Ero sivun ”Liudennus” versioiden välillä

Liudennus on yleinen piirre [[uralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]], mutta [[itämerensuomalaiset kielet]] ovat menettäneet tämän ominaisuuden. Joissain itäisissä kielissä ja murteissa on sittemmin kehittynyt uusi liudennus alkuperäisen i:n tai j:n edelle, näin esim.esimerkiksi [[viron kieli|virossa]] tai [[suomen kieli|suomen]] itämurteissa. Liudennus on tullut muinaiskarjalaan [[venäjän kieli|venäjästä]] ja levinnyt asutuksen mukana [[Savo]]on ja mahdollisesti Länsi-Karjalaan. Suomen murteissa, joissa liudennus esiintyy, se koskee dentaaleja t, s, n, l, r - ja h:ta.

Muutamissa [[romaaniset kielet|romaanisissa kielissä]] esiintyy liudentuneet l- ja n-äänteet. [[Espanjan kieli|Espanjassa]] ja [[katalaani|katalaanissa]]ssa liudentunutta l:ää merkitään geminaatta-l:llä ('''ll''') ''llama'' [l^jama] "laama", ''caballo'' [ka'val^jo] "hevonen"; [[portugalin kieli|portugalissa]] puolestaan digrafilla '''lh''' ''mulher'' [mul^je'r] "nainen". Liudentunutta n:ää merkitään espanjassa '''ñ''':llä ''mañana'' [ma'n^jana] "aamu", katalaanissa digrafilla '''ny''' ''Catalunya'' [katalun^ja] "Katalonia", ranskassa '''gn''' ''montagne [mõtan^j] "vuoristo"; portugalissa äänteen merkkinä on digrafi '''nh''' ''cunha'' [kun^ja] "kiila".

[[Ranskan kieli|Ranskasssa]] esiintyi aikaisemmin myös liudentunut l, joka kirjoitettiin '''ill''' tai sanan lopussa '''il'''. Nykyranskassa se on kuitenkin muuttunut kokonaan j-äänteeksi. Myös useissa Latinalaisen Amerikan maissa liudentunut konsonantti on muuttunut kokonaan j-äänteeksi. Espanjassa tätä kutsutaan nimellä ''ieismo'' ja sitä pidetään sosiaalisesti hyvin stigmaattisena merkkinä.