Ero sivun ”Yliminä” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
Lähteitä |
||
Rivi 1:
'''Superego''' eli '''yliminä''' ([[saksan kieli|saks.]] ''Über-Ich'') on [[psykoanalyysi|psykoanalyyttisen]]
[[Metapsykologia]]ssaan [[Sigmund Freud]] jakoi psyyken kolmeen osaan tai asteeseen: [[ego]], [[viettipohja|id]] ja superego.
Persoonallisuuden kolmas rakenne superego (yliminä) muotoutuu lapsen oppiessa kasvattajiltaan, millainen toiminta on hyväksyttävää. Lapsi siis sisäistää lähiympäristön normit, ja se vastaa osin omaatuntoa. Superegon muodostumiseen ja lujittumiseen vaikuttavat lapsen myöhemmätkin kokemukset, vaikkapa kouluajan samastumiset auktoriteetteihin.
Superegoa voidaan luonnehtia [[oidipuskompleksi]]n perilliseksi. Kun lapsi havaitsi, että isä on esteenä oidipaalisten toiveiden täyttymiselle, ego muodosti saman esteen itseensä ja jäljittelemällä pääsi osalliseksi isän voimasta. Superego ei kuitenkaan ole vain varhaisimpien eroottisten kohteenvalintojen jäänne, vaan sen perustana on myös reaktionmuodostusta: paitsi että lapsen pitää olla sellainen kuin isä, hän ei toisaalta saa tehdä kaikkea, mitä isä tekee. Egon heikkous superegon vaatimusten ja syytösten edessä johtuukin juuri siitä, että superegon muodostuessa ego oli vielä heikko ja riippuvainen, ja tämä suhde on jäänyt vallitsevaksi. Superego on etäämpänä tietoisuudesta kuin ego, ja se yltää syvälle idiin. (Freud 1993: 156–168.) Superego on lapsen kuvitelmien ja viettipyrkimysten värittämä, ei vanhempien realistinen jäljennös. Superego on paitsi rankaiseva myös suojeleva: se ennakoi ympäristön reaktioita lapsen toimintaan.
Superego sisältää yksilön ja yhteisön arvomaailman — tai sen, mitä yksilö luulee tuon arvomaailman olevan. Superegon arvot periytyvät menneisyydestä ja ne voivat siksi olla ristiriidassa yksilön nykyisten arvojen kanssa. Superegon tehtäviin kuuluvat paitsi itsetarkkailu myös egoihanteen ylläpito ja moraaliarvojen vakiinnuttaminen sekä omantunnon tehtävät. (Merkur 2001.) Velvollisuudentunto kuuluu superegoon, eikä siihen liity moraalista harkintaa: sama superego vaatii sodan ja rauhan velvollisuuksia noudatettavan.
Uusimmissa psykoanalyysin suuntauksissa on pyritty luopumaan rakennemallista ja korostamaan psyykkisen kehityksen prosessiluonteisuutta ja vuorovaikutusta (esim. Tähkä 1997).
==Lähteet==
*Freud, Sigmund 1964: ''Johdatus psykoanalyysiin.'' Suomentanut Erkki Puranen. Gummerus, Jyväskylä. [''Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse'', 1917, & ''Neue Folge der Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse'', 1932.]
* Freud, Sigmund 1993: ''Johdatus narsismiin ja muita esseitä.'' Suomentanut Mirja Rutanen. Love Kirjat, Helsinki. [''Zur Einführung des Narzißmus'', 1914, & ''Jenseits des Lustprinzips'', 1920, & ''Das Ich und das Es'', 1923, & ''Aus der Geschichte einer infantilen Neurose'', 1918.]
* Merkur, Dan 2001: ''Unconscious Wisdom: A Superego Function in Dreams, Consciencs, and Inspiration.'' State University of New York Press, Albany.
* Tähkä, Veikko 1997: ''Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen.'' WSOY, Helsinki. [''Mind and Its Treatment: A Psychoanalytical Approach'', 1993.]
[[luokka:Psykoanalyysi]]
Rivi 11 ⟶ 22:
[[en:Id, ego, and super-ego]]
[[de:Über-Ich]]
| |||