Ero sivun ”Kerettiläisyys” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
[[Kuva:Burning of jan hus at the stake at council of constance.jpg|thumb|240px|[[Jan Hus]]in polttaminen roviolla.]]
'''Kerettiläisyys''' eli virallisesta uskonopista poikkeava harhaoppi (''heresia'', [[kreikan kieli|kreikan]] sanasta {{polytoninen|αιρεσις}}, ''hairesis'', verbistä< {{polytoninen|αιρεομαι}}, ''haireomai'', "'valita"') tarkoittaa [[uskonto|uskonnollista]] vääräoppisuutta.
 
== Historiaa ==
 
IlmaisuaSanaa käytti''kerettiläinen'' ensikäytti kertaaensimmäisenä kirkkoisä [[Irenaeus]] (noin 130-202130–202) traktaatissaan ''Contra Haereses'', (Heresioita vastaan,) kuvatessaan ja arvostellessaan kristittyjä, joiden näkemykset erosivat hänen omistaan. [[Eusebios Kesarealainen]] (noin 275 — 339275–339) kirjoitti ''[[Kirkkohistoria (Eusebios)|Kirkkohistorian]]'' (''Ekklesiastike historia'', ''Historia Ecclesiastica''), jossa huomioidaantarkastellaan eri oppisuuntauksia. Kerettiläisyys ei ole puolueettomasti määriteltävissä, vaan se määrittyyvoidaan määritellä vain suhteessa oikeaoppisena ("[[ortodoksia|ortodoksisina]]") pidettyihin näkökantoihin.
 
Kerettiläiseksi pidettyjä kristillisiä liikkeitä on esiintynyt aina [[Jeesus|Kristuksen]] ylösnousemisenylösnousemuksesta jälkeen,alkaen. yleisimmätTunnetuimpia suuntauksetsuuntauksia ovat [[Areiolaisuus|areiolaisuus]], [[Ebionitismi|ebionitismi]], [[markionismi|markionismi]], [[montanolaisuus|montanismi]] ja [[Gnostilaisuus|gnostilaisuus]].
 
Kun kirkko nousi merkittäväksimyöhäisessä valtarakenteelliseksiantiikissa ja yhteiskunnalliseksikeskiajalla vaikuttajaksimerkittäväksi myöhäisessä antiikissavaltatekijäksi ja keskiajallayhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, tuli kerettiläisyydestä muodostui yhtä laillaniin maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden uhkaavan myös itseään koskevaksi uhaksi, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he saattoivat jopa murhauttaa kerettiläisiä.
 
1000- ja 1100-luvuillaluvulla paavit määräsivät, että harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuuden takavarikolla. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin [[kirkonkirous|kirkonkirouksella]] (ekskommunikaatiolla), jota pidettiin keskiajalla äärimmäisen ankarana rangaistuksena.
 
Kirkko uudisti menetelmiään kerettiläisiä vastaan, ja perusti [[inkvisitio]]-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa harhaoppia vastaan jo vuonna [[1231]]. Kirkkoa huolestuttivat suuret joukkokerettiläiset liikkeet kuten [[valdolaiset]] (valdesilaiset), [[albigenssit]] ja [[kataarit]]. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.
 
Maalliset herratvaltiaat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin [[kidutus|kiduttaa]], jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäisen laajamittaisen kerettiläisvastaisen teloituksen katsotaan tapahtuneen jo vuonna [[1022]], jolloin surmansa sai [[Orléans]]issa [[Ranska]]ssa useita satoja harhaoppisia. Heidän väitettiin muun muassa järjestäneen sukupuoliorgioita öisin – sittemmin kyseinen kuvitelma esiintyy lukuisten harhaoppisuusepäilystenharhaoppiepäilysten yhteydessä.
 
Kerettiläisyys ei tarkoita samaa kuin [[noituus]]. [[noitaNoita|Noidat]] luettiin kyllä kerettiläisiksi, mutta yleisimmin kerettiläinen oli toiseen [[uskonto]]on kuuluva tai ”Jumalasta luopunut” henkilö. Myös [[Martti Luther]] oli kerettiläinen, sillä hänen oppinsa ei ollut [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] mukaista. Myös monet uskovaiset ja tieteentekijät leimaantuivat esimerkiksi erheiden perusteella kerettiläisiksi. Yleensä kerettiläiset kuitenkin leimattiin [[saatana|saatanalle]] sielunsa myyneiksi ihmisiksi.
 
Kerettiläisten (maallinen) vainoaminen loppui virallisesti useissa maissa vasta kun uskonnonvapauslaki salli jokaisen omat uskonnot. Kirkkojen kannalta harhaoppisuus on edelleen ongelmallinen kysymys.
Rivi 22:
Ortodoksiseen [[piispanvala]]an sisältyy edelleen kohta, jossa vihittävä piispa sanoutuu irti kaikista harhaopeista:
 
{{sitaatti|[[Anateema|Anatemoin]] Areioksen ja ne, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja ovat osalliset hänen mielettömään harhaansa; samoin Makedonioksen ja hänen seuraajansa, joita sattuvasti kutsutaan Hengen vastustajiksi; samoin hylkään ja anatemoin Nestorioksen ja muut lahkojohtajat ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat, ja tätä voimakkaasti julistan suurella äänellä. Anateema kaikille harhaoppisille. Anateema koko harhaoppisten joukolle.}}
 
Tämä kuultiin viimeksi Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa tammikuussa 2005, kun apulaispiispa [[Arseni (piispa)|Arseni]] asetettiin virkaansa ja vannoi piispanvalansa.