Ero sivun ”Kansanpuisto” versioiden välillä

128 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
(täyd., fix)
Varsinkin [[Ruotsi]]ssa kansanpuistojen on katsottu ilmaisseen työväestön omaa halua vapaa-ajan viettoon muualla kuin julkisissa kaupunkipuistoissa, samalla kun esimerkiksi [[Suomi|Suomessa]] [[Helsinki|Helsingissä]] työväestön joukkoesiintymistä kaupunkikeskustojen puistoissa saatettiin myös pitää niiden arvoa alentavana vielä itsenäisyyden ajalla. Työväen oletettiin viihtyvän paremmin [[luonto|luonnon]] "kodikkaassa" helmassa, vaikka työväen omat kannanotot viittaavatkin pikeminkin tasa-arvon vaatimuksiin "hienojen" puistojen tarjonnassa, joita esimerkiksi Helsigissä rakennettiin enemmän keskiluokan asuttaman "kivikaupungin" kaupunginosien yhteyteen eikä niinkään tiheämmin asuttuihin työläiskaupunginosiin.<ref>Häyrynen 1994: 56, 211.</ref>
 
Kansanpuistot oli tarkoitettu erityisesti sunnuntai- ja juhlapäivien viettoon, ja sekä Ruotsissa että Suomessa niihin on liittynyt myös ohjelmallista toimintaa, "kaupunkilaiskansanhuveja", puistomaisessa ympäristössä.<ref>Häyrynen 1994: 18, 28.</ref> SuomessaSuomalaisista kansanpuistoista esimerkiksi [[Saaren kansanpuisto]]ssa [[Tammela]]ssa lähellä [[Forssa]]n teollisuusyhdyskuntaa on järjestetty muun muassa [[juhannus]]juhlia ja [[kesäteatteri]]esityksiä lähes koko puiston olemassaolon ajan 1930-luvulta alkaen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tammela.fi/portal/matkailu/nahtavyydet_ja_luonto/saaren_kansanpuisto/ | Nimeke =Saaren kansanpuisto | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Tammelan kunta | Viitattu = 19.9.2009 | Kieli = }}</ref> ja [[Turku|Turussa]] [[Ruisrock]]-festivaali on vuodesta 1972 järjestetty [[Ruissalon Kansanpuisto]]ssa.
 
==Kansanpuistoja Suomessa==