Ero sivun ”Hannu (Tanska)” versioiden välillä

Hannu tuli [[Tanska]]n ja [[Norja]]n hallitsijaksi isänsä [[Kristian I|Kristianin]] kuoltua 1481. Ruotsin kanssa hän neuvotteli vuonna [[1483]] ''Kalmarin resessin[[resessi]]n'', jossa määriteltiin ja rajattiin unionikuninkaan valta Ruotsissa. Hän ei kuitenkaan lopulta saapunut allekirjoittamaan sopimusta, ja yritys palauttaa Ruotsi [[Kalmarin unioni]]in raukesi. Vuonna [[1493]] Hannu solmi liiton Venäjän kanssa Ruotsia ja sen [[valtionhoitaja]] [[Sten Sture vanhempi|Sten Sturea]] vastaan. Liittoa pidettiin uskonnollisista syistä ennenkuulumattomana.

Venäjän ja Ruotsin välinen sota, [[vanha viha]], käytiin vuosina [[1495]]–[[1497]], ja heti rauhanteon jälkeen Hannu julisti sodan Ruotsille. Hän voitti Sten Sturen joukot Rotebron luona [[1497]]. Sture joutui myöntämään Hannulle oikeuden kruunuun, ja sai vastineeksi koko Suomen läänikseen. Hannu kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi [[1497]]. Vuonna [[1499]] Hannu katsoi asemansa olevan niin vahva, ettei hänen tarvinnut enää suosia Sten Sturea, jolta otettiin pois [[Viipuri]], [[Olavinlinna]] ja [[Turku]]. Vuonna 1501 Hannun ja venäläisten tekemät sopimukset paljastuivat [[Ruotsin valtaneuvosto]]lle. Tämä yhdessä sen kanssa, ettei ylimystölle ollut annettu sen mielestä riittävästi [[feodalismi|läänityksiä]], johtivat Hannun syrjäyttämiseen Ruotsin kuninkuudesta 1501. Sten Sturesta tuli jälleen valtionhoitaja.