Ero sivun ”Neljä jaloa totuutta” versioiden välillä

Kärsimyksen aiheuttaa halu ja takertuminen (''[[taṇhā]]'' eli jano). Ihminen janoaa itselleen tavaraa, rahaa, ystäviä, elinikää jne. Koska asiat ovat perusluonteeltaan pysymättömiä, hän ei kuitenkaan voi saada lopullista tyydytystä. Siksi siis kaikki asiat ovat lopulta dukkhaa. Buddhalaisuus puhuu kolmenlaisesta janoamisesta: on aistinautintojen jano, olemisen halujano ja olemattomuuden jano. Aistinautintojen jano viittaa aistillisten nautintojen, kuten maukkaan ruuan janoamiseen. Olemisen jano viittaa kaipuuseen elää ikuisesti tai olla jotakin muuta, kuin tällä hetkellä on. Olemattomuuden jano viittaa taas janoon päästä eroon jostakin, tai jopa kuolemankaipuuseen. Janoaminen aiheuttavat kuoleman jälkeen jälleensyntymän.

Halu ei aina ole siis ongelma, mutta siitä tulee ongelma nimenomaan kun se muuttuu janoksi, tarrautumiseksi. Takertuminen tarkoittaa pakkomielteistä, neuroottista halua, jajoskus jopa riippuvuutta. Buddhalaisuuden mukaan kipu ja kärsimys ovat eri asioita. Kärsimys syntyy kun ihminen kohdatessaan kipua takertuu ajatukseen että kipua ei pitäisi olla. Ihminen haluaa pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä miellyttävistä asioista ikuisesti(esimerkiksi ystävistään, hyvistä tuntemuksista ja nautinnoista) ja hankkiutua epämiellyttävistä eroon. Elämässä(esimerkiksi onkielteisistä hyviätunteista, asioitakivusta jatai niistäikävistä tokiihmisistä). saaJos iloitaon janälkä, ei ole väärin haluta nauttiasyödä, mutta mihinkäänmakunautintoon ei tule tarrautua. Tarrautumaton antaa asioiden tulla, olla ja mennä sellaisina kuin ne ovat. On ymmärrettävä milloin pitää kiinni ja milloin päästää irti - buddhalaisuus ei opeta välinpitämättömyyttä.