Ero sivun ”Kirjallisuuskritiikki” versioiden välillä

Kirjallisuuskritiikkiä on luultavasti ollut yhtä kauan kuin kirjallisuuttakin. [[Aristoteles]] kirjoitti neljännellä vuosisadalla eKreaa. ''[[Runousoppi|Runousopin]]'', joka on monien kirjallisuuden lajien [[typologia]] ja kuvaus ja jossa on erityistä kriittisyyttä suhteessa moniin nykyajan taideteoksiin. ''Runousoppi'' muodosti ensimmäisen kerran [[mimesis|mimesiksen]] ja [[katharsis|katharsiksen]] käsitteet, jotka ovat vieläkin oleellisia kirjallisuuden tutkimuksessa. [[Platon]]in hyökkäykset [[runous|runoutta]] vastaan jäljittelevänä, toissijaisena ja epäaitona olivat myös rakentavia.

[[Renessanssi|Renessanssin]] kirjallisuuskritiikki kehitti klassisia ideoita muodon ja sisällön yhtenäisyydestä kirjallisen [[uusklassismi|uusklassismiin]], julistaen kirjallisuuden keskeistä asemaa [[kulttuuri]]ssa, uskoen [[runoilija]]n ja [[kirjailija]]n pitkän kirjallisuuden tradition säilyttäjiksi. Renessanssin kritiikki syntyi vuonna 1498, kun löydettiin uudelleen klassisia tekstejä, joista huomattavin oli [[Giorgio Valla]]n [[Latina|latinankielinen]] käännös Aristoteleen ''Runousopista''. AristotelenAristoteleen teokset, erityisesti ''Runousoppi'', olivat 1700-luvun lopulle asti kaikkein tärkein kirjallisuuskritiikin vaikuttaja. [[Lodovico Castelvetro]] oli renessanssin kriitikoista vaikutusvaltaisin, joka kirjoitti kommentteja Aristotelen ''Runousoppiin'' vuonna 1570.