Wikipedia

Ero sivun ”Georges Perec” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 2:
 
== Elämä ==
Georges Perecin vanhemmat olivat [[Puola]]n juutalaisia. Perhe muutti Ranskaan 1920-luvulla Ranskaan. Perec jäi orvoksi isän kuoltua rintamalla ja äidin menehdyttyä [[Auschwitz]]in keskitysleirillä. Ottovanhempina toimivat isän sisar ja tämän aviomies. ''W eli Lapsuudenmuisto'' –teos kertoo kirjailijan traumaattisesta varhaislapsuudesta, josta hän on todennut, ettei hänellä ole lapsuusmuistoja.
 
Hän avioitui vuonna 1959 Paulette Petrasin kanssa, mutta liitto päättyi eroon. Elämänsä kuusi viimeistä vuotta Perec jakoieli elokuvantekijä [[Catherine Binet]]’n kanssa, joka on tehnyt Perecistä dokumenttielokuvan ''Te souviens-tu de Gaspard Winckler?'' (1990).
 
Perec asui lähes koko elämänsä Pariisissa. Hän aloitti historian opinnothistorianopinnot, mutta jätti ne kesken. Sosiologian tutkinnon hän suoritti [[Tunis]]issa, jossa hänen vaimonsa työskenteli vuoden ajan. Hän työskenteli arkistonhoitajana vuosina 1961 – 19781961–1978. Ajoittain hän elätti itsensä myös laatimalla sanaristikkoja. Hän olisi halunnut ryhtyä myös kuvataiteilijaksi.
 
Vuonna 1967 Perec tutustui [[Raymond Queneau]]hon, joka oli potentiaalisen kirjallisuuden työpajan OuLiPon toinen perustaja. Perec toimi aktiivisesti OuLiPossa ja kehitti OuLiPo -kirjallisuuden virtuoosimaisiin suorituksiin, josta on osoituksena varsinkin hänen pääteoksensa ''La vie mode d’emploi'' (1978, Elämä Käyttöohje), jonka hän omisti Queneau’nQueneaun muistolle.
 
Perec kuoli [[keuhkosyöpä]]än [[3. maaliskuuta]] [[1982]]. Hänet haudattiin toiveidensa mukaisesti [[Père-Lachaise|Père-Lachaisen hautausmaa]]lle. [[David Bellos]] julkaisi vuonna 1993 Perec-elämäkerran ''A Life in the Words'', joka käännettiin ranskaksi ''Une Vie dans les mots'' vuonna 1994. Bellos sai elämäkerrasta [[Goncourt-palkinto|Goncourt-palkinnon]]. Teosta pidetään kuitenkin kiistanalaisena. Sen jälkeen on ilmestynyt kaksi elämäkertaa, joista toisessa oikaistaan Bellosin kirjoituksia.
 
== Elämä sanoissa ==
Rivi 21:
Omaelämäkerrallinen ''W eli Lapsuudenmuisto'' -kirja on omistettu E:lle (”pour E”), jonka on katsottu viittaavan ”pour eux” eli ”heihin”, vanhempiin, jotka Perec menetti jo lapsena. Luvun 11 jälkeen on paljonpuhuva lähes tyhjä sivu, jonka keskellä lukee vain: (…).
 
Perecin pääteos, ''La vie mode d'emploi'' (1978, ''Elämä Käyttöohje'')<ref>[http://www.lokikirjat.com/pereelam.html Lokikirjat]</ref> rakentuu monista toisiinsa limittyvistä kertomuksista. Alaotsikkona on monikollinen ''Romans'' - Romaaneja. Lukuja ei ole aivan sataa, vaan yhdeksänkymmentäyhdeksän, mikä jättää tietoisesti pienen raon keskeneräisyydelle. [[Italo Calvino]] luonnehti teosta viimeiseksi suureksi tapaukseksi romaanin historiassa. Perec sai teoksesta [[Médicis-palkinto|Médicis-palkinnon]].
 
ARTE-TV-kanava esitti vuonna 1999 Bernard Queysannen dokumenttielokuvan ''Georges Perec, lire traduire''. ''La vie mode d’emploi'' -romaanin saksantaja Eugen Helmlé keskustelee filmissä David Bellosin kanssa, joka on kääntänyt Perecin teoksia englanniksi ja kirjoittanut elämäkerran. He kertoivat Perecin kielipelien, lainausten ja nokkelien sanankäänteiden kääntämisen synnyttämistä ongelmista.
 
''Un cabinet d’amateur'' käsittelee Guillaume van Haechtin maalausta, joka esittää Corneille van der Geestin [[taidegalleria]]a <ref>[http://www.remue.net/cont/Perec_Montfrans.html Manet van Montfrans / Georges Perec: visite au cabinet du falsificateur] {{fr}}</ref>. Novelli muodostaa eräänlaisen kirjaparin ''La vie mode d’emploi''’lle. Se on samalla ”mise en abyme” eli taulu taulussa. Kaikki Perecin teokset ovat [[metafiktio]]ta eli ne käsittelevät omaa syntyhistoriaansa.
 
Perecin viimeiseksi teokseksi jäi ''Récits d’Ellis Island'', joka kertoo siirtolaisista, jotka muuttivat amerikkalaisen unelman perässä Yhdysvaltoihin. New Yorkissa, kivenheiton päässä [[Vapaudenpatsas|Vapaudenpatsaasta]] on [[Ellis Island]] -saari, jonne väkijoukko ohjattiin. Tulokkaat eroteltiin. Sairaat, vammaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät merkittiin valkoisella liidulla. Tämän dokumentin kautta Perec saattoi puhua omasta tapauksestaan. Nykyisin Ellis Island toimii siirtolaismuseona.<ref> [http://www.ellisisland.com/ellis_home.html Ellis Island]</ref>
 
== Teokset ==
 
*Les Choses: Une histoire des années soixante, 1965
*Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?, 1966
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Georges_Perec”