Ero sivun ”Kirkko-oppi” versioiden välillä

Kirkko-opissa puhutaan paitsi [[kirkko|"kirkosta"]] myös [[seurakunta|"seurakunnasta"]]. Kirkko-oppia ajatellen termit ''kirkko'' ja ''seurakunta'' tarkoittavat jossain määrin samaa. Kirkko-oppi ei yleensä pohdi juridista organisaatiota tai hallintoa. Kristinuskossa kirkon merkitys tulee näkyväksi paikallisessa seurakunnassa. Sen vuoksi käsitys hengellisestä seurakunnasta on jokseenkin sama kuin hangellisestä kirkosta. Esim.Esimerkiksi [[apostolinen uskontunnustus|apostolisessa uskontunnustuksessa]] käytetään sanoja "uskon pyhän yhteisen seurakunnan" (sanctam catholicam ecclesiam) ja [[Nikaian uskontunnustus|Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa]] sanoja "uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon" (unam, sanctam, catholicam ecclesiam). Kreikan ja latinan kielisissä teksteissä käytetään termiä ekklesia / ecclesia, joka yleensä käännetään sanalla "seurakunta". Tässä yhteydessä se kuitenkin kuvaa koko kirkon merkitystä ja olemusta.

Kirkon ykseyden korostaminen on johtunut siitä, että kristillinen kirkko on alusta asti ollut altis organisatoriseen hajaantumiseen eli [[skisma]]an. Skismalla on tarkoitettu sellaista erottautumista paikallisesta seurakunnasta tai kirkosta, että se on johtanut kilpailevan tai muuten oppositiosuhteessa olevan seurakunnan perustamiseen. Skismaan ei välttämättä liity harhaoppia eli [[heresia]]a. Ortodoksinen, luterilainen ja katolinen kirkko pitävät edelleen periaatteena, että kullakin paikkakunnalla tulisi olla vain yksi kirkko. Kahden erillisen ja kilpailevan seurakunnan läsnäolo on ollut skisman merkki. Yksittäisellä paikkakunnalla tietysti voinut olla suurikin määrä seurakuntia, mikäli ne ovat tunnustaneet toisensa kuuluvaksi samaan kirkkoon, eli olleet saman yhteisön eri paikallisia yksiköitä.

Suomen kielen sana kirkko tulee kreikan kielen sanasta ''"kyriake"'' ja tarkoittaa ''Herralle kuuluvaa''. Sana kuvaa Kristinuskon käsitystä, että kirkon jäsenet ovat muista erotettu erityinen joukko, armahdettujen joukko. Se on erotettu [[profaani]]sta, ''varattu Jumalalle'', mikä on ymmärrettävää, koska kristillisen käsityksen mukaan [[Kristus]] on seurakunnan pää. Osallisuus Jumalan armosta ja siinä merkityksessä erottautuminen tekee kirkosta pyhän. Pyhyys on siten seurakunnassa Jumalan sille antama ominaisuus eikä se liity jäsenten muunlaiseen hyvyyteen tai erinomaisuuteen.

Kirkon pyhyys liittyy vielä käsitykseen [[Pyhä henki|Pyhästä Hengestä]]. [[Kolminaisuus]]opin mukaan Jumala lähetti kirkolleen ensimmäisenä kristillisenä [[helluntai]]na Pyhän Hengen puolustajaksi ja opastajaksi. Pyhä Henki ymmärretään Jumalan yhdeksi persoonaksi ja edustaa siten Jumalaa itseään. Läsnä olevan Pyhän Hengen välityksellä Jumala on kirkossaan läsnä, kaitsee ja huolehtii siitä ja pyhittää sen. Kirkon pyhyys on myös tässä mielessä jäsentensä ulkopuolista pyhyyttä, Pyhän Hengen läsnäoloa.

Kolmessa vanhassa uskontunnustuksissa käytetään kaikissa sanaa, että kirkko on "[[Katolisuus|katolinen]]". Katolinen on kreikkaa ('''kath holee''') ja tarkoittaa kaiken kattavaa tai kaikkialla olevaa. Mielleyhtymä Katoliseen kirkkoon on sikäli virheellinen, että se ei historiallisesti viittaa sen enempää Katoliseen kirkkokuntaan kuin muuhunkaan kirkkokuntaan, koska kirkkojen ero on syntynyt paljon uskontunnustuksen jälkeen. Toki katolilainen kristitty ajattelee sen tarkoittavan omaa kirkkoaan samoin kuin ortodoksikin. Yleensä protestanttisissa kirkkokunnissa ei ole väitetty, että oma kirkkokunta olisi ainoa oikea (paitsi hyvin pienissä jyrkissä protestanttisissa suuntauksissa). Esim.Esimerkiksi [[luterilaisuus|luterilainen]] kirkko ajattelee, että sillä on puhdas, jakamattoman kirkon oikea "katolinen" usko, mutta se tunnustaa myös muiden kirkkojen aidon kirkkoluonteen eikä kiistä sitä.

Vanhastaan kristinuskossa tunnustettiin, että vaikka pelastus periaatteessa edellytti näkyvän kirkon / seurakunnan jäsenyyttä, kaikki jäsenet eivät kuitenkaan välttämättä lopulta pelastuisi. Näin syntyi ajatus, että näkyvän kirkon jäsenyys ei ole tae pelastuksesta. Voi siis olla niin, että henkilö on näkyvän kirkon jäsen, mutta hän on sydämessään siitä irti. Näkyvän kirkon jäsenyydestä huolimatta hän ei ole näkymättömän Kristuksen kirkon, Kristuksen ruumiin jäsen. Tätä käsitystä kutsutaan ''corpus permixtum'' -opiksi: kirkossa on jäseniä, joista toiset osoittautuvat lopulta pyhiksi ja toiset eivät. Käsitykseen kuului myös selkeä käsitys siitä, että ihminen ei voi arvioida toisen ihmisen tilaa, ellei se ole aivan ilmeinen (julkinen synti tai harhaoppi). Toinen kristitty ei voi nähdä toisen ihmisen sydämeen ja sanoa, onko tämä oikea kristitty vai ei. Mm.Muun muassa Luther yhtyi tähän vanhakirkolliseen ajatukseen. Ihmiset eivät siis voi itse jakaa näkyvää kirkkoa todellisesti pyhiin ja jumalattomiin, vaan sen voi tehdä yksin Jumala.

[[uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] jälkeen protestanttisessa [[pietismi]]ssä syntyi edellisestä poikkeava kirkkokäsitys. Pietismi korosti henkilökohtaista sydämen uskoa ja näkyvää hartauselämää. Pietismi synnytti ajatuksen, että kirkossa on sisällä pieni uskovien kirkko (''ecclesiola in ecclesia''). Tämä kirkon sisällä oleva pyhien joukko erottautui julkisella uskollaan ja näkyvällä hartauselämällä. Syntyi maallikoiden johtama seura- ja hartaustoiminta. Ainakin ajoittain pietismissä ajateltiin, että ''ecclesiolan'' voi myös näkyvällä tavalla erottaa muusta näkyvästä kristittyjen joukosta. Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava [[lestadiolaisuus|vanhoillislestadiolainen]] [[herätysliike]] edustaa edelleen pietismin ecclesiola-käsitystä puhtaimmillaan. Vanhoillislestadiolaisten mukaan näkyvä kirkko, eli evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunnat ovat kuin "hengellinen esivalta", jonka sisällä Jumalan valtakunta on. Jumalan valtakunnaksi ymmärretään liikkeen omat ns. Rauhanyhdistykseen kuuluvat jäsenet, jotka ovat ovat tehneet "parannuksen" eli tunnustaneet syntinsä ja saaneet synninpäästön. Muut eivät kuulu Jumalan valtakuntaan. Heidän kirkko-oppiinsa kuuluu myös käsitys siitä, että oikean seurakunnan eli Jumalan valtakunnan muurit ovat korkeat, eli oikean seurakunnan ja muun kirkossa olevan jumalattomien joukon välillä voidaan helposti nähdä raja.

Kristinuskoon sisältyvän kirkko-opin mukaan kirkko on kahdella tavalla näkymätön. Ensiksikin se on näkymätön sillä tavalla, että vaikka ns. näkyvän kirkon jäsenyyttä arvostetaan hyvin korkealle ja sitä pidetään lähtökohtaisesti pelastettujen näkyvänä joukkona, kirkon todelliset rajat ovat näkymättömiä. Näkymättömyys johtuu siitä, että myös kirkon sisällä voi olla jäseniä, jotka eivät kuulu todelliseen Kristuksen ruumiseen, siis näkymättömään oikeaan ja todeliseen kirkkoon.

Toisekseen kirkko on näkymätön siinä merkityksessä, että siihen kuuluvat myös kuolleet jäsenet. KuolleittenKuolleiden kristittyjen joukko kutsutaan riemuitsevaksi seurakunnaksi, perille päässeittenpäässeiden joukoksi. Vaikka he eivät enää ole näkyvän seurakunnan jäseniä, he ovat Kristuksen näkymättömän ruumiin jäseniä. Näkymättömän kirkon ajatukseen liittyy eräs kristinuskon tärkeimmistä pyhäpäivistä: [[pyhäinpäivä]]. Siihen on Suomessa sulautunut kaksi eri juhlapyhää: kaikkien pyhien päivä, eli kaikkien uskovien pyhä (ts. kaikkien kristittyjen juhlapyhä) ja pyhinä kuolleiden juhlapyhä. Jälkimmäisellä ei tarkoiteta pyhimyksiä vaan kaikkia tavallisia kuolleita kristittyjä (pyhän kirkon jäseniä eli pyhiä).