Ero sivun ”Bronisław Malinowski (juoksija)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
universiadit + fix
Rivi 9:
{{mitalitaulukkoAla}}
 
'''Bronisław Malinowski''' (s. [[4. kesäkuuta]] [[1951]] [[Nowe]], [[Puola]], k. [[27. syyskuuta]] [[1981]] [[Grudziadz]]) oli puolalainen juoksija.
 
Malinowski teki läpimurtonsa vuoden 1970 nuorten EM-kisoissa voittamalla kultaa [[estejuoksu|2000 metrin esteissä]]. Hän osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisoihin seuraavan vuoden [[yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1971|EM-kisoissa Helsingissä]], joissa hän sijoittui kahdeksanneksi [[5 000 metrin juoksu|5 000 metrillä]]. [[kesäolympialaiset 1972|Münchenin olympialaisissa]] hän oli jälleen estejuoksijana, sijoittuen neljänneksi.
 
Ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa ja saman tien kultaisen Malinowski sai [[yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1974|EM-Roomassa]] 1974, jossa hän voitti 3&nbsp;000 metrin estejuoksun ajalla 8.15,04 sijoituttuaan muutamaa päivää aiemmin [[10 000 metrin juoksu|10 000 metrillä]] neljänneksi. Vuoden 1975 [[Universiadit|universiadeissa]] [[Rooma]]ssa Malinowski voitti estejuoksussa kultaa ajalla 8.22,32.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Butler, Mark (toim.) | Nimike=IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005 | Vuosi=2005 | Julkaisija=IAAF | Sivu=272 | Kieli={{en}}}}</ref>
 
[[Kesäolympialaiset 1976|Montrealin olympialaisissa]] Malinowski sai hopeaa Ruotsin [[Anders Gärderud]]in voittaessa. Kovatasoisessa kilpailussa Malinowskin aika 8.09,2 alitti entisen maailmanennätyksen.
Rivi 26:
 
*{{Kirjaviite | Tekijä=Hannus, Matti; | Nimike=Yleisurheilu: Tuhat tähteä| Vuosi=1983 | Julkaisija=WSOY| Tunniste=ISBN 951-0-11900-8}}
 
*{{Kirjaviite | Tekijä=Hannus, Matti; Shearman, Mark;| Nimike=Montreal olympiakirja| Vuosi=1976 | Julkaisija=Offsetpaino Sivakka| Tunniste=ISBN 951-99090-6-0}}
 
*{{Kirjaviite | Tekijä=Hannus, Matti; Shearman, Mark;| Nimike=Moskova olympiakirja| Vuosi=1983 | Tunniste=ISBN 951-9465-09-X}}
 
===Viitteet===
{{Viitteet}}
 
 
{{Miesten estejuoksun olympiavoittajat}}