Ero sivun ”Allofoni” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VolkovBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: zh-yue:阿勞風音變
p AWB
Rivi 1:
'''Allofoni''' on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan jotakin tiettyä (tai oikeastaan tietyn tyyppistä) [[äänne]]ttä, joka edustaa kielen [[foneemi]]a. Äänne on fysikaalinen tapahtuma, joka esiintyy ääniaaltoina ja on ainutlaatuinen, kun taas foneemi on [[kieli|kielen]] abstraktin rakenteen osa, jota käytetään sanojen ([[lekseemi]]en) muodostamiseen ja erottamiseen toisistaan. Tietyn kielen puhujat käsittävät kaikki saman foneemin allofonit samana "äänteenä" huolimatta foneettisista eroista. Allofoni siis tarkoittaa äännettä sen johonkin foneemiin kuulumisen kannalta.
 
Saman foneemin eri allofonit saattavat erota huomattavastikin toisistaan mm.muun muassa sen seurauksena, millaisessa äänneympäristössä se on (ts. minkä tyyppisiä äänteitä ympärillä on). Kaikissa kielissä on foneemeja, joiden allofonit vaihtelevat vain vähän, mutta jokaisessa pätkässä puhetta foneemit edustuvat hieman toisistaan eroavina allofoneina.
 
Esimerkiksi [[suomen kieli|suomessa]] foneemi /r/ edustuu yleensä alveolaarisena soinnillisena tremulanttina {{IPA|[r]}}, kuten sanassa ''koira''. Joka kerta, kun kyseinen foneemi lausutaan, sen edustama äänne on kuitenkin hieman erilainen: joskus tremulantin artikulointiin liittyviä lyhyitä suuväylän sulkeumia voi olla kaksi, joskus kolme; äänihuulet voivat eri kerroilla väristä eri tavoin aiheuttaen eri tasoista soinnillisuutta. Joskus myös /r/ saatetaan artikuloida kokonaan muunlaisena äänteenä kuin tremulanttina: sanoissa kuten ''Yleisradio'' ja ''Israel'' /r/ esiintyy /s/:n jälkeen, minkä vaikutuksesta se saattaa [[Assimilaatio (fonetiikka)|assimiloitua]] frikatiiviksi [{{IPA|ɹ̝}}].
 
Silloin, kun foneemin allofonit eroavat toisistaan huomattavasti ilman ehdollistavaa äänneympäristöä (esim.esimerkiksi erilaiset allofonit eri murteissa), puhutaan '''vapaasta vaihtelusta'''. Suomen /d/ saattaa vaihdella vapaasti soinnillisesta dentaalisesta klusiilista [d̪] soinnittomaan alveolaariseen klusiiliin [t] (joka tällöin eroaa /t/:stä siten, että tämä edustuu dentaalisena) ja jopa soinnilliseen dentaaliseen frikatiiviin tai approksimanttiin [ð] (joissain länsirannikon konservatiivisissa paikallismurteissa) kaikissa äänneympäristöissä ja ilman ymmärtämisvaikeuksia. On syytä huomata, että esim.esimerkiksi sanan ''meidän'' ääntämisessä muodossa [meiæn] ei ole kyse /d/:n vapaasta vaihtelusta, vaan kyseessä on koko foneemin katoaminen kyseisessä yhteydessä.
 
Kielet eroavat siinä, minkälaisia äänteitä ne käyttävät minkäkin foneemien allofoneina. Esim. [[englannin kieli|englannissa]] [pʰ] ja [p] ovat molemmat foneemin /p/ allofoneja (/pepr/: [pʰeɪpr̩] 'paperi'), mutta mm.muun muassa [[hindin kieli|hindissä]] ja [[mandariinikiina|mandariinikiinassa]]ssa ([[Pinyin]]: <b> [p], <p> [pʰ]) ne edustavat eri foneemeja.
 
[[Luokka:Fonetiikka]]