Ero sivun ”Mobiilitelevisio” versioiden välillä

2 587 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
 
'''Mobiilitelevisio''' on [[kännykkätelevisio]], eli [[matkapuhelin]], jossa on televisio-ohjelmien katselumahdolisuus. Suomessa mobiilitelevisio käyttää lähetyksissä [[DVB-H]]-standarda.
Kännykkätelevisiotekniikoita on useita. [[Eurooppa|Euroopan]] mobiilitelevisiostandardiksi on valittu [[DVB-H]], joka on kehitetty varta vasten mobiililaitteiden tarpeet huomioon ottaen.
 
==Historiaa==
==[[Kännykkätelevisio]]toiminnan käynnistyminen==
Suomessa mobiilitelevisiota on kokeiltu jo ennen 2000-lukua. Aiemmin ongelmana oli mm. kännykän näyttöjen heikko resoluutio, jolloin esimerkiksi jalkapallo-ottelua katsellessa pallo ei näkynyt laajassa kuvassa. Mobiilitelevision päätelaitteena on kokeiltu monenlaisia laitteita mm. GSM-puhelinta, tietokonetta ja PDA-laitetta. Myös autonavigaattori voisi sopia päätelaitteeksi.
Kaupalinen mobiilitelevisio tarjonta alkaa Suomesssa syksyllä 2008. Soneran, sisällöntuottajien ja Digitan sopimuksella on tarkoitus avata kännykkätelevisio kuluttajien käyttöön. Kännykkä-tv-toiminnan käynnistämisen kiistakysymyksinä ovat olleet eri osapuolten tulonjakoon ja maksuihin liittyvät kysymykset sekä tiettyjen sisältöjen levitysoikeudet. Keskusteluissa on ollut esillä toiminnan tulonjakopolitiikka. Asiakas maksaa esimerkiksi kolme tai viisi euroa tietystä kanavapaketista, ja siinä vaiheessa pitäisi olla selvillä, miten rahat jyvitetään eri osapuolille. Käynnistysvaiheeseen on löydettävä todelliseen ansaintaan kytketty tulonjakomalli.
 
Vuonna [[2003]] [[NEC]] kehitti ensimmäisen [[Prototyyppi|prototyypin]] matkapuhelimesta jolla voidaan vastaanottaa maanpäällisiä [[digitaalitelevisio]]lähetyksiä. Toisen prototyypin kännykkätelevisiosta, jolla voidaan paitsi vastaanottaa televisiosignaalia, myös tallentaa sitä jopa puolen tunnin ajan, esitteli [[japani]]lainen [[Sanyo]] vuonna [[2003]]; prototyypissä vastaanotettiin maanpäällistä digitelevisio[[signaali]]a CDMA2000-verkossa. Ensimmäinen matkapuhelinmalli, jolla voitiin vastaanottaa [[Analoginen|analogista]] televisiosignaalia oli [[Toshiba]]n toukokuun 2004 lopussa julkistama V401T-malli.
Kuluttaja on avainasemassa. Uusi tuote pitää saada houkuttelevaksi. Kyse on sisällöistä ja siitä, minkälaisia sisällöntuottajia Digita saa mukaan. Tuote pitäisi saada niin houkuttelevaksi että kuluttajat ovat valmiita hankkimaan itselleen mobiili-tv:n katseluun sopivan kännykän. Sonera varautuu lisäämään mobiilitelevision kuukausimaksulliseen palvelupakettiinsa. Asiakas voi hankkia myös sellaisen käteisellä tai käyttää jo mahdollisesti hankkimaansa dvb-h-yhteensopivaa kännykkää tai tietokonetta. Kännykkätv-standardin mukaisia matkapuhelimia on vielä vähän markkinoille, mutta niitä odotetaan lisää laitevalmistajilta. Esimerkiksi Nokia on ilmoittanut sitoutumisensa dvb-h-kelpoisten laitteiden tuottamiseen.
 
Ensimmäinen IP Datacast –mobiilivastaanotin oli Nokia Streamer. Laite kiinnitettiin akun tapaan [[Nokia Oyj|Nokian]] 7700-malliin. Nokia Streamer ei tullut lainkaan myyntiin vaan se jäi testilaitteeksi. Sitä kuitenkin testattiin mm. 20 käyttäjän voimin kesällä [[2004]] BMCO:n Friendly user -testissä. Myyntiin tuleva malli tulee olemaan Streamer SU-22 joka sijoitetaan [[Nokian 7710]]-[[Älypuhelin|älypuhelimeen]].
Suomen kokeilut matkapuhelintelevisiolla olivat myönteisiä. Finnish Mobile TV -hankkeen raportti julkaistiin toukokuussa 2008. VTT:n kenttäkokeilussa 27 eri-ikäistä pääkaupunkiseudun asukasta käytti puolen vuoden ajan mobiili-tv:n kaupallisia ja uusia kokeiluvaiheessa olevia palveluja. Käyttäjäpaneeli piti mobiilitelevisiota ennen kaikkea viihdyttävänä laitteena, mutta uutiset olivat kiinnostavin sisältö. Kuvan ja äänen erinomainen laatu yllätti testikäyttäjät, sillä ohjelmia pystyi hyvin seuraamaan pienestä kuvasta huolimatta. Kännykkä- tv-verkkoa ylläpitävän Digitan mukaan lähetykset kattaa jo noin 40 prosenttia väestöstä <ref>http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2008/06/26/kannykka-tv-kaupalliseen-tarjontaan-syksylla/200817079/7 Kännykkä-tv kaupalliseen tarjontaan syksyllä</ref>
Elisa ja Sonera ovat kokeilleet joissa televisio-ohjelmia lähettämistä joko [[GPRS]] verkon kautta tai nopeamman [[UMTS]] verkon kautta. Nämä lähetykset ovat suunnattu operaattorin omille asiakkaille ja vaativat toimiakseen [[S60]] laitealustalle pohjautuvan puhelimen. Operaattorien tarjoamat ohjelmat pakataan joko reaaliaiaikaisesti [[.3gp]] muotoon tai tarjotaan viimeisintä tallennetta ohjelmasta (esimerkiksi uutislähetys).
 
Muita mobiilitelevisio teknologioita ovat DMB ja MediaFLO. DMB on kaupallisessa käytössä varsinkin Koreassa ja jokunen pilotti Euroopassa. MediaFLO on Yhdysvaltalaisen Qualcommin kehittämä teknologia. [[IP_Datacast]] -lähetykset olivat vielä 2006 kokeiluasteella. <ref>[http://www.tietoviikko.fi/tele_mobiili_docview.jsp?f_id=921014 Tietoviikko - Mobiili-tv käy standardisotaan - Timo Argillander 9.6.2006]</ref>
==Mobiilitelevision kehittäminen==
Nokia on testannut 7700 ja 7710 sarjan puhelimia kahdessakin eri pilottijaksossa vuosina 2004 / 2005. Kokemukset ovat olleet uutisointien mukaan myönteisiä ja kokeiluun osallistuneista merkittävä osa on valmis maksamaan palvelusta jopa noin 10 euroa kuukaudessa.
Suomessa mobiilitelevisiota on kokeiltu jo ennen 2000-lukua. Aiemmin ongelmana oli mm. kännykän näyttöjen heikko resoluutio, jolloin esimerkiksi jalkapallo-ottelua katsellessa pallo ei näkynyt laajassa kuvassa. Mobiilitelevision päätelaitteena on kokeiltu monenlaisia laitteita mm. GSM-puhelinta, tietokonetta ja PDA-laitetta. Myös autonavigaattori voisi sopia päätelaitteeksi. Elisa ja Sonera ovat kokeilleet joissa televisio-ohjelmia lähettämistä joko [[GPRS]] verkon kautta tai nopeamman [[UMTS]] verkon kautta. Nämä lähetykset ovat suunnattu operaattorin omille asiakkaille ja vaativat toimiakseen [[S60]] laitealustalle pohjautuvan puhelimen. Tässä artikkelissa on tarkoitus kartoittaa saatavilla olevien palveluiden ominaisuuksia koska tällä hetkellä on vaikea ennustaa mikä päätelaite tai lähetystyyppi tulee olemaan vallitseva muutaman vuoden sisällä ja puolueeton vertailu eri vaihtoehtojen välillä on tarpeen. Operaattorien tarjoamat ohjelmat pakataan tällä hetkellä joko reaaliaiaikaisesti [[.3gp]] muotoon tai tarjotaan viimeisintä tallennetta ohjelmasta (esimerkiksi uutislähetys). Muita mobiilitelevisio teknologioita ovat DMB ja MediaFLO. DMB on kaupallisessa käytössä varsinkin Koreassa ja jokunen pilotti Euroopassa. MediaFLO on Yhdysvaltalaisen Qualcommin kehittämä teknologia. [[IP_Datacast]] -lähetykset ovat vasta kokeiluasteella.<ref>[http://www.tietoviikko.fi/tele_mobiili_docview.jsp?f_id=921014 Tietoviikko - Mobiili-tv käy standardisotaan - Timo Argillander 9.6.2006]</ref>
 
==Ulkomaisia mobiilitelevisiotekniikoita==
=== Mobiilitelevisiostandardi ===
Nokia on testannut 7700 ja 7710 sarjan puhelimia kahdessakin eri pilottijaksossa vuosina 2004 / 2005. Kokemukset ovat olleet uutisointien mukaan myönteisiä ja kokeiluun osallistuneista merkittävä osa on valmis maksamaan palvelusta jopa noin 10 euroa kuukaudessa. Digita on saanut ensimmäisen operaattoriluvan DVB-H lähetyksille ja on sitoutunut rakentamaan 30% kattavan verkon vuoden 2006 loppuun mennessä. Valtioneuvosto julkisti päätöksen 23.3.2006. Suomessa ensimmäinen mobiilitv-verkko avattiin 1.12.2006.<ref>[http://www.prosessori.fi/uutiset/uutinen.asp?id=49550 Prosessori 30.11.2006 - DVB-H-verkko starttaa huomenna]</ref><ref>Tomi Karmaluoto (2008) Kevyt videotuotanto kuvaamisesta julkaisuun. Stadia, Helsinki</ref>
 
*[[ISDB-T]] (''Integrated Services Digital Broadcasting for Terrestrial television broadcasting'') -tekniikan käyttö aloitettiin vuoden [[2003]] lopulla [[Tokio]]ssa, [[Nagoya]]ssa ja [[Osaka]]ssa.
=== Kokeillut siirtonopeudet ja tiedostoformaatit ===
 
*[[ATSC]] (''Advanced Television Systems Committee'') on [[Yhdysvallat|Yhdysvaltalaiseen]] digitaaliseen järjestelmään perustuva liikkuvan ympäristön versio. Tekniikka oli käytössä mm. [[Korea]]ssa, mutta korealaiset eivät olleet tekniikkaan tyytyväisiä.
 
*[[DMB]] (''Digital Media Broadcasting'') perustuu digitaalisten [[radio]]kanavien [[DAB]]–tekniikkaan. Käytössä Koreassa, [[Norja]] aloittanee kokeilun keväällä [[2005]].
 
*[[FLO]] (''Forward Link Only'') -tekniikka on Yhdysvaltalaisen Qualcommin oma, eikä yhtiö suostu lisensioimaan sitä muihin kuin CDMA2000-yhteensopiviin järjestelmiin.
 
*[[DVB-H]] (''Digital Video Broadcasting Handheld'') -standardi on suunniteltu DVB-T-standardin pohjalta mobiileja digitaalisten televisiolähetysten vastaanottimia varten.
 
=== Suomessa kokeillut tekniikat ===
'''Elisa TV'''
 
:UMTS 83 tai 89 kbit/s
<ref>[http://lehto.net/blogi/2006/04/kokeiltua-sonera-mobiilitv.htm Tero Lehto, blogi]</ref>
 
== Eurooppalainen mobiilitelevisiostandardi ==
Suomessa on mobiilitelevisioon valittu eurooppalainen lähetysstandardi '''DVB-H''' ''(Digital Video Broadcasting - Handhelds)'' on [[digitelevisio|digitaalisten televisiolähetysten]] standardi [[matkapuhelin]]tyyppisiä päätelaitteita varten. Se on sukua muille digitaalisen televisiolähetyksen [[DVB]]-standardeille kuten [[DVB-T]], [[DVB-C]] ja [[DVB-S]] mutta toimii pienemmällä sähkönkulutuksella. Nopeasti liikkuvassa ympäristössä se vie vähemmän [[radiokaista]]a, koska kuvan tarkkuus on alhaisempi kuin tavallisen tv-kuvan. DVB-H:n kuvan tarkkuus on 320x240 (vertaa DVB-T:n 720x576).
 
Nokia on testannut 7700 ja 7710 sarjan puhelimia kahdessakin eri pilottijaksossa vuosina 2004 / 2005. Kokemukset ovat olleet uutisointien mukaan myönteisiä ja kokeiluun osallistuneista merkittävä osa on valmis maksamaan palvelusta jopa noin 10 euroa kuukaudessa. Digita on saanut ensimmäisen operaattoriluvan DVB-H lähetyksille ja on sitoutunut rakentamaan 30% kattavan mobiili-tv-verkon vuoden 2006 loppuun mennessä. Valtioneuvosto julkisti päätöksen 23.3.2006. Suomessa ensimmäinen mobiilitv-verkko avattiin 1.12.2006.<ref>[http://www.prosessori.fi/uutiset/uutinen.asp?id=49550 Prosessori 30.11.2006 - DVB-H-verkko starttaa huomenna]</ref><ref>Tomi Karmaluoto (2008) Kevyt videotuotanto kuvaamisesta julkaisuun. Stadia, Helsinki</ref>
 
==Kännykkätelevisiotoiminnan käynnistyminen Suomessa==
Kaupalinen mobiilitelevisio tarjonta alkaa Suomesssa syksyllä 2008. Soneran, sisällöntuottajien ja Digitan sopimuksella on tarkoitus avata kännykkätelevisio kuluttajien käyttöön. Kännykkä-tv-toiminnan käynnistämisen kiistakysymyksinä ovat olleet eri osapuolten tulonjakoon ja maksuihin liittyvät kysymykset sekä tiettyjen sisältöjen levitysoikeudet. Keskusteluissa on ollut esillä toiminnan tulonjakopolitiikka. Asiakas maksaa esimerkiksi kolme tai viisi euroa tietystä kanavapaketista, ja siinä vaiheessa pitäisi olla selvillä, miten rahat jyvitetään eri osapuolille. Käynnistysvaiheeseen on löydettävä todelliseen ansaintaan kytketty tulonjakomalli.
 
Kuluttaja on avainasemassa. Uusi tuote pitää saada houkuttelevaksi. Kyse on sisällöistä ja siitä, minkälaisia sisällöntuottajia Digita saa mukaan. Tuote pitäisi saada niin houkuttelevaksi että kuluttajat ovat valmiita hankkimaan itselleen mobiili-tv:n katseluun sopivan kännykän. Sonera varautuu lisäämään mobiilitelevision kuukausimaksulliseen palvelupakettiinsa. Asiakas voi hankkia myös sellaisen käteisellä tai käyttää jo mahdollisesti hankkimaansa dvb-h-yhteensopivaa kännykkää tai tietokonetta. Kännykkätv-standardin mukaisia matkapuhelimia on vielä vähän markkinoille, mutta niitä odotetaan lisää laitevalmistajilta. Esimerkiksi Nokia on ilmoittanut sitoutumisensa dvb-h-kelpoisten laitteiden tuottamiseen.
 
Suomen kokeilut matkapuhelintelevisiolla olivat myönteisiä. Finnish Mobile TV -hankkeen raportti julkaistiin toukokuussa 2008. VTT:n kenttäkokeilussa 27 eri-ikäistä pääkaupunkiseudun asukasta käytti puolen vuoden ajan mobiili-tv:n kaupallisia ja uusia kokeiluvaiheessa olevia palveluja. Käyttäjäpaneeli piti mobiilitelevisiota ennen kaikkea viihdyttävänä laitteena, mutta uutiset olivat kiinnostavin sisältö. Kuvan ja äänen erinomainen laatu yllätti testikäyttäjät, sillä ohjelmia pystyi hyvin seuraamaan pienestä kuvasta huolimatta. Kännykkä- tv-verkkoa ylläpitävän Digitan mukaan lähetykset kattaa jo noin 40 prosenttia väestöstä <ref>http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2008/06/26/kannykka-tv-kaupalliseen-tarjontaan-syksylla/200817079/7 Kännykkä-tv kaupalliseen tarjontaan syksyllä</ref>
 
==Lähteet==
==Katso myös==
*[[Digitaalitelevisio]]
*[[DVB-H]]
*[[Matkapuhelin]]
 
== Aiheesta muualla ==
3 051

muokkausta