Ero sivun ”Tervahauta” versioiden välillä

[[Terva]]sta tuli [[1700-luku|1700-luvulla]] Suomen tärkein vientituote. Vuosisadan lopulla tervanpoltto keskittyi [[Kainuu]]n alueelle, [[Oulujoki|Oulujoen]] toimiessa tervan kuljetusreittinä. Yksi syy oli myös, että [[isojako]]a ei toimitettu vielä 1700-luvulla [[Kajaani]]n kihlalkunnassakihlakunnassa, joten [[tervas]]ten hankkiminen oli siellä pitkään paljon helpompaa kuin esimerkiksi [[Pohjanmaa]]llan länsiosissa. Tosin Kajaani kielsi [[1755]] tervasten oton kaupunkialueelta ja kolmen vuoden päästä tervan polton viittä kilometriä kaupunkia lähempänä ilman erityislupaa. Vaikka tervaksina käytettiin myös [[pihka]]isia [[mänty|männyn]] [[kanto]]ja ja kuivuneita keloja, yleinen hankintakeino oli kolota ja pihkaannutta mäntyjä kolmen peräkkäisen vuoden aikana aina usean metrin korkeudelle asti. Kolotut puut kaadettiin ja vietiin rankoina tervahaudan paikalle, jossa niistä tehtiin säröksiä eli lyhyempiä halkaistuja soiroja.

TervahautoinaTervahaudat onovat Suomessa käytettyolleet kahta tervahautatyyppiäpäätyyppiä, rännimäistärännimäisiä ja rattimaistarattimaisia. Suurempaa tuotantoa varten valmistettiin rattimaisia hautoja, jotka kaivettiin tuulensuojaiseen paikkaan ja joiden pohjalle rakennettiin umpinaiset säiliöt. Rännihaudassa terva juoksutettiin tynnyreihin rännin eli ns. piipun kautta, jonka päässä oli kynä tai purtilo. Tervahaudan pohja tampattiin tiiviiksi [[turve|turpeella]] ja [[savi|savella]],. särköksetSärökset ladottiin kerroksittain viistosti tai joskus melkein kohtisuoraankin pystyyn haudan pohjalle, niin että keskelle jäi ns. silmäkeppi ja sen pohjalle särösristikko tai takka. Ennen polttamista säröksistä ladottu hauta peitettiin huolellisesti ensin huonolla puulla, sitten [[sammal]]illa, turpeella ja [[multa|mullalla]]. Tervahaudan vierusvallin eli ns. palton alareuna jätettiin peittämättä, hauta sytytettiin [[tuohi|tuohella]] juuri paltonreunasta. Terva valui silmästä piipun aukkoon, piippu oli umpinainen mutta tehty kahdesta halkaistusta ja koverretusta puusta, jotka liitettiin vanteilla yhteen ja tilkittiin puun kuorella. Kynän päässä oli tappi, joka avamaalla terva juoksutettiin tynnyriin.

==HaudanTervahaudan poltto==

Poltossa tervaksista tislautuu ns. nestemäinen terva kuivatislaamalla. Haudanison hudan polttaminen kesti noin viikon, yhdestä kuutiometristä tervaksia saatiin noin 30 litraa eli neljännestynnyri tervaa. Tervatynnyrin standardikoko oli 48 kannullista eli 125 litraa. Piipun tappi avattiin vasta ensimmäisen polttovuorokauden jälkeen, jolloin siitä valui ensin tervavettä eli tervankusta. Tervaa alettiin saada kolmantenä päivänä, aluksi paksumpaa ja sitten haudan kuumuuden kohotessa hienoa ja notkeaa. Polton aikana tervahautaa juntattiin aika ajoin tiiviimmäksi isolla puunuijalla. Valmiit tynnyrit kuljetettiin usein haudalta jatkoyhteyksien ääreen ns. palkkuilla eli puisilla [[aisa|purilasaisoilla]], jolloin niiden kestävyys tuli heti koeteltua. Tervanpoltto alkoi vähetä [[1800-luku|1800-luvun]] luvun jälkipuoliskolla ja loppui [[1930-luku|1930-luvulla]]. Nykyisin tervanpolttoa järjestetään perinnetapahtumana muun muassa [[maaseutunäyttely]]issä ja esimerkiksi [[Oulu]]n lähellä [[Turkansaari|Turkansaaressa]] [[juhannus|juhannusaattoisin]]. Tervahaudan panoa valvovaa henkilöä on kutsuttu eri lähteissä hautamahtariksi, -mestariksi tai plehtariksi. Oulussa toimineen [[Merijal]]in luoman Tervaleijona-pastillin rasiassa todettiinkin, että "''Plehtari oli tervahaudan valmistuksen eli -panon valvoja. Plehtarin toimi oli arvostettu ja siihen ei kuka tahansa kelvannutkaan.''"