Ero sivun ”Luostarin valvoja” versioiden välillä

Tehtävä on pääsääntöisesti pysyvä; siitä vapautetaan yleensä vasta vanhuudenheikkouden tai vakavan sairauden vuoksi. Harvinainen poikkeus on vuonna 1927 tehtävästään niskuroinnin vuoksi vapautettu Valamon luostarin valvoja, isä pappismunkki Joona: hän kieltäytyi olemasta läsnä arkkipiispa [[Herman]]in toimittamassa liturgiassa, koska hänen mielestään arkkipiispa oli paitsi menettänyt piispuutensa myös langettanut itsensä [[kirkonkirous|kirkonkirouksen]] alaiseksi toimittamalla pääsiäispalveluksen uuden ajanlaskun mukaan - vastoin Moskovan patriarkan suoraa kieltoa. Tämä liittyi [[Ajanlaskukiista]]an; myös [[varajohtaja]] isä pappismunkki Joasaf, [[rahastonhoitaja]] isä pappismunkki Jeronim, [[kalustonhoitaja]] isä pappismunkki Mitrofan ja [[rippi-isä]] isä pappismunkki Mikael asettuivat samalle kannalle.

Ekumeenisen patriarkaatin edustaja, äärimmäisen ankara kurinpitäjä [[metropoliitta]] Germanos vaati niskuroineita munkkeja rangaistavaksi - ja näin tapahtuikin; niskuroijat menettivät pappeutensa ja myös [[mantia]]n sekä [[skeema (ortodoksiset luostarit)|skeeman]] käyttöoikeuden - kunnes katuisivat julkisesti. Näin tapahtuikin muutamien viikkojen sisällä - mutta luottamustehtäviä ei silti palautettu. Uudet nyt nimitetyt luottamushenkilöt, kärjessä isä pappismunkki Isakij ja isä skeemapappismunkki Jefrem, hoitivatkin tehtäviään aina Uuteen Valamoon asti.