Ero sivun ”Luchino Visconti” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti muokkasi: cs:Luchino Visconti (1906) |
p kh |
||
Rivi 11:
Luchino Viscontin aloitti uransa elokuvan parissa vasta 30-vuotiaana ja lähes nelikymppisenä hän ohjasi oman esikoiselokuvansa. Vuonna [[1936]] hänen ystävänsä, muotisuunnittelija [[Coco Chanel]], tutustutti hänet ohjaaja [[Jean Renoir]]iin [[Ranska]]ssa. Visconti toimi hänen johdollaan kolmantena apulaisohjaajana ja pukusuunnittelijana. Häneen teki syvällisen vaikutuksen Renoirin realismi, jota hän oli mukana toteuttamassa kahdessa elokuvassa (''Les basfonds'' ja ''Une partie de campagne''). Ranskassa hän myös tapasi italialaisia vasemmistolaisia, jotka olivat maanpaossa. He vaikuttivat häneen poliittisesti. Visconti vieraili myös Hollywoodissa ja tutustui siellä elokuvastudioihin, mutta tämä vierailu vuonna [[1939]] jäi varsin lyhykäiseksi äidin kuoleman takia. Mielenkiintoinen yhteistyö Renoirin kanssa sai jatkoa Tosca-oopperan elokuvaversiolla. Toinen maailmansota sekoitti ranskalaisohjaajan suunnitelmat ja elokuvan valmisti loppuun ohjaajana saksalainen Karl Koch.
Visconti onnistui tutustumaan joukkoon nuoria intellektuelleja ja kriitikoita toimiessaan avustajana Cinema-lehdessä, jonka oli perustanut [[Italia]]n diktaattorin [[Benito Mussolini]]n poika Vittorio. Hän aloitti yhteistyönsä [[Roberto Rosselini]]n kanssa. Näissä merkeissä hän kohtasi myös todennäköisesti elokuvaohjaaja [[Federico Fellini]]n. Yhdessä Gianni Puccinin, Antonio Pietrangelin ja Giuseppe De Santisin kanssa Visconti kirjoitti käsikirjoituksen
Visconti oli yksi harvoista neorealistisista ohjaajista, jotka onnistuivat työskentelemään koko 50-luvun ajan. Hän kylläkin siirtyi genren ulkopuolella vuonna [[1954]] valmistuneella elokuvallaan ''Senso'', joka oli kuvattu Technicolor-värijärjestelmällä. Elokuva sijoittuu vuoteen [[1866]], jolloin Italia oli yhdistymässä miehittäjävaltioiden ja pienten ruhtinaskuntien muodostamasta hajanaisesta niemimaasta yhdeksi kansakunnaksi. Elokuva on sijoitettu [[Itävalta-Unkari]]n kaksoismonarkian hallitsemalle [[Veneto]]n alueelle. Tarina perustuu Camillo Boniton romaaniin. Tässä filmissä Visconti yhdistää realismin ja romantiikan ja siten johdattaa katsojan pois neorealismista. Tätä filmiä ovat jotkut kriitikot väittäneet kaikkein viscontimaisimmaksi elokuvaksi.
Rivi 23:
Elokuva ''Tiikerikissa'' valmistui vuonna [[1962]] ja se perustui Giuseppe Tomasi di Lampedusan samannimiseen romaaniin, joka oli kirjoittajansa ainoa, postuumina julkaistu teos. Elokuva käsittelee lähes samaa aihetta kuin Senso, Italian yhdistymisen vaikeutta, mutta Italian eteläisen osan ja eritoten Sisilian kautta katsottuna. Tarina kuvaa uuden ja vanhan törmäämistä monella tasolla, niin rakkaudessa kuin yhteiskunnassakin. Vanha ruhtinas pitäytyy entisessä vaikka uusi aika ja Italian yhdistyminen on jo läsnä. Luokkarajat rikkova rakkaus kruunaa kaiken. Rooleissa nähdään [[Burt Lancaster]], [[Claudia Cardinale]] sekä [[Alain Delon]]. Elokuva voitti kultaisen palmun [[Cannes]]in filmifestivaaleilla. Kirjailija Alberto Moravia on todennut, että Tiikerikissa on Viscontin filmeistä puhtain, tasapainoisin ja todellisin.
Vuonna [[1969]] valmistui Viscontin elokuva ''Kadotetut'', josta hän sai Oscar-
Viimeisinä elinvuosinaan hän käytti [[Helmut Berger]]iä elokuviensa päätähtenä; ''Kadotetuissa'' ja ''Ludvig II:ssa'', kuin myös elokuvassa ''Intohimo ja väkivalta'', jossa kuvataan fasismin nousua aikakauden, eli 1970-luvun Italiassa. Elokuvassa on myös vahva panos Burt Lancasterilta. Viscontin viimeinen elokuva oli ''Rakkautta Roomassa'', jossa kuvataan uskottomuutta.
Rivi 132:
* ''Manon Lescaut'', [[Giacomo Puccini]] ([[1973]])
===
* ''Mario e il Mago'', koreografia, ([[1956]])
* ''Maratona di danza'', libretto ([[1957]])
| |||