Ero sivun ”Televisiomainonta” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
TV-mainoslauluja oli ainakin jo 1960-luvulla, mutta muun musiikin käyttö mainoksissa on yleistynyt vasta myöhemmin
Rivi 9:
Televisiomainokset ovat myös aiheuttaneet aika ajoin polemiikkia eri syistä. Muutamia mainoksia on Suomessa kielletty esimerkiksi väkivallan takia.
 
KaupallisenTelevisiomainonnan musiikinvarhaisvaiheista käytönlähtien mainoksissa on usein esitetty myös varta vasten sävellettyjä mainoslauluja. Nykyään niissä esiintyy usein myös musiikkia, jota ei ole alkujaan tehty mainontaa varten. Tämän katsotaan yleistyneen vuodesta 1987 alkaen, jolloin [[Nike (yritys)|Nike]] käytti [[Beatles]]in "Revolution" kappaletta kenkämainoksessaan. Sen jälkeen tunnettuja kappaleita on käytetty mainoksissa paljon. Usein kappaleet eivät liity itse tuotteeseen mitenkään, vaan tarkoituksena on vain herättää mukavia tuntemuksia mainoksen katsojissa. [[Iggy Pop]]in kappaletta "Lust for Life", joka kertoo [[heroiini]]riippuvuudesta, käytettiin laivaristeilyjen mainostamiseen. Jotkut artistit eivät halua musiikkia käytettävän televisiomainoksissa, mutta he eivät pysty aina estämään musiikkinsa käyttöä. Toisaalta jotkut kappaleet ovat saaneet suosiota mainosten ansiosta. Etenkin [[Levi's]] -firma tunnetaan osin mainosten luomista hiteistä ("Mr.Bombastic", "Inside", "Spaceman"). Samoin yleisö on joskus suhtautunut kielteisesti tiettyjen ihmisten itselleen tärkeinä pitämien musiikkikappaleiden käyttöön mainoksissa (esimerkiksi automainoksessa käytetty [[Sly and the Family Stone]]n [[rasismi]]n vastainen "Everyday People"). Suomessa itse mainosalalla työskennellyt [[J. Karjalainen]] ei salli kappaleitaan käytettävän mainoksissa.
 
[[Luokka:Mainonta]]