Ero sivun ”Metsäojitus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
Aiheesta muualla (viallinen linkki uusittu ja lähde lisätty), lähteen pohjalta lisätietoja |
||
Rivi 1:
'''Metsäojitus''' on termi, joka viittaa pääasiassa [[suo|soiden]] kuivattamiseen [[ojitus|ojittamalla]].
==Tarkoitus==
[[Vesilaki|Vesilain]] mukaan ojitus on alueen käyttöä haittaavan veden poisjohtamista. Metsäojitus palvelee metsätaloutta. Ennen muuta sillä pyritään lisäämään puiden kasvualustan hapellisuutta säätelemällä maan vesipitoisuutta. Ilmanvaihdon varmentamisen ohella [[pohjavesi|pohjaveden]] pinnan tasoa laskemalla saadaan puiden juurille lisää syvyyttä ja samalla puille ravinteita paksummasta maakerroksesta. Metsäojituksen seurauksena myös puun korjuuolosuhteet usein paranevat.
==Periaate==
Suometsien ojituksessa käytetään sekä avo-ojia että [[salaoja|salaojia]]. Ojastot rakentuvat ojitusalueelle haarautuvista kuivatusojista eli sarkaojista, jotka tuovat vettä aluetta halkovaan kokoojaojaan. Sarkaojia ympäröi aluetta kiertävä niskaoja, valtaoja taas siirtää veden pois alueelta. Avo-ohjat ovat yleensä syvyydeltään 60 sentistä metriin. Aina [[1950-luku|1950-luvulle]] saakka ojitus tehtiin Suomessa pääosin [[lapio]]työnä. Nämä ojat ovat säilyneet hyväkuntoisina.
Sodan jälkeen kokeiltiin lyhyen ajan ojitusta räjäyttämällä, mutta tulokset olivat huonot ja menetelmästä luovuttiin. Ojajyrsin kehitettiin [[1960-luku|1960-luvulla]]. Sillä syntyi kapeita ojia ja se sopi parhaiten kivettömille ja paksuturpeisille maille, mutta käyttö jäi vähäiseksi. Eniten käytetty ojitustapa 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun loppupuolelle oli auraus, menetelmänä nopea ja edullinen. Kuivatustulokset eivät kuitenkaan olleet parhaat mahdolliset mm. aurauspalteiden takia. Ojien kokoa oli lisäksi vaikea muuttaa ja ojien risteyskohdat piti viimeistellä lapiolla tai kaivurilla.
Ns. konekaivu eli [[traktori]]kaivurilla tehty ojitus tuli Suomessa vallitsevaksi 1960-luvun lopussa, se on nopea ja joustava työtapa. Muotokauhalla saadaan haluttu ojan muoto ja koko. Ojanteko [[kaivinkone]]ella on yleisimpiä tapoja nykyään, varsinkin kunnostusojituksissa. Kaivinkone on traktoria tehokkaampi, mm. koska se pyörii akselinsa ympäri ja voi kulkea kunnostettavan ojan päällä.
==Ojitus ja luonnon suojelu==
Metsäojitusta on myös kritisoitu, mm. että sen pilaa tai tuhoaa suoekosysteemejä ja [[hilla]]paikkoja, likaa vesistöjä ja hävittää kalojen kutupaikkoja, karkottaa [[riista]]n sekä vapauttaa [[turve|turpeesta]] [[hiili|hiiltä]] [[ilmakehä]]än. Varsinkin soiden ojituksen metsätaloudellisia etuja on arvostelu toteamalla, että se on kallista eikä silti tuota kunnon puustoa.
Ojien kaivumaista lähteekin aina kiintoainesta, joka voi aiheuttaa erilaisia haittoja pintavesistöissä. Ojituksen yhteydessä
kiintoaines pyritään sitomaan erilaisin keinoin, kuten kaivujärjestyksen ja -suunnan valinnoilla, lietekuopilla, tekemällä kaivukatkoja sekä rakentamalla pintavalutuskenttiä ja sakeutusaltaita. Laskuojia ei koskaan kaiveta kiinni luonnonvesistöihin. Ojituksessa vapautuu kiintoainesten lisäksi ravinteita ([[typpi]], [[fosfori]], [[kalium]]), joiden huuhtoutumisen estäminen on vaikeampaa.
Ojitusta rajoittavat nykyään mm. Suomen metsäsertifiointi (FFCS), [[luonnonsuojelulaki|luonnonsuojelulain]] suojelemat metsätyypit sekä metsälain määrittelemät erityisen tärkeät tai muuten arvokkaat elinympäristöt.
==Metsäojitus Suomessa==
[[Joki]]a ja [[järvi]]ä kuivatettiin [[Suomi|Suomessa]] jo [[1800-luku|1800-luvulla]], mutta varsinainen metsäojittaminen alkoi vasta [[1850-luku|1850-luvun]] paikkeilla. Valtion tukemaa metsäojitusta on toteutettu [[1900-luku|1900-luvun]] alusta ja se on ollut pääasiassa koneellista [[1950-luku|1950-luvulta]] asti.
Metsäinventoinnin perusteella suometsien kokonaistilavuus oli vuodesta [[1951]] vuoteen [[1953]] tehtyjen selvitysten mukaan noin 250 miljoonaa kuutiota ja vuosien [[1986]] - [[1994]] inventoinnin mukaan 365 miljoonaa kuutiometriä. Kokonaiskasvu oli siis lähes kaksinkertaistunut kyseisenä aikana.
Nykyisin pääosa metsäojittamisesta on kunnostusojitusta, jossa vanhoja ojituksia isonnetaan ja parannetaan. Kunnostuksen syynä ovat mm. että ajan myötä ojien ympäristöjen maakerrokset painuvat, kasvillisuus tai hakkuutähteet tukkivat ojia, ojien luiskat sortuvat tai ojat syöpyvät tai liettyvät. Kunnostusta voidaan tehdä perkaamalla eli vanhojen ojien puhdistuksella ja syventämiselllä, tai täydennysojituksella vanhojen ojien väliin. Perkaus on halvempaa, täydennysojitus saattaa lisäksi hankaloittaa puunkorjuuta ja pienentää kasvualaa.
Osia ojitetuista suometsistä on ennallistettu, esimerkiksi [[Olvassuon luonnonpuisto]]n alueella [[Utajärvi|Utajärvellä]] on ennallistettu suon laitaan aikoinaan kaivettuja suuria valtaojia.
==Aiheesta muualla==
* [http://www.mm.helsinki.fi/mmeko/KURSSIT/ME104/suometsat.pdf Metsäojitus ja suot metsätaloudessa] (viitattu 25.4.2009)
* [http://agl.cc.jyu.fi/visu/index.php?id=517 Metsäojitus - virtuaalisuo] (viitattu 25.4.2009)
{{Tynkä}}
| |||