Ero sivun ”Nominatiivi” versioiden välillä

 

Nominatiivi on sanan semanttisesti neutraalein muoto ja usein [[Morfologia|morfologisestikin]] vähiten merkitty. Esimerkiksi [[Suomen kieli|suomen kielessä]] yksikön nominatiivilla ei ole lainkaan sijapäätettä (talo-ø). Monikon nominatiivin pääte on ''-t'' (talo-t), joka on alkuperältään monikon tunnus. Tosin poikkeuksiakin on: [[Islannin kieli|islannin kielen]] maskuliinisukuisen substantiivin "hevonen" yksikön epämääräinen nominatiivimuoto on "hest-ur" (normaalissa kirjoituksessa väliviivaa ei merkitä), kun taas saman sanan yksikön epämääräinen akkusatiivimuoto kuuluu pelkästään "hest".

 

Nominatiivia käytetään ennen kaikkea [[predikatiivi]]n (''Lapsi on '''vilkas''''') sekä intransitiivi- ja transitiiviverbien [[subjekti]]n ('''''Mies''' juoksee, '''Mies''' syö omenaa'') sijana. Lisäksi nominatiivi esiintyy taipumattoman appositioattribuutin sijana ('''''Tohtori''' Mäkelä ilmoitti asiasta '''tarkastaja''' Niemiselle'') ja puhuttelun sijana (''Älä, '''hyvä ystävä''', ole noin hupsu!''). Niin kutsutussa status-[[lauseenvastike|lauseenvastikkeessa]] esiintyy nominativus absolutus eli irrallinen nominatiivi (''Siinä hän istui '''pää''' täynnä ajatuksia'').