Ero sivun ”La Traviata” versioiden välillä

Alexandre Dumas nuorempi julkaisi romaanin Kamelia­nainen v.1848. Kirja perustuu hänen omiin kokemuk­siinsa 23-vuotiaana keuhkotautiin kuolleen pariisilaisen kurtisaanin Marie Alphonside Duplessisin (1824-1847) kanssa. Kirjassaan kirjailijan alter ego (nimikirjaimia myöten) Armand Duval koki suuren rakkauden Marguèrite Gautierin kanssa, jonka esikuvana oli Marie Duplessis.

La Traviatan esitettiin uudestaan 14 kk myöhemmin (6.5.1­854) venetsialaisessa San Benedetto -teatterissa jossa näyttämökuva ja puvustus oli toteutettu Ludvig XIV:n aikaiseksi. Musiikkiin Verdi teki vain muutamia korjauksia. Verdin kuoleman jälkeen La TraviataTraviataa on esitetty yleensä 1850-luvun Pariisia kuvaten.

Musiikillisesti La Traviata on yksinkertainenpelkistetty, siinä on valssintapaisia rytmejä ja teemoja. Teoksessa on hienoja aarioita ja duettoja. Ensimmäisen näytöksen Violettan suuri aaria on perinteinen kolmijakoinen italialainen aaria. Oopperan kaksi pääteemaa ovat '''Amami Alfredo''' ja '''Di quell`amore'''. Kumpikin toistuu muutaman kerran. Oopperan perusjännite on sopraanon, baritonin ja tenorin jatkuvissa muuttuvissa henkilösuhteissa. Violettan ja isä Germontin duetto on hyvin verdimäinen. Muutamissa Verdin oopperoissa tällainen Isä/tytär duetto on hyvin keskeinen. Violetta oli kokonaan uudentyyppinen sankaritar italialaisessa oopperassa.

Alfredo yllytetään laulamaan juomalaulu (Brindisi) '''Libiamo ne'lieti calici''' (Juokaamme ilon malja). Juomalaulun toisen säkeistön laulaa Violetta. Vieraat siirtyvät viereisenviereiseen salonkiin, Violetta jää paikalleen saatuaan yskänkohtauksen. Alfredo on nyt kahden ja kertoo rakastavansa Violettaa '''Un dì, felice, eterea''' (Eräänä onnen päivänä). Alfredo haluaa tavata Violettan uudelleen, ja Violetta antaa kameliankukan ja sanoo, että Alfredo voi palauttaa kuihtuneen kukan.

Violetta jää yksin kaikkien poistuttua. Hän muistelee Alfredoa suuressa näytöksen päättävässä aariassaan. Aluksi hän tuumailee '''É strano!''' (Omituista). Sitten hän kuvittelee löytäneensä suuren rakkauden '''Ah, fors'è lui che l'anima''' (Ehkä hän on se mies). Lopuksi hän on sitä mieltä, että hänenkaltainenhänen kaltaisensa nainen ei löydä kestävää rakkautta '''Sempre libera''' (Aina vapaana).

Violetta ja Alfredo ovat muuttaneet yhteen ja asuvat Pariisin ulkopuolella. Alfredo iloitsee elämästään Violettan kanssa ('''De'miei bollenti spiriti''' (Hän tyynnyttää nuorekkaan kiihkoni)). Alfredo kuulee Anniinalta, että Violetta päättänyt myydä omaisuuttansa. Alfredo lähtee Pariisiin järjestämään raha-asiat kuntoon.

Violetta on saanut kutsun Floran juhliin samana iltana. Hän ei ole aikeissa mennä sinne. Alfredon isä Giorgio Germont on tullut keskustelemaan Violettan kanssa. Isä Germont saa kuulla Violettan elävän omillaan. Germontin suvun maine on vaarassa ja heidän tyttärensä ei pääse kunniallisiin naimisiin , mikäli Violettan ja Alfredon häpeällinen suhde jatkuu. Giorgio Germont vetoaa Violettaan ('''Pura siccome un angelo''' (Puhdas kuin enkeli)) suhteen lopettamiseksi. Aluksi Violetta kieltäytyy, mutta lopulta taipuu ja uhraa oman rakkautensa. ('''Dite alla giovine''' (Sanokaa puhtaal­le neidolle) ja hän kysyy isä Germontin neuvoa).

Violetta lukee isä Germontilta saamaansa. Kaksintaistelu pidettiin ja paroni haavoittui. Alfredo tietää totuuden ja on tulossa pyytämään anteeksi. Violetta tuntee kuoleman lähestyvän '''Addio del passato bei sogni ridenti''' (Hyvästi menneen ajan onnelliset haaveet). Kadulta kuuluu karnevaalihumua. Alfredo astuu sisään ja mikään ei voi erottaa heitä enää. '''Parigi, o cara, noi lasceremo''' (Rakas, me lähdemme Pariisista).