Ero sivun ”11. divisioona (talvisota)” versioiden välillä

== Puna-armeijan tavoitteet ja joukot Karjalan kannaksella talvisodassa ==

[[Kuva:Meretskov Kirill.jpg|thumb|200px|7. Armeijan komentaja Kirill Meretskov kuvassa vasemmalla.]]

 

 

Joulukuun 1939 aikana [[Neuvostoliiton pääsotaneuvosto]] totesi Puna-armeijan kärsineen merkittäviä tappiota ja epäonnistuneen Suomen valtaamisessa lyhyessä ajassa (kuten ennakkoon oli arveltu). Pääsotaneuvosto arvioi tehdyiltä suunnitelmilta puuttuneen todellisuuspohjan ja totesi suomalaisten puolustuskykyä aliarvioidun merkittävästi. Tästä syystä pääsotaneuvosto päätti perustaa Suomea vastaan uuden, Luoteisen Rintaman, jolle annettiin käytettäväksi merkittävä määrä [[Neuvostoliiton divisioonat talvisodassa|uusia joukkoja]]. Helmikuussa 1940 Kannaksella hyökkäsi lisäkeskitysten jälkeen n. 600 000 miestä, 1200-1400 panssaroitua ajoneuvoa, joita tuki lähes 4 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Kaikkiaan alueella laskettiin toimivan noin 25 divisioonaa. <ref>Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.50-51</ref>

 

[[Kuva:Grendahl Vladimir.jpg|thumb|150px|13. Armeijan komentaja Vladimir Davydovitš Grendahl.]]

 

== Divisioonan tehtävä ja ryhmitys sodan alkaessa ==

=== Marras-joulukuun 1939 taistelut ===

 

 

 

[[Kuva:Talvisota_Finnish_Retreat_December_1939.PNG|thumb|250px|Suomalaiset noudattivat vetäytyessään ns. [[poltetun maan taktiikka]]a. Kuva Suojärveltä.]]

 

[[Kuva:Soviet_T-26_tank_at_Kollaanjoki.jpg|thumb|300px|Neuvostojoukot käyttivät jo joulukuussa runsaasti panssarivoimia hyökkäyksissä. Kuvassa puna-armeija T-26. Kuva Kollaanjoen rintamalta.]]

 

Parin seuraavan päivän aikana '''Kyyrölän lohkolla''' yritettiin puhdistaa "Oinalan paiseeksi" nimettyä painaumaa suomalaisasemissa, mutta suomalaisjoukkojen tavoitteen mukaiseen tavoitteeseen ei päästy. Lohkon puolustusvastuu siirtyi kokonaan JR 32:lle [[22. joulukuuta]] ja edellinen vastuuyksikkö JR 31 siirtyi alueelta pois. <ref name="Talvisodan historia2/67">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.67</ref>

=== Helmikuun 1940 taistelut ===

 

 

 

Neljän seuraavan päivän aikana neuvostojoukot suorittivat tiedusteluluonteisia hyökkäyksiä divisioonan kaikkia puolustuslohkoja vastaan. Suomalaisjoukot totesivat samanaikaisesti puna-armeijan joukkojen pyrkivän tuhoamaan suomalaisasemien edessä olleita estelinjoja. <ref name="Talvisodan historia2/161"/>

 

[[Kuva:Talvisota_Molotov_Cocktail.PNG|thumb|left|120px|Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.]]

 

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. Divisioonan lohkoa vastaan alkoi [[11. helmikuuta]] hyökkäyksen painopisteen ollessa '''Punnuksen lohkolla'''. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista '''Kyyrölän lohkoa''' puolustanut 4. Prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss.161-162</ref>

[[12. helmikuuta]] neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. '''Punnuksen lohkolla''' puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi. <ref name="Talvisodan historia2/163">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.163</ref>

 

 

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. Divisioonan alueella [[14. helmikuuta]]. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat '''Muolaan lohkoa''' puolustanut JR 4 ja '''Punnuksen lohkon''' JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. <ref name="Talvisodan historia2/164">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.164</ref>

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. Divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II Armeijakunnan alueella. 2. Divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä [[väliasema]]an ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.151 ja 165</ref>

 

 

[[Kuva:Lahti-Saloranta_M-26_in_position.jpg|thumb|300px|[[Väliasema]]ssa 11. Divisioonan joukoilla oli käytettävissään pääosin linnoitetut asemat, Salmenkaidan lohkolla oli jopa runsaasti betonista rakennettuja ns. kestolinnoituslaitteita. Kuvassa Lahti-Saloranta pikakivääri asemissaan.]]

[[21. helmikuuta]] neuvostojoukot hyökkäsivät voimakkaimmin JR 6:n alueella Salmenkaitajoen alueella. Hyökkäystä edelsi voimakas, koko aamupäivän kestänyt, tulivalmistelu. Puolenpäivän jälkeen puna-armeija aloitti hyökkäyksensä painopisteen ollessa Pasurista Mälkölään johtavan tien suunnassa. Neuvostojoukkojen hyökkäykset jatkuivat koko iltapäivän ajan ja illansuussa murtautuminen suomalaisasemiin onnistuikin. Seuraavan päivän aamuyöllä aloitettu vastahyökkäys johti kuitenkin suomalaisjoukkojen tavoitteeseen eli asemien takaisinvaltaamiseen. Divisioonan oikealla sivulla neuvostojoukot hyökkäsivät noin kahden pataljoonan voimin 4. Prikaatin joukkojen asemia vastaan, mutta tulivat pääosin torjutuiksi. Reservipataljoonan joukkojen turvin suomalaisjoukot heittivät päivän taisteluiden aikana yhden menetetyn tukikohdan vallanneet puna-armeijan joukot takaisin Muolaanjärven ja Äyräpäänjärven välisellä rintamaosuudella.. <ref name="Talvisodan historia2/194">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.194</ref>

 

 

[[24. helmikuuta]] neuvostojoukot jatkoivat hyökkäyksiään ja pääsivätkin Käenniemellä noin pataljoonan vahvuisin joukoin sisäänmurtoon, joka saatiin kuitenkin lyödyksi takaisin. JR 4:n lohkolla puna-armeijan panssarivaunut pääsivät asemiin, mutta palasivat takaisin, koska neuvostojalkaväki ei niitä kyennyt seuraamaan suomalaistulessa. Salmenkaitajoella jatkui massiivinen tykistötuli ja alueelle rakennetut runsaat betoniset linnoituslaitteet alkoivat hiljalleen sortua. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss.194-195</ref>

 

 

[[27. helmikuuta]] suomalaisten onnistui torjua kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset jatkaa etenemistään. Puolenpäivän aikaan divisioonan esikunta sai käskyn aloittaa vetäytymisen väliasemasta. Käskyn taustalla oli tapahtumat divisioonan oikealla puolella taistelleiden yhtymien alueilla, joissa suomalaisjoukot olivat joutuneet jo luopumaan väliasemasta ja 2. Divisioonaan alkoi nyt kohdistua uhka myös oikealta sivustalta. Divisioonan joukot aloittivat vetäytymisensä klo 22 alkaen. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.195</ref>

Jo ennen väliasemasta suoritettua irtautumista oli 2. Divisioonan osalta tehty suunnitelmat sen jakamiseksi kahteen osaan. Vetäytymisen alettua suunnitelma toteutettiin siten, että divisioonan esikunnan johdossa JR 4 ja JR 6 siirtyi Vuoksen itäpuolelle ja alistettiin samalla [[Suomen III armeijakunta (talvisota)|III Armeijakunnalle]]. Divisioonan vastuualueeksi tuli noin 23 kilometriä leveä lohko [[taka-asema]]ssa Kaupinsaaren ja Vuosalmen välillä. III Armeijakunna alistettujen joukkojen tila oli lähinnä surkea taisteluiden aiheuttaman jalkaväen harvenemisen, varusteluiden kulumisen ja etenkin sen syyn vuoksi, että divisioonan huoltamiseen ja johtamiseen tarkoitetut yksiköt oli ohjattu I AK:n alueelle. 27. helmikuuta suoritettuun alistamiseen liittyvässä puhelinraportissa todettiinkin yksiselitteisesti: "Tänään elämme vielä, huomenna on täysi hätä ja ylihuomenna 2. Divisioonaa ei ole olemassa ellei apua joka suhteessa saada III AK:sta." <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 281</ref>

 

 

2. Divisioonan vetäytymissuunnitelman mukaan divisioonan joukkojen olisi pitänyt aloittaa irtautumisensa ensiksi divisioonan lohkon oikealta laidalta ja viimeisenä olisi irtautunut JR 6 Salmenkaitajoen alueelta (vasen lohko). Tavoitteena oli saavuttaa kahden vuorokauden aikavoitto viivyttämällä neuvostojoukkoja ennen uutta asemaa. Aivan vetäytymisen aluksi suunnitelma toteutuikin, mutta jo [[28. helmikuuta]] sai puna-armeija vakavan murron suomalaisasemiin Salmenkaitajoen alueella ja divisioonan esikunnan tuli hyväksyä JR 6:n joukkojen vetäytyminen jo samana iltana. Puna-armeijan voimakkaasta tulesta huolimatta vetäytyminen onnistui (osin toki jopa sekasorron sävyttämänä pakona) ja pääosat JR 6:sta pääsivätkin JR 23:n valmisteleman uuden pääaseman suojiin. Irtautumista ja vetäytymistä auttoi alueella leijunut sakea sumu ja lumipyry. Viivyttämään jätetyt kahden komppanian suuruiset voimat vetäytyivät seuraavan päivän ja yön aikana pääasemaan siten, että puolustusvastuu kokonaisuudessaan siirtyi JR 23:lle aamulla [[1. maaliskuuta]]. JR 23 oli kuitenkin käynyt taisteluita Äyräpään alueella jo [[29. helmikuuta]] puna-armeijan joukkojen seurattua tiiviisti vetäytyviä suomalaisjoukkoja. <ref name="Talvisodan historia2/283">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 283</ref>

[[1. maaliskuuta]] neuvostojoukot aloittivat ensimmäisen varsinaisen hyökkäyksensä uutta pääasemaa vastaan '''Vuosalmen lohkolla'''. Puna-armeija ei ollut saanut vielä siirrettyä raskasta kalustoaan (lähinnä tykistöä) kyllin lähelle taistelualuetta, joten tulivalmistelu jäi tykistöaseistuksen osalta vaatimattomaksi. Puna-armeijan ilmavoimat sen sijaan pommittivat suomalaisjoukkoja kiivaasti. Jo aamulla neuvostojoukot hyökkäsivät noin pataljoonan voimin Äyräpään kirkonmäkeä vastaan, mutta suomalaisten onnistui torjua hyökkäys. Myös iltapäivällä tehdyt pienemmät hyökkäykset tulivat torjutuiksi. Muilla lohkoilla ei vielä päivän aikana ollut taisteluita JR 6:n ollessa vasta ryhmittymässä viivytyksen jälkeen puolustusasemaansa ja pohjoisimmalla lohkolla neuvostojoukot vaikuttivat etenevän lähinnä suoraan länteen, eikä divisioonan vastuualuetta kohden. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 285</ref>

 

 

Neuvostojoukkojen suurhyökkäys 2. Divisioonaa vastaan alkoi [[3. maaliskuuta]] leveällä rintamalla. '''Vuosalmen lohkolla''' puna-armeija hyökkäsi JR 23:n joukkoja vastaan paitsi rautatieaseman kuin myös kirkonmäen suunnassa. Lisäksi neuvostojoukot yrittivät nyt ensimmäistä kertaa päästä rykmentin lohkolla kiertämään Vuoksen jään kautta (Vasikkasaaren alueelta) puolustuksessa olevan rykmentin vasempaan sivustaan hallussaan olleelta Ruokosaarelta. '''Kaskiselän lohkolla''' neuvostojoukot hyökkäsivät jopa kokonaisen rykmentin voimin Paavolanmäessä ja noin pataljoonan voimin hieman etelämpänä Lauttalahdenmäkien alueella. Molempien lohkojen alueella tapahtuneet hyökkäykset tulivat kuitenkin torjutuiksi suomalaistykistön tukiessa torjuntaa menestyksekkäästi huolimatta niitä vaivaavasta ammuspulasta. Pohjoisimmalla '''Sintolan lohkolla''' puna-armeijan joukot olivat vielä toiminnassaan sangen passiivisia ja suomalaisilla oli vielä viivytyksessä noin komppanian suuruinen yksikkö useita kilometrejä pääaseman etupuolella. Lisäksi suomalaisjoukot päättivät muodostaa Hopeaniemeen parin joukkueen vahvuisen sillanpääaseman Vuoksen länsirannalle. Sillanpääaseman muodostaminen onnistui ilman neuvostojoukkojen häirintää. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 286-287</ref>

 

 

 

'''Vuosalmen lohkolla''' suomalaiset aloittivat oman vastahyökkäyksensä [[6. maaliskuuta]] Vasikkasaaren takaisinvaltaamiseksi. Vastahyökkäys pysähtyi kuitenkin mainitun saaren pohjoisosaan hyökkäävien joukkojen myöhästyttyä hyökkäykseenlähdössä ja tulivalmistelun mentyä näin osin hukkaan. Toisena syynä hyökkäyksen pysähtymiseen oli mm. neuvostojoukkojen tuli jo aiemmin niille menetetyltä Äyräpään kirkonmäeltä ja sen läheisiltä harjanteilta suomalaisten hyökkäyksen sivulta ja osin jopa takaa. Suomalaisjoukkojen tykistöltä loppuivat lisäksi ammukset ja hyökkäyksen tukeminen muuttui näin mahdottomaksi. Suomalaisjoukot vetäytyivät takaisin mantereen puolelle ja onnistuivat siellä torjumaan puna-armeijan uudet hyökkäysyritykset puolustajien sivustasta näiden selustaan. '''Kaskiselän lohkolla''' neuvostojoukot onnistuivat tunkeutua aikaisin aamulla suomalaisasemiin parin komppanian suuruisella joukolla, mutta neuvostojoukot tulivat tulivat tuhotuiksi jo aamupäivän aikana. '''Sintolan lohkolla''' neuvostojoukot hyökkäsivät Vuoksen jään yli noin kaksi kilometriä leveällä rintamalla Hopeasalmen ja Vitsaaren välisellä alueella. Hopeasalmella puna-armeijan hyökkäys torjuttiin jo ennen rantaviivaa, mutta etelämpänä neuvostojoukot pääsivät etenemään harvan rantavarmistuksen läpi jopa kilometrin päähän Vuoksen rannasta. Suomalaisten onnistui kuitenkin vastahyökkäyksellään painaa neuvostojoukot takasinpäin kohti Vuoksea ja seuraavan yön aikana suomalaisasemiin tunkeutuneet puna-armeijan yksiköt tulivat tuhotuiksi samoin kuin Vitsaareen hyökkäyksen suorittaneet vastustajan joukot. Päivän kuluessa alueella tapahtui johtosuhteiden muutos siten, että 21. Divisioona otti rintamavastuun Vuosalmen lohkolla. Samalla mainitulla lohkolla taistelleet joukot otettiin mainitun yhtymän komentoon. 2. Divisioonan esikunta pystyi nyt keskittymään taisteluihin Sintolan lohkolla. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss.288-290</ref>