Ero sivun ”Roy Andersson” versioiden välillä

Roy Andersson, syntynyt 31. maaliskuuta [[1943]] [[Göteborg|Göteborgissa]], on ruotsalainen elokuvaohjaaja. Vuonna [[1963]] Göteborgin Hvitfeldtskan lukion latinankieliseltä linjalta ylioppilaaksi päästyään hän opiskeli muun muassa historiaa ja draamantutkimusta [[Lund|Lundin]] yliopistossa. Hän osallistui Lundin ylioppilasteatterissa Sittgöken-näytelmään ja vuonna [[1967]] hänet hyväksyttiin [[1970]] [[Tukholma|Tukholmaan]] perustettuun Dramatiska Institutet -korkeakouluun. Vuonna [[1968]] valmistui [[dokumenttielokuva]] ''Den vita sporten'', joka käsitteli kritisoitua tenniksen [[davis cup|Davis Cupin]] ottelua [[Rodos|Rodoksen]] ja [[Ruotsi|Ruotsin]] välillä Båstadsissa[[båstad|Båstadissa]], [[Skåne|Skånen]] läänissä.

Roy Andersson kirjoittaa kirjassaan ''Vår tid rädsla för allvar'' että hän jo nuorena, reaalikoulun lopussa alkoi kiinnostua elokuvateollisuudesta. 17 ikävuoteen mennessä hän oli saanut julkaistua vain kaksi lyhyttä tekstiä ''[[Göteborgs Posten]]'' -lehdessä ja oli tullut sen verran itsekriittiseksi kirjoittamista kohtaan, ettei uskaltanut enää yrittää. Sen sijaan hän teki elokuvan. Yksi tähän johtaneista syistä oli ''[[Filmkrönika]]''-niminen ohjelma ''[[Sveriges Television]]'' -kanavalla. Ohjelman erikoisosiossa näytettiin lyhytelokuvia, jotka oli tehty [[puola|Puolan]] [[lodz|Lodzissa]]. Elokuvateattereissa näytettiin puolestaan tavallisia, [[John Wayne]] – tyylisiä elokuvia.

Filmkrönika ohjelmassa kerrottiin, että Ruotsiin avattiin uusi elokuvakoulu (''Filmskolan'', myöhemmin ''[[dramatiska institutet|Dramatiska Institut]]'') , minne Andersson päätti yrittää pyrkiä. Kuitenkin hän oli tuolloin vasta 18-19 vuotias, ja sisäänpäästäkseen tuli olla 24-vuotias. 24-vuotis syntymäpäiväänsävuotissyntymäpäiväänsä odotellessaan hän opiskeli yllämainitussa [[lundin yliopisto|Lundin yliopistossa]]. Andersson nostaa esiin toisenkin elokuvakokemuksen, joka on suunnattoman tärkeänä hänen omalle elokuvauralleen. Tämä on Jättestenin nuorisotalon esittämä [[vittorio de sica|Vittorio de SicasinSican]] elokuva ''Cykeltjuven''. Andersson kertoo elokuvan vaikuttaneen häneen suuresti.

Roy Anderssonin läpimurto tapahtui vuonna [[1970]], kun hänen ensimmäisestä täyspitkästä elokuvasta nimeltä ''En kärlekshistoria'' tuli menestys sekä kriitikoiden että yleisön keskuudessa. Hänen seuraava elokuvansa ''Giliap'' ei saanut niin hyvää vastaanottoa, jokamikä sai Anderssonin jättämään täyspitkät elokuvat. Seuraavat 25 vuotta hän omistautui mainoselokuvien ohjaamiselle. Tällä saralla hänestä tuli menestyksekäs ja huomiota herättänyt. Vuonna [[1981]] hän perusti ''Studio 24'':n, joka oli riippumaton elokuvayhtiö ja studio Tukholman keskustassa.

Vuonna 200[[2000]] ilmestyi kuitenkin seuraava näytelmäelokuva ''Sånger från andra våningen '', jota hän oli työstänyt samaan aikaan yhdessä mainoselokuvien kanssa. Elokuvaa juhlittiin ja se sain monia palkintoja ''[[Guldbagge]]''-gaalassa. Samana vuonna elokuva voitti [[Cannesin elokuvafestivaaleillaelokuvajuhlat|Cannesin elokuvajuhlilla]] tuomariston palkinnon. Jopa ulkomaalaiset kriitikot kuten [[Roger Ebert]] antoivat tunnustusta, kirjoittamalla "one of the strangest movies I have ever seen". Sånger från andra våningen –elokuvan on tuottanut vuonna [[1949]] syntynyt Royn veli, dokumenttiohjaaja [[Kjell Andersson]]. Vuonna [[2001]] Andersson sai kunniatohtorin arvon [[göteborg|Göteborgin]] yliopistossa. Vuonna [[2007]] ilmestyi seuraava näytelmäelokuva ''Du levande'', joka sai positiivisen vastaanoton ja muun muassa saavutti palkinnon [[sveitsi|Sveitsissä]] parhaasta avustuksesta [[fantasiaelokuva|fantasiaelokuvien]] kategoriassa. Du levande sai ensi-iltansa syksyllä 2007 ja se nimettiin ehdolle [[oscar-gaala|Oscar-gaalaan]].

''Du levande'' (''[[Sinä elävä]]'', [[2007]]) on Anderssonin viimeisin pitkä elokuva. Kuvakieleltään se on ohjaajalle tyypillinen ja muistuttaa kaikista hänen teoksistaan eniten Toisen kerroksen lauluja. Elokuvassa on jälleen lukuisia henkilöhahmoja, joilla jokaisella on omat ongelmansa. Elokuvaan johdatellaan [[Goethe]]-sitaatilla, josta elokuvan nimikin on peräisin: "Iloitse, sinä elävä, lämpimässä vuoteessas, ennen kuin Lethen jääkylmät aallot nuolevat pakoilevaa jalkaasi." ([[goethe|J.W. [[Goethe]]: ''[[Römische Elegien]]'', ''Roomalaisia elegioita'', [[1790]].) Lause kehottaa siis nauttimaan elämästä, ennen kuin on liian myöhäistä. Elokuvan henkilöhahmoista useimmat eivät kuitenkaan ole lainkaan iloisia, vaan murehtivat suurimman osan ajastaan ja unelmoivat paremmasta elämästä. Yhteiskunta, jossa he elävät, ei luo mahdollisuuksia onneen. Näiden onnettomien unelmien avulla Andersson kritisoi taas terävästi ruotsalaista yhteiskuntaa. [[Realismi]] on piirre, joka erottaa Sinä elävän Toisen kerroksen lauluista. Sinä elävä -elokuva ei tavoittele surrealistisia piirteitä edes unikohtauksissa. Usemmiten ne ilmaistaan vain sanallisesti, ei kuvin, kun taas Toisen kerroksen lauluissa todellisuuttamme kuvataan lähes [[absurdi|absurdein]] piirtein.

’’Någonting''[[Någonting har hänt’’hänt]]'' (1987) sai alkunsa sosiaalihallinnon tilaustyönä. Tarkoituksena oli tuottaa [[aids|Aidsia]] ja [[HIV]]:tä käsittelevä [[tieteiselokuva]]. Anderssonin ja muun tuotantoryhmän kunnianhimoisena tavoitteena oli tehdä niin totuudenmukainen elokuva kuin mahdollista, ja valmisteluvaihe kestikin seitsemän kuukautta. Pitkään kestäneen esitutkimuksen ja tietojen keräämisen ansiosta tuotantoryhmä sai oman kuvan tartunnan synnystä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Sosiaalihallitus ei kuitenkaan halunnut tukea tätä käsitystä, vaan vetäytyi projektista. Tuotantoryhmä sai lopulta viedä projektin läpi omin päin. Tuloksena syntyi elokuva, joka ei käsittele kovinkaan paljon itse sairautta, vaan keskittyy enemmänkin yhteiskunnan reaktioihin ja toimenpiteisiin. Elokuva ei kerro mitään esimerkiksi sairauden kulusta tai mahdollisista oireista.

Elokuvan alussa todetaan, että HIV on uusi virus, joka hyökkää immuniteettijärjestelmään[[immuunijärjestelmä|immuunijärjestelmään]] ja murtaa sen. Sitä ei voi parantaa. FilminElokuvan edetessä kritisoidaan laajalti tunnettuja [[teoria|teorioita]], joiden mukaan tartunta olisi saanut alkunsa [[afrikka|Afrikassa]] eräästä tietystä apinalajista ja siirtynyt sitten ihmiseen. Useissa kohtauksissa näytetään epäpäteviä lääkäreitä ja tutkijoita, jotka esittävät mainitun teorian niin, että siitä tulee [[rasismi|rasistinen]] ja lisäksi mahdoton. Andersson ja muut rinnastavat eräässä raa’asta ja peittelemättömästä kritiikistään tunnetussa kohtauksessa kehityshäiriöisillä lapsilla suoritetun lääketieteellisen tutkimuksen ja juutalaisvainojen aikana juutalaisilla tehdyt lääketieteelliset kokeet. Viimeksi mainittu esitetään jääaltaan muodossa, jossa nälkiintyneitä ihmisiä jäädytetään kuoliaaksi tutkijoiden ja sotilaiden valvonnan alaisuudessa. Elokuvan taustalla soivat [[edvard persson|Edvard Perssonin]] tutut sävelet. Sopimaton musiikki auttaa yhdistämään nämä kauheudet tuttuihin asioihin, ja kertoo siis meille, etteivät kauheat asiat ehkä olekaan niin vieraita kuin haluamme uskoa. Ohjaaja selittää outoa yhdistelmää sillä, että Ruotsissa ihmiset saivat kuunnella Edvard Perssonia kauheiden tekojen aikana. Esiintyessään [[Karlstad|Karlstadissa]] maaliskuussa [[2009]] Andersson korosti, ettei sellainen ole epätavallista ja että vastaavaa tapahtuu nykyäänkin. Lisäksi Andersson painotti vallanpitäjien haluavan kevyiden ja mukavien asioiden johtavan meidän katseemme pois vakavasta ja vaarallisesta. Kaikkien mainoselokuvien ja ’’Härlig''[[Härlig är jorden’’jorden]]'' -lyhytelokuvan tavoin elokuvan voi tyylillisesti nähdä olevan eräänlainen edeltäjä kahdelle viimeiselle pitkäelokuvalle.

’’HärligHärlig är jorden’’jorden (1991) on Anderssonin osuus ’’90''90 minuuttia 90-lukua’’lukua-projektissa. Se on rakennettu ’’Någonting har hänt’’ -lyhytelokuvan tavoin pitkistä pysäytyskuva- ja syväkohdistusotoksista. Andersson käyttää esimerkkinä elokuvan kuuluisaa alkukohtausta selittäessään moniosaisen kuvan käsitteen kirjassaan ’’Vår''[[Vår tids rädsla för allvar’’allvar]]''. Kohtauksessa kuorma-auto täytetään kirkuvilla alastomilla ihmisillä, jotka tapetaan ajon aikana kaasulla. Pakokaasut johdetaan tavaratilaan. Koko tapahtumaa todistaa ryhmä hyvin pukeutuneita ihmisiä, jotka eivät puutu asiaan, vaan katselevat kylmästi. Näiden katselijoiden [[objektiivisuus|objektiivinen]] kylmyys toistuu kameran tavassa tarkastella tapahtumaa. Lisätäkseen kuvan tehoa Andersson antaa yhden kuvassa olevista miehistä, joka myöhemmin esiintyy kaikissa kohtauksissa, kääntyä ympäri ja katsoa suoraan kameraan. Näin yleisöstä tulee osa elokuvaa. Ikään kuin kuva sanoisi ”myös sinä näet tämän, sinä et myöskään tee mitään, sinä annat sen tapahtua”. Andersson selittää syytä tämän kohtauksen tekemiseen yllä mainitussa kirjassaan seuraavasti:

Andersson kirjoittaa, kuinka hän yrittää helpottaa tätä olemassaolon tuskaa, [[filosofi]] [[martin buber|Martin Buberiin]] viitaten, valaisemalla mennyttä niin, että se ei koskaan unohdu. Näin hän yrittää estää sen tapahtumista uudelleen.

''[[Lyckad nedfrysning av herr Moro]]'' oli Tukholman aluevaltuuston tilaama projekti, jolla pyrittiin lisäämään kiinnostusta hoitotyötä kohtaan. Hoitotyön hakijamäärät pienentyivät vuosi vuodelta. Nuorien keskuudessa koulutuksesta oli syntynyt mielikuva, jonka mukaan kyseinen linja on tarkoitettu niille hakijoille, joilla on huonot kouluarvosanat. Linjaa kutsuttiinkin ”tyhmien linjaksi”. Tämä ongelma tuli niin ilmeiseksi, että siihen vaadittiin ratkaisua silloin, kun hoitohenkilökunnan tarpeen ennustettiin lisääntyvän muutamassa vuodessa. Anderssonia ja hänen työtovereitaan kysyttiin mukaan ja he suostuivat. Tämä johti projektiin Lyckad nedfrysning av herr Moro. Projektin nimi tulee eräästä kuvasta, jonka Andersson näki valokuvakirjassa. Kuvassa koreasti pukeutunut mies on jäätynyt jäälohkareen sisälle. Kuvateksti kuuluu tarkalleen Mr. Moro successfully frozen in a cake of ice. Kirjassa on siis kuvia ja tekstiä, joiden tarkoitus on historian avulla liittää hoitotyö laajempaan [[humanismi|humanistiseen]] kontekstiin. Tekstin lomassa on muun muassa ''[[Buber|Buberin]]'' ja ''[[Sartre|Sartren]]'' teoksia. Valitettavasti teos oli monelle liikaa. Se koettiin liian vaikeaksi ja kritiikki olikin kovaa. Käsittämätöntä verorahojen tuhlausta, sanottiin. ''[[Vår tids rädsla för allvar]]'' -kirjassaan Andersson vastasi saamaansa kritiikkiin. Hänen mukaansa juuri se, että kirjaa kritisoitiin kyseisellä tavalla, paljastaa projektin perusajatuksen. Projektin oli tarkoitus kestää 3 vuotta, mutta se keskeytettiin. Valtaapitävien vaihtuessa tälle "verorahojen tuhlaukselle" laitettiin loppu syksyllä [[1991]]. Kirja kuitenkin onnistuttiin julkaisemaan rajoitettuna painoksena ja sitä jaettiin [[Tukholma|Tukholman]] kouluissa. Moro-projektin rinnalla oli käynnissä toinen projekti. Se käsitteli kahta sisarusta, Sophie ja Hans Schollia sekä heidän Vita Rosen -vastarintaliikettään, ja myöhemmin heidän teloitustaan [[kansallissosialismi|natsihallinnon]] aikana [[saksa|Saksassa]]. Projekti koostui 12-sivuisesta lehtisestä, jossa oli teloitusilmoituksia ruotsalaisista sanomalehdistä sekä kuvia natsipuolueen kokouksista ja Kaarle XII:nne kuolinpäivästä, jota ruotsalaiset [[uusnatsismi|uusnatsit] juhlivat joka vuosi. Juuri tämä kuolinpäivän juhlinta ja juutalaisten hautojen häpäiseminen samana vuonna ([[1991)]] antoi aiheen projektiin. ''Dagens Nyheter'' -lehti halusi julkaista lehtisen maakäräjien avulla. Maakäräjät kuitenkin vetäytyivät projektista. Kaikki päättyi siihen, että lehtinen julkaistiin vuosi suunnitellun päivämäärän jälkeen. Silloin ainoana rahoittajana oli Dagens Nyheter.

*1991 – ''[[Härlig är jorden]]'' (lyhytelokuva)

*1987 – ''[[Någonting har hänt]]'' (lyhytelokuva)

*1975 – ''[[Giliap]]''

*1969 – ''[[Lördagen den 5.10]]''

*1968 – ''[[Hämta en cykel]]'' (lyhytelokuva)

*1967 – ''[[Besöka sin son]]'' (lyhytelokuva)