Ero sivun ”Alkuaika” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Alkuaika''' tai '''esiaika''', [[aboriginaalit|Australian alkuasukkailla]] '''[[uniaika]]''' on monien kulttuurien uskomuksissa [[myytti|myyttinen]] ajanjakso maailman alkuvaiheissa, ennen nykyistä maailman tilaa. Alkuaikana maailma luotiin, ja monien nykyisten asioiden tila on periytynyt alkuajalta. Esimerkiksi maaston, ihmisten, eläinten ja kasvien ominaisuuksia on selitetty alkuajan tapahtumilla. Alkuaikana uskottiinUskottiin usein,että alkuaikana jumalallisenjumalallinen ja ihmisten todellisuudentodellisuus olevanolivat samaayhdessä, ja alkuajan uskottiin usein päättyneen näiden todellisuuksien erottautuessa. Todellisuudet, taivaan ja maan, saattoi erottaa esimerkiksi niitä yhdistävän[[maailmanpylväs|maailmanpylvään]] kaataminen. Kristinuskossa jumalan ja ihmisen todellisuudet erotti toisistaan synti. Alkuaikana ihmiset elivät [[paratiisi]]ssa, mutta ihminen karkotettiin paratiisista tehtyään syntiä.
 
Suomalaisessa mytologiassa alkuaika päättyi [[iso tammi|ison tammen]] kaatoon. Silloin [[taivaanvalot]] pääsivät liikkeelle, mutta tammen myötä katkesi myös suora yhteys taivaan ja maan väliltä.