Ero sivun ”Hieronymus” versioiden välillä

Vietettyään useita vuosia Roomassa hän matkusti Bonosuksen kanssa Galliaan ja asettui [[Trier]]iin, "[[Rein]]in puoli-barbaarisille rannoille". Siellä hän alkoi opiskella [[teologia]]a. Hän kopioi ystävälleen [[Tyrannius Rufinus|Rufinukselle]] [[Hilarius Poitierslainen|Hilarius Poitierslaisen]] [[Psalmien kirja]]n kommentaarioita sekä tutkielman ''De synodis''. Seuraavaksi hän viipyi Rufinuksen kanssa useita kuukausia tai ehkä jopa vuosia [[Aquileia]]sssassa, jossa hän sai useita kristittyjä ystäviä.

Osa näistä ystävistä seurasi häntä, kun hän lähti vuonna [[373]] matkalle [[Traakia]]n ja [[Vähä-Aasia]]n kautta pohjoiseen [[Syyria]]an. Hän viipyi pisimpään [[Antiokia]]ssa, missä kaksi hänen ystävistään kuoli ja hän oli itse vakavasti sairaana useampaan otteeseen. Erään sairausjakson aikana, noin talvella 373–[[374]], hän näki näyn, joka sai hänet luopumaan maallisista opinnoista ja omistamaan itsensä [[Jumala]]n asioille. Joka tapauksessa hän pidättäytyi huomattavaksi aikaa klassisten aineiden opiskelusta ja syventyi Raamattuun. Hänen opettajanaan toimi [[Apollinaris Laodikealainen]], joka opetti tuolloin Antiokiassa, ja jota ei ollut vielä saanuttuolloin syytettäsyytetty harhaoppisuudesta.

HieronymusHieronymuksen mukaan kristillistä elämää täydellisimmin edustaa täydellisimmin [[askeesi|askeetismiasketismi]], ja hän siirtyikin joksikin aikaa erämaahan [[Khalkis|Khalkikseen]], Antiokiasta lounaaseen. Alueella asui paljon erakkoja. Tänä aikana hänellä oli aikaa opiskeluun ja kirjoittamiseen. Hän teki ensimmäisen yrityksen opiskella [[heprea]]a eräänErään [[kristinusko]]on kääntyneen [[juutalaisuus|juutalaisen]] opastuksella hän yritti ensimmäistä kertaa opiskella [[heprea]]a. Hänellä oli yhteyksiä Antiokian juutalais-kristityihin, ja hän saattoi jo tällöin tutustua [[Heprealaisten evankeliumi]]in, jota pidettiin kanonisen [[Evankeliumi Matteuksen mukaan|Matteuksen evankeliumin]] alkuperäistekstinä.

Muiden toimien joukossaohessa hän otti tehtäväkseen uudistaa vanha latinankielinen Raamattu, ''[[Vetus Latina]]'', kreikankielisten [[Uusi testamentti|Uuden testamentin]] ja ''[[Septuaginta]]n'' eli [[Vanha testamentti|Vanhan testamentin]] perusteellapohjalta. Tähän saakka ongelmana oli ollut latinan kielellä olemassa olleiden raamatunkäännösten (ns. vetus latina) heikko taso ja kirjavuus. Tämä tehtävä määräsi hänen tutkimustensa suunnan noin kolmeksi vuodeksi, ja siitä tuli hänen merkittävin työnsä.

Paula takasi Hieronymukselle elannon ja mahdollisti kirjakokoelman laajentamisen. Tänä aikana hän oli toimelias kirjallisen tuotannon alallasaralla. Kolmenkymmenen neljänKolmenkymmenenneljän viimeisen vuotensa aikana hän käänsi Vanhan testamentin alkutekstistä sekä kirjoitti parhaat Raamatun kommentaarinsa, luettelon kristillisistä kirjoittajista, sekä dialogin [[pelagiolaisuus|pelagiolaisuutta]] vastaan. Tällä aikakaudella syntyivät myös hänen poleemiset kirjoituksensa. Näihin kuuluu muun muassa tutkielma, jonka sai aikaan origenesläisten kiista Jerusalemin piispan Johanneksen ja hänen ystävänsä Rufinuksen kanssa. Koska hän oli kirjoittanut pelagiolaisuutta vastaan, joukko kiihtyneitä partisaaneja tunkeutui vuonna [[416]] luostarirakennuksiin, sytytti ne tuleen, hyökkäsi asukkaita vastaan ja tappoi diakonin. Tämä pakotti Hieronymuksen hakemaan turvaa läheisestä linnoituksesta.

Seuraavan viidentoista vuoden aikana, kuolemaansa saakka, hän tuotti joukon Raamatun kirjojen selitysteoksia, joissa hän muun muassa selitti usein käännösvalintojaan. Hänen heprean taitonsa tekee myös hänen [[eksegetiikka|eksegeettisistä]] töistään, erityisesti vuoden [[386]] jälkeen kirjoitetuista, arvokkaampia kuin useimmista muiden kirkkoisien kommentaarioista. Hän käytttikäytti paljon hyväkseen juutalaista tooranselitystraditiota, ja sovelsi myös allegorisia ja mystisiä tulkintoja [[Filon Aleksandrialainen|Filon Aleksandrialaisen]] ja muun [[aleksandrialainen koulukunta|aleksandrialaisen koulukunnan]] tyyliin. Hän painotti voimakkaasti eroa Vanhan testamentin [[apokryfikirjat|apokryfien]] ja kanonisen ''Hebraica veritaksen'' välillä.<!-- (cf. his introductions to the [[Books of Samuel]], see ''Prologus Galeatus'', to the Solomonic writings, to the [[Book of Tobit]], and to the [[Book of Judith]]).-->

Yksi Hieronymuksen varhaisimpiavarhaisimmista yrityksiäyrityksistä historian alalla on ''Kronikka'' (''Chronicon'' tai ''Temporum liber''), jonka hän kokosi noin vuonna [[380]] Konstantinopolissa. Se oli latinankielinen käännös Eusebiuksen ''[[Chronicon (Eusebius)|Chroniconin]]'' toisen osan muodostavista kronologisista taulukoista, ja siihen kuului myös lisäykset vuosille [[325]]–[[379]]. Huolimatta useista Eusebiukselta peräisin olleista virheistä sekä joistakin Hieronymuksen omista virheistä, Hieronymus tuotti arvokkaan teoksen jo pelkästään sen vuoksi, että se antoi sykäyksen Prosperuksen ja [[Cassiodorus|Cassiodoruksen]] myöhemmille aikakirjoille.

Periaatteessa kaikki Hieronymuksen opillisiin kysymyksiin liittyvät teokset ovat enemmän tai vähemmän luonteeltaan rajun poleemisia. Ne on suunnattu oikeaoppista uskoa vastaan hyökänneitä vastaan. Jopa Didymos Sokean Pyhästä Hengestä tekemän tutkielman latinankielinen käännös (aloitettu Roomassa [[384]], valmistunut Betlehemissä) on luoteeltaanluonteeltaan apologeettinen ja suunnattu [[areiolaisuus|areiolaisia]] ja [[pneumatomakhia]]n kannattajia vastaan. Sama pätee hänen versioonsa Origeneen teoksesta ''De principiis'' (n. [[399]]), jonka tarkoituksena on ollut korvata Rufinuksen epätarkka käännös.

Hieronymus kirjoitti vielä tiukemmin poleemisia teoksia läpi koko elämänsä. Käydessään Antiokiassa ja Konstantinopolissa hän joutui tutustumaan erityisesti areolaisuus-kysymykseen, ja erityisesti [[Meletios|Meletioksen]] ja [[Lucifer Calaritanus|Lucifer Calaritanuksen]] ympärille muodostuneeseen skismaan. Kaksi paavi Damasukselle osoitettua kirjettä (kirjeet 15 ja 16) valittaa sekä Meletioksen että Paulinuksen kannattajien käytöstä. Kummatkin olivat yrittäneet vetää häntä puolelleen kysymyksessä termien ''ousia'' ja ''hypostasis'' soveltamisessa [[kolminaisuusoppi|kolminaisuuteen]].

Samaan aikaan tai hieman myöhemmin, noin vuonna [[379]], Hieronymus kirjoitti teoksensa ''Liber Contra Luciferianos'' ("Kirja luciferianolaisia vastaan"), jossa hän käytti [[dialogi]]muotoa taistellessaan suuntauksen oppeja vastaan, erityisesti sitä vastaan, että he hylkäsivät harhaoppisten suorittaman kasteen. Roomassa, noin vuonna [[383]], hän kirjoitti teoksenvastusti Helvidiuksen opetuksia vastaan puolustaessaan teoksessaan [[Marian ikuinen neitsyys|Marian ikuista neitsyyttä]], sekä naimattomuuden ylempää arvoa suhteessa avioliittoon. Suunnilleen samanluoteinen vastustaja oli Jovinianus, jonka kanssa hän joutui konfliktiin vuonna [[392]]. Tätä vastaan hän kirjoitti teoksen ''Adversus Jovinianum'', sekä kirjan ääriasketistisia piirteitä puolustelevan kirjeen (kirje 48), joka oli osoitettu hänen ystävälleen Pammachiukselle.

Vielä kerran hän joutui puolustamaan katolista oppia hurskaudesta haja omasta askeettisesta etiikastaan vuonna [[406]] espanjalaista seurakunnanvanhinta Vigilantiusta vastaan. Tämä vastusti marttyyri- ja pyhäinjäännöskultteja, köyhyyslupauksia ja pappien [[selibaatti]]a. Samaan aikaan syntyi vastakkainasettelu Origeneen oikeaoppisuudesta Jerusalemin piispan Johanneksen ja Rufinuksen kanssa. Tähän aikaan sijoittuu eräs hänen intohimoisimmistaan ja kattavimmistaan poleemisista töistä: ''Contra Joannem Hierosolymitanum'' ([[398]] tai [[399]]); kaksi läheisesti yhteenliittyvää teosta ''Apologiae contra Rufinum'' (402); ja muutamaa kuukautta myöhemmin kirjoitettu "viimeinen sana" hänen entiselle ystävälleen Rufinukselle, ''Liber tertius seu ultima responsio adversus scripta Rufini''. Hieronymuksen viimeinen poleeminen teos oli taitavasti kirjoitettu ''Dialogue contra Pelagianos '' ([[415]]).

Hieronymus on epäilemättä kaikkein oppinein läntisistä kirkkoisistä. Katolisessa kirkossa häntä pidetään kirjastonhoitajien ja kääntäjien suojeluspyhimyksenä. Hieronymus ohittaa muut erityisesti heprean kielen taidoillaan, jotka hän sai kovan opiskelun kautta, ja joita hän käytti taitavasti. Hieronymus oli täysin tietoinen kyvyistään, eikä aina kyennyt välttämään kiusausta ylenkatsoa tai halventaa kirjallisia kilpailijoitaan, erityisesti [[Ambrosius]]ta. Hieronymus ei loista niinkään omaperäisellä ajattelullaan tai tietojensa soveltamisessa, kuin runollisella tyylillään, purevalla älyllään, sekä kyvyillään soveltaa sanallisia ilmaisuja tarpeisiinsa ja saavuttaa haluttu retorinen vaikutus.

Tämä asenteen johdosta [[Martti Luther]] tuomitsi myöhemmin Hieronymuksen ankarasti. Protestantit ovatkin olleet melko haluttomia hyväksymään hänen kirjoituksiaan auktoritaarisiksi, erityisesti koska hänen opetuyksensaopetuksensa keskittyi voimakkaasti asketismin ympärille. Dogmatiikassa hän tukeutui suojelijoihinsa: esimerkiksi suhteessa kolminaisuusopista käytyihin kiistoihin hän tukeutui paavilliseen suojelijaansa Damasukseen: [[Pietari (apostoli)|Pietari]]n kalliolle perustetun kirkon tehtävä oli päättää, tuliko hänen tunnistaa jumalallisessa ''ousiassa'' (olemuksessa) Meletioksen kannattajien tavoin kolme ''hypostaasia'', vai Paulinuksen kannattajien tavoin yksi ''hypostasis'', jossa on kolme ''prosopaa'' (persoonaa). Häntä voidaan pitää paitsi nykyaikaisen [[ultramontanismi]]n jopa myös [[jesuiitat|jesuiittojen]] äärimmäisen kuuliaisuuden edelläkävijänä.

Hänen asemaansa katolisen kirkon piirissä kuvaa se, että kuvallisissa esityksissä hänellä on usein kardinaalinhattu päässään, ja jopa silloin, kun hänet kuvataan puolialastomana erakkona, punainen hattu on nähtävissä jossain muualla kuvassa. Tämä kuvaamistraditio lienee syntynyt vastapainona sille, että hän ei ollut piispa (ollakseen kardinaaalikardinaali, piispuus ei ole ehtona). Hieronymus lasketaan läntisen kirkon neljän suuren kirkon opettajan ja kirkkoisän joukkoon, muut ovat Hippo piispa [[Augustinus]], Milanon piispa [[Ambrosius]] ja paavi [[Gregorius Suuri]].