Ero sivun ”Kieltolaki (Suomi)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 30:
== Kieltolain kumoaminen ==
 
Pitkällisen keskustelun jälkeen kieltolaki päätettiin kumota. [[Suomen kansanäänestys kieltolaista|Joulukuun 29.–30. päivänä vuonna 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä]] yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. [[Eduskunta]] hyväksyi [[9. helmikuuta]] [[1932]] uuden väkijuomalain, jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle. Laki tuli voimaan [[5. huhtikuuta]] [[1932]], ja sen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy [[Alko]]holiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka tarkoittaa päivämäärää 5.4.1932 ja kelloaikaa 10, sillä ensimmäiset Alkoholiliikkeenn myymälät avatiin tuolloin, lain voimaantulopäivänä klo 10. Alkoholiliikkeitä oli aluksi vain kaupungeissa; maaseudulle Alko tuli vasta samoihin aikoihin [[olutkeskiolut|keskioluen]] vapautumisen kanssa 1960-luvun lopulla.
 
Alkoholin säännöstely jatkoi kieltolain tavoitteita. Alkoholin ostaminen oli [[jatkosota|jatkosodan]] lopulta 1970-luvun alkuun säännösteltyä, ja sitä valvottiin henkilökohtaisten [[viinakortti]]en avulla. Suuriin kertaostoksiin esimerkiksi juhlien tarjoilua varten oli anottava poikkeuslupa. Kieltolain loppumisen jälkeen myös alkoholin anniskelua ravintoloissa ohjattiin ankarin ja monimutkaisin säännöin. Raittiusliike oli perinteisesti pitänyt mietoja alkoholijuomia, etenkin olutta, erityisen vaarallisina, mutta 1950-luvun lopusta alkaen Alko ryhtyi uusien tutkimustulosten ja hyvin sujuneiden kokeilujen rohkaisemana kampanjoimaan mietojen juomien puolesta. Alko alkoi tiedottaa tuotteistaan asiakkaille myymälöissä, ja ravintoloiden sääntelyä helpotettiin asteittain. Kuitenkin vielä 1980-luvun alussa pidettiin epäsopivana esimerkiksi julkaista viiniarvosteluja lehdissä, ja vasta vuosikymmenen lopulla hyväksyttiin ajatus, ettei ravintoloiden toimintaa tarvitse ohjata enempää kuin on välttämätöntä väärinkäytösten estämiseksi.