Douglas Adams on kirjailija, joka tunnetaan parhaiten viisiosaisesta "trilogiastaan" Linnunradan käsikirja liftareille. Tämän lisäksi hän on toki kirjoittanut muutakin materiaalia, vaikka nämä eivät luonnollisestikaan ole saavuttaneet yhtä mittavaa suosiota kansan syvien rivien keskuudessa. Itse en ole Linnunrata-sarjaa lukenut (paha minä!), mutta uskoisin olevani oikeassa väittäessäni sen olevan humoristisuudessaan täysin omaa luokkaansa. Luin nimittäin Adamsin toisen teoksen "Sielun pitkä pimeä teehetki", joka jo nimensä puolesta näyttää jatkavan samaa linjaa Linnunradan viitoittamalla tiellä.
Lähetä aineesi julkaistavaksi!
Kotiaine.com julkaisee käyttäjien kouluaineita ja esseitä, ala-asteelta yliopistotasoon asti. Lähetä omasi!
Julkaiseminen on vaivatonta. Voit laittaa aineesi esille omalla nimelläsi, nimimerkillä tai täysin nimettömästi. Saat mielipiteesi julki ja usein myös palautetta kommentointitoimintomme kautta. Lue lisää!
Tässä kirjassaan Adams sekoittaa onnistuneesti vähemmän tavanomaisia ihmisiä ja näiden vielä vähemmän tavanomaista elämää sekä pohjoismaista mytologiaa jumaltarustoineen. Kerronta on sujuvaa ja tavalliseen kuvailuun tottunut lukija voi yllättyä iloisesti – suorastaan naureskella itsekseen – kirjaa lukiessaan, sillä yleensä kirjoissa käytetty "normaalin" leiman aiheellisesti ansainnut kuvailu on korvattu humoristisella ja parodioivalla vastaavalla. Vai kuulostaako seuraava tekstikatkelma kenties vakavalla mielellä kirjoitetulta?
Kuvaus Asgårdista, jumalten valtakunnasta:
"Salaman ohuet haarat levittäytyivät suurten pilvien alapinnalle, joka roikkui taivaalta kuin vatsamakkara. Pieni ja ärtynyt ukkosenjyrähdys ärähti pilville ja puristi niistä muutaman vastahakoisen pisaran ohutta vihmaa. Taivaiden alla törrötti hurjannäköisiä torneja, vääntyneitä teräväkärkisiä huippuja ja suippoja ulokkeita, jotka tökkivät taivasta ja pistelivät sitä niin raivostuttavasti, että se näytti olevan minä hetkenä hyvänsä valmis räjähtämä
