Ero sivun ”Gilalisko” versioiden välillä

Gilalisko kasvaa 45–55 cm pitkäksi, josta häntä muodostaa 10–20 cm,. painoaPainoa kertyy 4–5 kiloa. Ruumis on litteä, vankkarakenteinen ja roteva. Pään suomut ovat leveät ja litteät, mutta selästä, raajoista ja kyljestä pyöreät ja nystyrämäiset. Ruumiin takaosassa ja hännässä suomurivit eivät ole yhtä säännöllisiä kuin eturuumiissa. Jalat ovat lyhyehköt ja tukevat. Jaloissa on viisi varvasta, joissa on vahvat kynnet. Väritys vaihtelee paljon. Yleensä pään yläosassa, vartalossa ja raajoissa näkyy marmorimainen kuviointi ja juovia tai oranssin, vaaleanpunaisen sekä mustan ja ruskean muodostamaa verkkokuviointia. Leuka, kaula, kuononpää ja pään sivut ovat yleensä tummat ja niitä koristavat oranssit tai vaaleanpunaiset kyhmyt. Hännässä on poikkijuovia. Vatsa on oranssi tai vaaleanpunainen ja siinäkin näkyy ruskeaa tai mustaa mosaiikkikuviointia.

Väritys tekee gilaliskosta kirjavan ja antaa hyvän suojavärin, minkä ansiosta liikkumatonta gilaliskoa on vaikea erottaa maastosta. Gilaliskon myrkkyrauhaset ovat alaleuassa poskien alaosan kohdalla. Myrkkyrauhaset ovat muuntuneita sylkirauhasia ja niitä on useita. Myrkky valuu uhriin tiehyitä kautta, mutta gilaliskon on purtava jonkin aikaa ennen kuin sitämyrkkyä erittyy riittävästi. Gilaliskon leuat ovat erittäin vahvat ja jos lisko puree esimerkiksi ihmisen kättä, sitä on lähes mahdoton saada paljain käsin irti ja lisko ei hevin hellitä otettaan. Terve ihminen selviää yleensä liskon puremasta, mutta heikkokuntoinen tai lapsi on jo vakavassa vaarassa. Myrkky lamauttaa hengityselimistön, joten uhri tukehtuu vähitellen. Myrkky laajentaa valtimoita, hidastaa sydämen toimintaa sekä myrkky estää verta hyytymästä. Petoeläimet jättävätjättävätkin myrkyllisen liskon rauhaan.

Gilaliskon hampaat ovat pitkät ja terävät. Suussa elää tulehduksia aiheuttavia bakteereja, jotka voivat olla yhtä vaarallisia kuin myrkky. Silmät ovat likinäköiset ja lisko näkee saaliin tai muun vastaantulijan vasta lähietäisyydellä. Hajuaisti sitä vastoin on erinomainen. [[ColoradoKolorado]]sta on löydetty gilaliskon 30–40 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, ja gilalisko on muuttunut erittäin vähän noista ajoista.

Gilalisko elää Sonoran aavikolla Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Yhdysvalloissa sitä tavataan [[Arizona]]ssa, [[Kalifornia]]n kaakkoisosissa, [[Utah]]in lounaisosissa, [[New Mexico|Uudessa Meksikossa]]ssa ja [[Nevada]]ssa, Meksikossa [[Baja California]]ssan ja [[Sonora]]n osavaltioissa. Gilalisko viihtyy kuivilla tai puolikuivilla aavikoilla ja vuoristojen alarinteillä sekä jokia ja kanjoneita reunustavilla tasangoilla ja pensaikkomailla. Alueella lämpötila voi nousta kesäpäivisin jopa 50 celsiusasteeseen ja talvella on kylmää, jolloin gilaliskon täytyy horrostaa. Säännöllinen vedensaanti on välttämätöntä. Laji nimi tulee Arizonassa virtaavasta Gila-joesta.

Gilalisko viettää 95 prosenttia ajastaan maakolossa ja viettää siellä koko kuivakaudenkuivan kauden. Se selviää kolossa häntäänsä varastoiman rasvavaraston avulla. Vasta kesä–syyskuussa lisko tulee esiin piilostaan ja lähtee ravinnonhakuun. Ruokaa se löytää lipomalla kielellään ja analysoimalla hajumolekyylejä. Gilalisko suosii hitautensa takia helppoja saaliita, kuten matelijoiden ja lintujen munia sekä pienten nisäkkäiden poikasia. Tällaista ravintoa on sadekauden aikana tarjolla runsaasti, joten se on hyvää aikaa kartuttaa rasvavarastoa. Saaliin gilalisko nielee pää edellä, jos se ei ole liian suuri. Suuret munat se rikkoo ja latkii sisällön. Se saalistaa myös aktiivisesti erityisesti muita matelijoita, jotka se tappaa myrkyllään. Vaikka saalis pääsisi karkuun, se menehtyy nopeasti myrkkyyn ja gilalisko löytää saaliinsa hajujälkeä seuraamalla. Eräs gilaliskoyksilö eli vankeudessa yli kolme vuotta syömättä, kuluttaen hitaasti häntänsä rasvavarastoa. Vettä lisko kuitenkin tarvitsee säännöllisesti.

Gilaliskolla on vain vähän vihollisia ja pedot jättävät sen rauhaan yleensä heti kun vain tunnistavat sen. Jos [[kojootti]] erehtyy hyökkäämään sen kimppuun, se ei tee sitä enää toiste, jos jää henkiin. Pienempi peto kuten kissa kuolee varmasti. Gilaliskot ovat immuuneja oman lajinsa myrkylle, minkä lisäksi myös sammakot kestävät myrkkyä tuntemattomasta syystä. Ihmisellä purema aiheuttaa hikoilua, oksentelua ja usein myös tajunnan menetyksen. Puremakohta paisuu ja mustuu. Toipuminen puremasta voi viedä kuukausia. Gilalisko puree kuitenkin vasta ärsytettynä ja on melko vaaraton.

Gilaliskojen kiima on todennäköisesti heinäkuussa ja vajaan kuukauden kuluttua gilaliskonaaras kaivaa ennen munintaa noin kymmenen sentin syvyisen kuopan kosteaan hiekkaan lähelle pensaita, jotta munat olisivat suojassa auringonpaisteelta. Useimmiten lähellä on jokin juomapaikka. GilaliskoNaaras munii kerralla korkeintaan 13 munaa. Munat ovat ohutkuorisia ja 3,5–7 sentin pituisia. Munittuaan naaras peittää munat hiekalla. Poikaset kuoriutuvat noin kuukauden kuluttua muninnasta. Ne ovat kuoriutuessaan 10 sentin pituisia ja muistuttavat aikuisia. Poikaset lähtevät heti pesältä ja alkavat etsiä ravintoa. Muutamassa vuodessa ne kasvavat täyteen kokoonsa. Gilaliskot elävät erakkoina. Gilalisko elää luonnossa noin 20 vuotta, vankeudessa jopa 40 vuotta.

Gilaliskojen määrä on jatkuvasti pienentynyt, koska sen elinalueita katoaa [[puuvilla]]peltojen, laitumien, vihannesviljelmien ja asutuksen tieltä. Gilaliskoa uhkaa myös pyynti sen erikoisen ulkonäön takia ja sitä pyydetään lemmikiksi usein laittomasti ja kuljetetaan ulkomaille. Laji lisäännylisääntyy vankeudessa huonosti, joten on tärkeää, että luonnossa säilyy elinvoimainen kanta. Laji on vaarantunut.