]] bakkhiadien sukukunta oli pakotettu lähtemään kotikaupungistaan. Demaratoksen luonnollinen sijoittumispaikka oli vauras [[Tarquinia]], jossa hänellä liiketoimiensa ansiosta oli ennestään ystäviä.<ref>[[Dionysios Halikarnassolainen]], ''Antiquitates Romanae'' 3.46.2; [[Cicero]], ''De re publica'' 2.19.34.</ref><ref>Ampolo (1976/1977); Martínez-Pinna (2009: 22-24).</ref> Demaratoksen lähdön uskotaan tapahtuneen heti Apollonin temppelin valmistumisen jälkeen. Etruriassa nimittäin on havaittavissa samanlaisia monumentaalirakentamisen jälkiä kuin Korintin Apollonin temppelissä.<ref>Williams (1978); Winter (2002: 229-230). Apollonin temppeli (ns. vanha temppeli) valmistui n. 655 eaa.</ref> [[Plinius vanhempi]] kertookin Demaratoksella olleen mukanaan kolme muotoilijaa (''fictor''), joiden kautta savenkäsittelytaito (''plastice'') levisi Italiaan.<ref>Plinius, ''Naturalis historia'' 35.152.</ref>

Tarquiniassa Demaratos rakensi talon ja kohtasi köyhtyneeseen etruskiaateliin kuuluvan naisen (nimeä emme tiedä) ja meni naimisiin tämän kanssa. Demaratokselle syntyi kaksi poikaa, Arruns ja Lucumo,<ref>Nimi ''Lucumo'' ([[Etruskin kieli|etruskiksi]] ''lauχme'') saattoi olla jonkinlainen lempinimi, sillä päinvastoin kuin Arruns, Lucumo ei ollut etruskilainen henkilönimi vaan pikemminkin arvonimi ja -asema, eräänlainen pappiskuningas.</ref> jotka saivat kreikkalaisen ja etruskilaisen kasvatuksen. Jälkimmäinen otti sittemmin nimekseen Lucius Tarquinius. Esikoispoika Arruns kuoli ilmeisesti jo alle 40-vuotiaana, ja Demaratos kuoli piakkoin sen jälkeen suruunsa tietämättä miniänsä olevan raskaana. Näin ollen Demaratos ei osannut ottaa uutta tulokasta huomioon testamentissaan. Demaratoksen jättämä perintö meni siis kokonaan Lucumolle, ja Arrunsin poika Egerius jäi ilman perintöosaa.<ref>[[Livius]], ''Ab urbe condita'' 1.34. –Egerius-nimeen on vähän vaikea suhtautua. Livius selittää Egerius-nimen annetun lapselle, koska tämä oli tuomittu puutteenalaisuuteen (vrt. latinan verbiin ''egere'' 'elää puutteessa'). Dionysios Halikarnassolaisen selitys on sama (''Ant. Rom.'' 3.50), mutta koska hän kirjoittaa nimen {{Polytoninen|Ἠγέριος}} [{{IPA|ɛ:'gerios}}], tämä sananselitys ei käy päinsä. Muutenkaan Tarquinian etruskikaupungissa tuskin oli tapana antaa latinankielisiä nimiä, semminkin kun oli kyse kreikkalais-etruskilaisesta suvusta. Ehkäpä Egerius on jonkin etruskinimen latinankielinen asu. Ilmeinen kiinnekohta on muinainen, monen mielestä etruskiperäinen lähdenymfi Egeria (Ἠγερία).</ref> Tosin Egerius kohosi sittemmin setänsä avittamana korkeahkoon asemaan.